No aloitetaan kyseleminen vaikka itse ylläpitäjältä. Mikä on suhteesi Absoluuttiseen nollapisteeseen, tulitko ihan kaveripohjalta heidän sivujensa ylläpitäjäksi? Miten usein näet heitä/kommunikoit heidän kanssaan? Käytkö keikoilla? Tässä näin aluksi. Ja Absojen musa jyrää!
En tuntenut yhtyeen jäseniä ennen kuin ryhdyin Nollapiste-sivuston ylläpitäjäksi syksyllä 1999. Sen jälkeen olen viettänyt heidän kanssaan aikaa lähinnä kiertueilla. Tampereella asuviin törmään silloin tällöin, ja olen minä ollut joskus lätkimässä sulkapalloakin ja Kuuta kävin pystyttämässä yhtenä iltapäivänä.
Tomi ryhtyi aikanaan yhteyshenkilöksi, ja hänen kanssaan olen tutustunut paremmin. Tapaamme muutenkin kuin sivuston merkeissä.
Keikoilla käyn niin usein kuin mahdollista. Olen ollut keikoilla myymässä paitoja jo vuosia. Tänä vuonna pojan syntymä muutti ajankäyttöä. Saa nähdä pääsenkö tuleville Rovaniemen- ja Lutakon-keikoille. Se - kuten keikoillakäyntini muutenkin - riippuu viime kädessä keikka-auton kuljetuskapasiteetista.
Muut ylläpitäjät (Matti, Miia, Antti ja Teemu) ovat nähneet yhtyeen jäseniä tietääkseni vain keikkapaikoilla.
Pitää varmaan joskus kirjoittaa se laajempi kirjoitus "Minä ja Nollapiste", jossa käsiteltäisiin mm. sitä, miksi teen tätä hommaa. Toistaiseksi perustelu voisi olla juuri tuo mainitsemasi.
Kirjautunut ulos
Mikä biisi mahtaa olla kyseessä jossa lauletaa "simma kävelee"?
Hallitsevien piirien vaatimukset levyltä Neulainen Jerkunen. Tämä kerrotaan sivulla Usein kysyttyä: Mikä sen biisin nimi on?
Kirjautunut ulos
Miksei teiltä rohkene kysyä kysymyksiä omalla nimellä? Voidaanko kaikki kirjoittamani lyödä vasten kasvojani myöhemmin?
Tuohon jälkimmäiseen sanon että ei pelkoa: vastauksiin ei jää kysyjän nimeä tai nimimerkkiä, eikä alkuperäisiä kysymyksiä säästetä.
[Yhtyeen vastaus]
Kirjautunut ulos
Oletteko itse suunnitelleet tämän sivuston alusta loppuun?
Minä suunnittelin sivuston rakenteen lähes nykyisen kaltaiseksi syksyllä 1999 yhdessä Matti Aitomaan kanssa. Yhtenä lähtokohtana oli se, mitä Jaska Järvilehdon kokoamalle aineistolle pitäisi tehdä. Tommin ja Tomin kanssa keskusteltiin siitä, mitä kaikkea sivustolla voisi olla. Sivuston (vähitellen muuttunut) ulkoasu on minun suunnittelemani.
Keskustelualueen rakenne on pääosin Rickard Anderssonin suunnittelema. Tuomas Jormola, Tuomas Peltonen ja minä olemme muokanneet sitä jonkin verran. Muokkasin keskustelualueen nykyisen ulkoasun valmiista pohjasta sivuston muuhun tyyliin sopivaksi (värit ja typografia).
Yhtyeeltä tuleva aineisto (kuvat, studiopäiväkirjat, muut levyntekoon liittyvät jutut) solahtaa yleensä vaivattomasti aikaisemman materiaalin sekaan. Nyt uuden levyn yhteydessä on tarkoitus julkaista juttuja, jotka ovat pitkälti yhtyeen suunnittelemia.
Kirjautunut ulos
Ylläpitäjän vastaus taannoin: "Nyt uuden levyn yhteydessä on tarkoitus julkaista juttuja, jotka ovat pitkälti yhtyeen suunnittelemia."
Juttuja?
Esim. tuo teaser-sivu on yhtyeen suunnittelema, minä vain toteutin sen. Uuden levyn ympärille rakennetaan oma kokonaisuutensa yhtyeen vision pohjalta.
