1.) Palsan ottama vinkeä promokuva YleX:n uutisessa, jossa kerrottiin että Tommia haastatellaan 13.9.2006. Kuuliko kukaan haastattelua? Onko noita kuvia muitakin saatavilla, Tomi?
2.) Mainitsemisen arvoinen blogi-arvostelu (Rusakot ja minä):
Uudet levyhankinnat ja kommentit, osa 7
22.09.2006 - 22:23
Tommi Liimatta: Tropical Cocktail
Hupsheijaa. Kieltämättä Tommi Liimatan soolo vähän epäilytti minua, varsinkin kun ensimmäinen soolo lopahti aika pahasti loppua kohden, mutta tämähän on varsin kelvollinen albumi. Eihän tämä ollutkaan enää kuin Absoluuttinen Nollapiste vähemmän lahjakkailla soittajilla. Tosin, kyllähän sitä jo kymmenessä vuodessa ehtii vähän kehitystä tapahtumaankin. Sanoistusten puolelta pidän tästä enemmän kuin parista viimeisimmästä Abso-albumista ja varsinkin nimikappale on Liimatan sanoitusten kärkikymmenikössä. Vuonna 2016 julkaistava seuraava sooloalbumi taitaa olla jo aika tykki.
3.) Seeprassa julkaistu ja netissäkin esillä ollut TL:n haastattelu, joka löytyy nyt enää Googlen välimuistista. Tällainen:
Tommi Liimatta, mikä elementti luo uudelle soololevyllesi trooppisen tunnun?
- Nimibiisi sisältää vaikutteita Kanariansaarilta. Turistipaikkojen sisäänheittäjien mainostamia halpoja trooppisia cocktailejahan ei loppujen lopuksi listoilta löydykään, vaan kaikki on suurta vedätystä. Studiossa koko meininki oli niin kornia, että lopulta levyn nimeksi tuli Tropical Cocktail.
Mistä heräsit tänään?
- Tulin Helsingin-keikalta seitsemältä aamulla ja heräsin kämpiltä kahden aikaan.
Kenen artistin soololevyn ostaisit, muttet kehtaa?
- Luulen, ettei levyjen ostamisessa ole semmoista pornolehdenostamisfiilistä. Jos jonkun levyn haluaa ostaa, niin kai sen voi ostaa naureskelematta nolosti ja katsoa myyjää silmiin.
Missä haluaisit esiintyä edes kerran elämässäsi?
- Meillä on aina ollut haave soramontusta. Ja jonkun vaaran päällä soittaminen olisi hienoa. Joko kuoppaan tai laelle.
Ajatusmaailmasi on kehkeytynyt melko omalaatuiseksi. Minkälainen lapsuus sinulla oli?
- Porukat antoivat minun olla vissiin ihan hyvin rauhassa. Kyllä ne välillä haki syömään (nauraa).
Harrastat keskustelujen nauhoittamista. Eikö se ole hiukan perverssiä?
- No kyllä. Joskus 15-vuotiaana keksin ruveta nauhoittamaan keskusteluja kämpiltä. Translitteroin ne mahdollisimman tarkasti. Olen käyttänyt vuoden 1992 pätkiä aika vahvasti toimitettuina ensimmäisessä romaanissani. Suomessa on ollut paljon ihmisiä, joiden puheääntä ei ole heidän elinaikanaan nauhoitettu. Ihmisiä pitäisi nauhoittaa enemmän, vanhoja siinä missä muitakin, koska se voi olla jälkeenpäin aika mielenkiintoista kuultavaa.
Mistä haaveilet?
- Uudella levyllä on pätkä, että "mulla ei oo unelmia, siks mulla ei oo myöskään ongelmia". Aikoinaan haaveilin kosketinsoittimien auttavasta hallinnasta.
Mitä sinulle kuuluu kymmenen vuoden päästä?
- Silloin minulta varmaan tulee kolmas soololevy, koska teen ne aina kymmenen vuoden välein.
Kerro jokin asia, jonka bändikaverisi on sinulle opettanut.
- Kyllähän bändiyhteisössä vittuilu, nöyryyttäminen ja kiusaaminen on sellaisia asioita, joiden takia täytyy oppia puolustamaan itseään. Nopea sivaltaminen on pakko hallita, ettei jää jalkoihin.
Minkälaisissa tilanteissa et keksi mitään sanottavaa?
- Kyllä jään sanattomaksi varmaan aika monestikin. Keikkaympäristössä en ole oma itseni, eikä siellä pidäkään olla. Siellä käyttäytyy joku toinen hahmo. Touhu on paljon hektisempää. Tällainen kämpillä löllöttely ei toimi ollenkaan siinä touhussa.
