Absoluuttinen Nollapiste -keskustelualue

  • Et ole kirjautunut käyttäjäksi.

#1 9.3.2007 14:42

Liimis
yhtyeen jäsen
Nimi: Tommi Liimatta

EP-sessio Helsingissä to 1.3. - pe 2.3. 2007

Torstai 1.3.07

Tänään Janne sai omat osuutensa purkkiin.Oli tarkoitus että hän jättää jotakin perjantaiaamuun, etten joudu aamuäänellä laulamaan, mutta jätkä ahnehti ja lirutti illalla itsensä työttömäksi (eli saattoi perjantaina nukkua pitkään. Kelmi!).
Ylianttila kehui Averna Amaro- tai Amaro Averna -nimistä katkeroa. Hipsin Herttoniemen Alkoon. Tiedustelin asiaa ja selvisi että heiltä ei sitä löydy, mutta Ympyrätalon myymälässä on 20 pulloa ja Bulevardilla 9. Annoin asian olla ja poistuin Jekku povessa räntään.
Yöllä kävin Joogan seurana huoltamolla tupakkiostoilla. Jooga kertoi lukeneensa lehdestä hintavertailun, jonka mukaan tuo Hitsaajankadun S-market, josta studioeväät poikkeuksetta hankimme, on SUOMEN KALLEIN RUOKAKAUPPA.
(Ei vaatinut mielikuvitusta kirjoittaa vuonna 1996, että Hitsaajankadulla "auto seuraa auton jälkeä", mutta näinpä sen tässä kelissä omin silmin.)
Huomiseksi jäi minulle "Katiska" laulettavaksi ja Akille "Katiskan" ja "Rauman" kitarat. Plus kaikki mausteet, tarkoitan taustalauluja ja mahdollisia perkkujuttuja. Jotenkin ne jäävät aina loppuun.

Perjantai 2.3.07
Nukuin studiolla yksin. Aki ilmoitti saapuvansa kello 13 mennessä. Olin studiolla kahden äänittäjä-Hannun kanssa eikä mahtanut kuin alkaa "Katiskan" laulaminen kymmeneltä aamulla. Pari ensiottoa meni vielä raakkumiseksi mutta otoissa 3-7 ääni oli auennut ja sävyt alkoivat tavoittua. Piru kun olen kirjoittanut niin vaikeita hyppyjä. Ei vielä sekään, mutta ääni syntyy kurkun tietyssä kohdassa riippuen korkeudesta. Jo rivin alussa aistii meneekö nyt vai ei. Kokosimme Hannun kanssa Aarniota varten eri ottojen parhaista kohdista mosaiikin, jonka Aarnio yhtä tai kahta kohtaa lukuunottamatta hyväksyi.
Aki tuli ja tarttui toimeen. Söin kolmatta päivää peräkkäin eineslihaperunasosetta. "Sosepotin räjäyttäjä", kuten Tulenkantajia väärin kuulin. Tai halusin kuulla. "Sosepotti" kuulostaa sodanjälkeiseltä säännöstely- ja leipäkorttitouhulta.
Enter Tomi Krutsin. "Rauman" kanssa meni viisi-kuusi tuntia, homma uhkasi jähmettyä. Kello kävi ja tiesin etten suinkaan ole jo illalla Tampereella. No, homma ottaa minkä ottaa.
Ja niinpä iltatunnit 21-01 meni stemmalaulujen, tuplauksien ym. parissa. Tomi totesi myöhemmin autossa, että studiosokeus on tätä: biisi on jo niin läpeensä tuttu että siitä kuulee puuttuvan vielä jotain. Kun itse ei enää ylläty, kuvittelee että biisi on kesken.
Kukaan ei lähde mihinkään! komensi Aake kun Janne jo kaavaili lyövänsä takin niskaan. Ja Jannea tarvittiinkin eräässä kuorokohdassa sekä napinpainajana. Hannu oli poistunut jo 18:n jälkeen ja Aake joutui puikkoihin.
Viimeisenä nauhoitettiin "Laserin" intro: tyhjennetyssä soittohuoneessa Aki akustisessa ja Janne Nowel-urussa. Nelisen live-ottoa ja haluttu saatiin.
Minä, Tomi ja Aki istuimme pakuun, Tomi rattiin. Kahvit Linnatuulessa, rojut treenikämpälle ja kuudelta nukkumaan.
Kuusikymmentä tuntia studiotyötä ja noin 17 minuuttia musiikkia. Mutta vielä on miksaus...

Kirjautunut ulos

 

Keskustelualueen ns. alatunniste (footer)

Softana PunBB 1.2.19