20. elokuuta (tänä perjantaina) soi YleX:n Sielunmaisema-ohjelmassa klo 13:20 ennenkuulematon harvinaisuus:
Anna Erikssonin esittämä sävellykseni ja sanoitukseni "Opeteltu hellyys".
Kirjoitin sen Annalle Sipen pyynnöstä keväällä 2005, mutta se ei sitten päätynyt Annan seuraavalle levylle. Eikä myöhemmillekään.
Kuultavana on Sipen ja Annan yhdessä esittämä demo.
Tulkinta on mahtava, mutta biisikin on helvetin hyvä.
Loput biisivalintani jorinoineen lähetetään kanavalla ensi viikon ma-to (23.-26.8.) klo 13:20. Nekin ovat hyviä biisejä.
Kirjautunut ulos
Oho, se alkoikin jo (etuajassa). Onneksi on Areena.
Heh, ironistako... En ehtinyt nauhoittaa tätä, koska kasetti oli kelattu väärään päähän enkä ehtinyt kelata sitä alkuun ennen biisin alkua.
Jälkikäteen muokannut J.A. (20.8.2010 13:21)
Kirjautunut ulos
Onneksi on Areena.
Mutta tässä siitä ei ole hirveästi iloa, sillä biisit leikataan ilmeisesti pois tämän ohjelmasarjan Areena-tallenteista. Tämänpäiväistä en sieltä vielä löytänyt, mutta kuuntelin Sipen vastaavan, jossa hän oli valinnut soitettavaksi "soololevynsä parhaan biisin" Tilatkaa tytöt taksi. Areenan pätkä loppui siihen mistä biisi olisi alkanut.
Kirjautunut ulos
Olipa pedantisti tehty demo. Minulle tuli sanoituksesta enemmän mieleen "Aksel Sunnarborgin hymyn" parisuhdekuvaukset, kuin Nollapisteen tuotanto. Sävellyksestä tunnisti kyllä säveltäjän (en toki olisi sookkona tiennyt).
Kannattaa noita varmaan enemmänkin tehdä, jos jälki on noin hyvää. En tosin ihmettele miksi tämä ei päässyt juuri sille Annan levylle, on aika kova lätty.
Kirjautunut ulos
Juhani Anttila kirjoitti:
Onneksi on Areena.
Mutta tässä siitä ei ole hirveästi iloa, sillä biisit leikataan ilmeisesti pois tämän ohjelmasarjan Areena-tallenteista. Tämänpäiväistä en sieltä vielä löytänyt, mutta kuuntelin Sipen vastaavan, jossa hän oli valinnut soitettavaksi "soololevynsä parhaan biisin" Tilatkaa tytöt taksi. Areenan pätkä loppui siihen mistä biisi olisi alkanut.
Otin talteen tuon 20.8. -pätkän jos on tarvetta..
Kirjautunut ulos
Ville Tiainen kirjoitti:
Otin talteen tuon 20.8. -pätkän jos on tarvetta..
Hienoa! Ja hyvä jos sait muitakin osia talteen - Areenasta ei löydy ainakaan tällä hetkellä muita kuin tuo ensimmäinen osa.
Tänään tulee vielä yksi osa, pistäkää radiot päälle siinä yhden jälkeen.
Kirjautunut ulos