Oletko siis oikeasti hidas ihminen?
- Olen laiska, ja sen takia minulta tuleekin joka vuosi levy. On pakko tehdä jotain, etten inhoaisi itseäni.
Mille olet allerginen?
- Finrexinistä saan pahat reaktiot. Ja yksissä häissä olin allerginen mansikkaboolille. Onneksi oli omiakin eväitä mukana.
Saara Pakarinen
4.) Sokerina pohjalla Alma median toimialauutinen otsikolla "Lautasellinen Liimatan näppäryyttä". Tropical Cocktail -lyttäys, joka on sijoitettu mielenkiintoiseen ympäristöön: Alma Media sijoituskohteena > Toimiala ja kilpailijat > Toimialauutiset > Toimialauutinen. Nimettömäksi jäävä kirjoittaja suosittelee Liimatalle Heikki Salon kirjoitusoppia. Lähteeksi mainitaan www.kauppalehti.fi mutta lopetan verkon kahlaamisen tältä erää tähän.
Kirjautunut ulos
Juhani Anttila kirjoitti:
1.) Palsan ottama vinkeä promokuva YleX:n uutisessa, jossa kerrottiin että Tommia haastatellaan 13.9.2006. Kuuliko kukaan haastattelua? Onko noita kuvia muitakin saatavilla, Tomi?
kuvia löytyy: http://www.johannakustannus.fi/press/42
Kirjautunut ulos
Niin, Matti ennättikin jo haaskalle, tuolta levy-yhtiön sivuiltahan noita virallisia otoksia löytyy.
Kirjautunut ulos
Juhani Anttila kirjoitti:
4.) Sokerina pohjalla Alma median toimialauutinen otsikolla "Lautasellinen Liimatan näppäryyttä". Tropical Cocktail -lyttäys, joka on sijoitettu mielenkiintoiseen ympäristöön: Alma Media sijoituskohteena > Toimiala ja kilpailijat > Toimialauutiset > Toimialauutinen. Nimettömäksi jäävä kirjoittaja suosittelee Liimatalle Heikki Salon kirjoitusoppia. Lähteeksi mainitaan www.kauppalehti.fi mutta lopetan verkon kahlaamisen tältä erää tähän.
Tämä teksti on julkaistu ainakin Kauppalehti Pressossa, 23.9 (?) ilmestyneessä numerossa. Tuona päivänä ainakin törmäsin kahvilassa lehteä lukiessa kyseiseen juttuun. (Samassa lehdessä oli isohko juttu Berliinistä.)
Kirjautunut ulos
Verkkolehti Vertigoon oli ilmaantunut tälle päiväykselle arvio Tropical Cocktailista:
http://vertigo.cd/index.php?option=com_ … ;Itemid=85
Nollapiste on nyt myös Munavaruudessa. Sain viime yönä kutsun ystäväkseen. Käykääpä lisäämässä bändi ystäväksenne, mikäli tuolla Myspacessa vaikutatte. Tuntuu vähän yksinäiseltä tuolla muuten...
http://www.myspace.com/absoluuttinennollapiste
Kirjautunut ulos
Huh mitkä haukut antoi Alma Media. Kakin sen päälle.
Kirjautunut ulos
Samu Valleala kirjoitti Sue-liveraportin Test Pressingsin Lutakon-keikasta:
Riemastuttavan Tropical Cocktail -pitkäsoiton tuoreeltaan samalla viikolla julkaissut Tommi Liimatta saapui Jyväskylään muassaan levylläkin esiintyvä the Test Pressings -taustabändi. Absoluuttisen Nollapisteen nokkamies kuulosti soolona lähinnä Absoluuttiselta nollapisteelta. Semminkin, kun taustabändistä 2/3 koostui, kappas, Absoluuttisen nollapisteen soittajista. Emobändiin eroa teki basson varressa sympaattisesti habittanut Nightingales-mies Marko Kantola, joka pääsi itsekin pariin otteeseen mikin varteen oman tuotantonsa kanssa. Tropical Cocktaililta ja debyyttisoolo Pan Alleyltä soitetut biisit myös poikkesivat Nollapiste-progesta ylitsekäyvässä vapautuneisuudessaan. Liimatan soolomateriaali on ehkä turhankin raamitonta, mutta ehdottoman hilpeää, ja varsinkin livenä mahdottoman hymyilyttävää.