Entä tullaanko uuden levyn tiimoilla järjestämään Keksi paras Nollapiste-kilpailu -kilpailu?
Hyvä idea! Vielä ehtisi...
Jälkikäteen muokannut J.A. (18.9.2007 15:08)
Kirjautunut ulos
liitän tähänkin kysymyksen: Miten vanhoja viestejään voi poistaa, jos ne alkavat ärsyttää.
Se onnistuu klikkaamalla viestin oikeassa alareunassa olevaa linkkiä josa lukee Poista. Se on tarjolla vain omissa viesteissä, silloin kun on kirjautuneena.
Omia viestejään voi myös muokata, jos haluaa poistaa kirjoituksestaan vain osan. (Muokkaa-linkkikin näkyy vain kun on kirjautuneena.)
Jos on kirjoittanut esim. tälle alueelle kirjautumattomana, poistamista voi pyytää osoitteesta keskustelualue.valvojat@absoluuttinennollapiste.fi . Samalla kannattaa kertoa minkä sähköpostiosoitteen ilmoitti jotta pääsi kirjoittamaan.
Kirjautunut ulos
Onko Tommi tutustunut Kalervo Palsan töihin ja jos on, niin millaisia tuntemuksia Palsasta? Lueskelin tuossa Palsan sarjakuvia ja esitystavasta tuli Tommin sarjakuvat kovasti mieleen.
Vastausta odotellessa aikaisempia Palsa-juttuja: hakukone löysi yhden Kalervo Palsaa käsittelevän vanhan kysymyksen, tukun sarjakuva-arvosteluita ja keskustelua Nollalistalla.
Kirjautunut ulos
Anonyymi kysyjä kirjoitti:
En ole ikinä ostanut yhtään levyä, enkä näillä näkymin tule ostamaankaan, sillä olen tottunut saamaan rahoilleni vastinetta. Sen sijaan tuen lempiartistejani, teitäkin, samalla kun hankin itselleni unohtumattomia elämyksiä livekeikoilla. Jos kuitenkin haluan kuunnella musiikkianne kotisohvallani, varteenotettavin vaihtoehto on warettaa levyjänne vaivatta muutamassa minuutissa, sillä musiikkianne ei rakastamastani SPOTIFY-palvelusta löydy. Laitoin palautetta Johannalle, mutta kuulisin mieluusti artistienkin mielipiteitä tästä aiheesta. Onko Absoluuttinen Nollapiste sitä mieltä, että palvelusta vetäytymisestä on jotain hyötyä?
Tässä ei ole vieläkään vastausta kysymykseen, mutta lisävalotusta aiheeseen. Tuoreessa Rumbassa oli alkusivuilla oheinen Spotify-pikkujuttu. Siitä lainaus:
Suomalaisista levy-yhtiöistä Johanna Kustannus ei ole antanut katalogiaan Spotifyn jaettavaksi. Siksi palvelusta ei löydy esimerkiksi Kotiteollisuutta tai Love Records -klassikoita.
"Sopimusehdot olivat niin huonot, ettemme nähneet mitään järkeä antaa katalogiamme käytännössä ilmaiseksi jakoon. Palvelunahan se on loistava, mutta tällä menolla tekijät ja levy-yhtiöt jäävät nuolemaan näppejään", sanoo Johannan tiedottaja Sami Rikala.
Koko juttu:
Kirjautunut ulos
Palaan vielä aikaisempaan vastaukseeni:
Onko Tommi tutustunut Kalervo Palsan töihin ja jos on, niin millaisia tuntemuksia Palsasta? Lueskelin tuossa Palsan sarjakuvia ja esitystavasta tuli Tommin sarjakuvat kovasti mieleen.
Vastausta odotellessa aikaisempia Palsa-juttuja: hakukone löysi yhden Kalervo Palsaa käsittelevän vanhan kysymyksen, tukun sarjakuva-arvosteluita ja keskustelua Nollalistalla.
Nollalistalle lähetetyistä viesteistä haluan nostaa erityisesti esille 6.3.2003 lähettämäni viestin, jossa on Kalervo Palsan laatima (ja noudattama) sarjakuvien tekemistä koskeva säännöstö.
Kirjautunut ulos