Liimatta-annoksen kohokohdaksi nousi uutuuslevyn mainio Haavetason seikkailu, "Hän vaatii päästä illaksi Helsinkiin / Hän joutuu joulupukinmaassa kahnauksiin" -kertosäkeineen. Kovaa kamaa oli myös Edustusvaimo, josta vedettiin livenä roimasti levyltä löytyvää ryhdikkäämpi versio.
Jos Liimatan paikoin jopa myötähäpeällisen avoin ilmaisu saattoi koetella musiikillisesti nirsomman hermoja, ei perjantain ulkomainen pääesiintyjä päästänyt välttämättä yhtään vähemmällä. - -
Samalla sivulla (linkki yllä) on myös Vallealan ottama kuva keikalta. Onko se tosiaan niin, että mustavalkokuvat ovat aina automaattisesti parempia?
Kirjautunut ulos
Kuvia Luumäeltä: http://www.luumu.org/?page_id=191 (kelaa vuoden 2004 kohdalle)
Kirjautunut ulos
Rumban nettisivujen pikku-uutisissa on muutama kysymys Liimatalle, pian päättyvää musiikkivuotta (ja vähän tulevaakin) niissä kommentoidaan:
http://virtual23.nebula.fi/~rumbafi/pik … n_356.html
Ei muuta kuin mukavaa vuodenvaihdetta kaikille täällä roikkuville.
Palsa
Kirjautunut ulos
Tomi Palsa kirjoitti:
Rumban nettisivujen pikku-uutisissa on muutama kysymys Liimatalle, pian päättyvää musiikkivuotta (ja vähän tulevaakin) niissä kommentoidaan
Kopioinpa tännekin turvaan:
Tommi Liimatan vuoden kohokohdat
1. Mikä oli parasta musiikkivuodessa 2006?
2. Entä oman vuotesi kohokohta?
3. Mitä odotat musiikillisesti vuodelta 2007?
Tommi Liimatta, Absoluuttinen Nollapiste:
1. "Risto-yhtyeen keikka Aavasaksan Aawastockin rekkalavalla. Ylihärsilän pullistuva, bysanttinen, hämärä, kohtuuton ja myöhäinen aataminomena ja rumpali Leinosen pularit."
2. "Tropical Cocktail -sessiot huhtikuussa, kun Janne Hast ulisutti Thereminiä biisiin Paha pelle. Hän löysi sävelet ottamalla kiintopisteet tiiliseinästä. Paha pelle on muutenkin vuoden biisi."
3. "Emme aio, teemme. Emme pyydä, saamme. Emme käy kouluja, olemme koulu jota muut käyvät."
Osuvasti laitettu!
Kirjautunut ulos
tästä osoitteesta löytyy pieni maininta absoluuttisesta nollapisteesta lukisitko lehden sivuilta:
www.equal.fi/download/?f=81374&m=17 … 14&x=0
"Suurimmalla osalla illan artisteista oli jokin henkilökohtainen kytkös aiheeseen oppimisvaikeudet. Illan pääesiintyjä, Abso-luuttinen Nollapiste, pahoitteli lehdis-tötilaisuudessa, että he ovat joukkiosta ainoita, joilla ei ainakaan vielä olelukivaikeutta havaittu. Mielellään Absot kuitenkin Lukirockissa esiintyivät.
”Meillä on bändissä ja lähipiirissä aina esiintynyt sellaisia häiriöitä joista on vaikea oppia pois, joten ymmärrämme tämänkaltaisten tilaisuuksien tärkeyden. Huumorilla ja itsetehostuksella me olemme omia puutteitamme paikanneet, vaikka ne penikkana itketti. Mutta kun kaikilla ei ole bändiä tai vastaavaa vertaisryhmää, jossa vajavuudesta jalostetaan voimavara, olisi ympäristössä kyettävä paremmin huomioimaan häiriöistä kärsivät”
(Absoluuttisen Nollapiste)"
Joo. minua vain harmittaa, että absoluuttinen nollapiste eksyy näille huuhaapoliittisille keikoille antamaan uskottavuuttaan köyhille ideoille. Saman lehden sivuilla nimittäin kehutaan hannu hätistä, joka on keksinyt puolivillaisen tieteellisesti todistamattoman terapiamuodon lukihäiriöön ja kupannut sillä kelpo määrän RAY;n rahoja. teetti asiasta yliopistotason tutkimuksen hilkka soinisen johdolla, mutta ei julkaissut sitä koska ei ehkä tullut mieleisiä tuloksia.
sama harmittava piirre on siinä että absoluuttinen nollapiste lainaa katu-uskottavuuttaan amnestylle joka on on UTH-tutkimuksen viekoittelemalla innostunut parjaamaan suomalaisia miehiä naisiin kohdistuvasta väkivallasta. joku raja kampanja kun tuntuu pitävän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jotenkin tuomittavampana kuin miehiin kohdistuvaa väkivaltaa. ikäänkuin miehiin ei sattuisi kun heitä lyödään.
ymmärrän yhtyeen hyväntahtoisuuden, mutta ehkä ei kannata ihan jokaiseen höpöjärjestön pyyntöön suostua. minusta ainakin tuntuu kurjalta kun arvostamani yhtye tukee kehnoja yhdistyksiä. turvallisempaa jättäytyä kokonaan pois tällaisesta poliittisesta toiminnasta.
Kirjautunut ulos
Löysin Aaken. Mukana neljä biisiä!
http://www.myspace.com/surinasrna
Kirjautunut ulos
Ja kai tähän perään voi nostaa Manogurgeilin, koska
a) se on alan musaa
b) levy on äänitetty Kuussa
c) ainakin yksi soittaja on rekisteröitynyt tänne keskustelualueelle
http://www.myspace.com/manogurgeil
http://www.manogurgeil.net/
Kirjautunut ulos
Käyköhän tämä :)
http://www.rakkatex.com/
-V
Kirjautunut ulos
Ville Koivula kirjoitti:
http://www.rakkatex.com/
Anna vinkki, en muista. Mikä juttu toi olikaan?
P.S. Ahkerat Simpanssitkin ovat MunAvaruudessa. Ovat olleet näköjään jo viime vuoden puolella, mutta en muista että asiaa olisi täällä mainittu. Tarjolla on kappaleet Kirvojen kiimaneste, Eskimot ja Paratiisin käärme.
Kirjautunut ulos
Juhani Anttila kirjoitti:
Ville Koivula kirjoitti:
http://www.rakkatex.com/
Anna vinkki, en muista. Mikä juttu toi olikaan?
P.S. Ahkerat Simpanssitkin ovat MunAvaruudessa. Ovat olleet näköjään jo viime vuoden puolella, mutta en muista että asiaa olisi täällä mainittu. Tarjolla on kappaleet Kirvojen kiimaneste, Eskimot ja Paratiisin käärme.
Joskus aikoinaan keikalla Tommi huudatti yleisöä falsetissa "rakkatex.. rakkatex.. rakkatex..". Kyseessä oli muistaakseni viittaus R-A-K-A-S -kappaleeseen, eli R-A-K-K-A-T-E-X. Niin mistä se rakkatex siis.. no Tomin rumpucaset on siis käsitykseni mukaan ollut joskus sen merkkiset :)
-V
edit:
Eli arkistosta löytyi ainakin näemmä:
http://absoluuttinennollapiste.fi/muut/ … 04405.html
http://absoluuttinennollapiste.fi/muut/ … 04406.html
Jälkikäteen muokannut vkoivula (12.4.2007 15:42)
Kirjautunut ulos
Suomen Viron-instituutin lehdistötiedote viime viikon keikoista: http://www.finst.ee/2007/pressiteade_140507.html
Kirjautunut ulos
Tommin tulevia kirjallisia tuotoksia:
Jännää, että nämä löytyvät kirjakauppojen sivuilta, mutta kustatantajan sivuilla ei mainita mitään näistä.
Kirjautunut ulos
Tuli eräästä provosointiyrityksestä mieleen viimekesäinen Ilosaarirockin laatima "mainosteksti", jolla oli kai tarkoitus saada maksavia asiakkaita liikkeelle... Vähän oudolla asenteella, minusta. Viimeinen lause yrittää ehkä pelastaa jotain - jos tekstin lukee loppuun saakka:
Olipa kerran viisi outoa poikaa pohjoisesta. Heidät valittiin aina viimeisenä pesäpallojoukkueeseen, koska heitä kiinnostivat urheilua enemmän kirjastosta lainatut Wigwam- ja Dave Lindholm -levyt. Nämä pojat päättivät perustaa Absoluuttinen nollapiste -nimisen bändin, sillä rillipäisille nöösipojille ainoa keino saavuttaa naisten kiinnostusta ja miesten kunnioitusta on soittaa yhtyeessä. Sittemmin Absoluuttinen nollapiste on tehnyt kahdeksan kummallisen komeaa levyä ja se on suomalaisen progepopin uljain helmi.
Kirjautunut ulos
Mitä outoa tuossa nyt on, varmaan totuudenmukaisin bändikuvaus koskaan. Itseironia on katoava taiteenlaji, harmi sinänsä.
Kirjautunut ulos