Näistähän nyt varmasti on puhuttu aiemminkin useammassa paikassa, mutta kun nämä on niin himputin hauskoja. Eli: oletteko nähnyt Absoluuttiseen Nollapisteeseen liittyviä unia - jos olette, millaisia?
Minä näin viime yönä unta että sain Tommilta sähköpostia. Se oli vastaus johonkin postiin, jonka olin pitkän säätämisen jälkeen uskaltanut Tommille lähettää. Oikein mukava posti, pitkä kuin mikä, samalla kertaa asiallinen ja uskoutuva. Musiikkia siinä käsiteltiin, ja kirjoittamista, ja jonkinlaisia abstrakteja inhimillisiä totuuksia. Yritin kovasti painaa mieleeni tekstiä, koska tiesin herääväni pian, mutta tietenkään en muista mitään muuta kuin että Tommi käytti jotain tosi kummallista t-alkuista adverbiä, jossa on kuusi kirjainta. Muisti valikoi näemmä vain oleellisen.
Herätessä soi päässä Haavetason seikkailu, joka piti sitten pistää kuulumaan soittimestakin.
Kirjautunut ulos
Mulla on monesti elämässä ollut sellaisia absoluuttisia kausia. Silloin kuuntelen päivät läpeensä Absoja. Yleensä se lähtee jostain laulun pätkästä tai sanonnasta, joka on ollut Tommin sanoituksissa ja sitten on pakko kaivaa levy esille ja alkaa luukuttaa. Heti ensimmäisenä huomaa, että tämähän on ihan sika hyvä levy ja sitten sitä on pakko kuunnella pari päivää putkeen. Sitten luontaisena jatkumona tulee kuunneltua koko siihen astinen tuotanto - painotusalueina yleensä muovi, suljettu ja olos ( tosin parilla viime kerralla suljettu on korvattu suljettu livellä, joka on vielä parempi välispiikkien ja olen pahoillani encoren vuoksi ).
Näihin sessioihin liittyvät monesti myös unet. Sanoitukset sekoittuvat omiin ajatuksiin ja unelmiin. Yleensä olen unessa jossakin keikalla, jolle ei saavu kuin kourallinen ihmisiä. Se voi olla vaikka kerrostalon katutasoon sijoittettu rafla tai joku pieni huone. Sitten siinä vähän kiusaantuneessa olotilassa bändi virittelee lauluja ilmoille, mutta aina se menee ihan jutteluksi.
Näissä unissa juttelen aina Tommin kanssa sanoituksista ja Tommi vittuilee minulle. Lopuksi soitamme eri kokoonpanoilla jazzia.
Uni toistuu hyvin samanlaisena.
Päiväkirjamerkintöjeni mukaan olen nähnyt unen nyt 12 kertaa.
Jälkikäteen muokannut laiskajarkko (22.9.2006 22:17)
Kirjautunut ulos
Ka, samaan tyyliin nuo Abso-kaudet minullakin etenevät, jostain yhdestä biisistä yhteen levyyn ja lopulta koko tuotannon läpikäymiseen. Viime aikoina se on kyllä mennyt siihen, että Mahlanjuoksuttaja pyörii soittimessa jatkuvalla toistolla muutaman päivän ajan (ei mitään muuta levyä voi kuunnella niin monta kertaa peräkkäin kyllästymättä, paitsi Jeff Buckleyn Gracea).
Tuo jazzin soittaminen kuulostaa hauskalta loppuhuipentumalta. Porukallatekemisunista tulee nyt mieleen yksi sellainen, jossa olin Don Johnson Big Bandin ilmaiskeikalla jonka päätyttyä poltettiin lava ja leikittiin bändin kanssa jotain vapaapaini-ultimate-hippaa.
Kirjautunut ulos
Näin syksyllä tai loppukesällä 2003 unen jossa nollapiste soitti tulevan levynsä kappaleita. Eli sinetin piisejä. Oli muistaakseni vielä ihan hyviä piisejä, mutta en kuitenkaan pettynyt siitä ettei näitä minun mieleni tuottamia sävellyksiä tullutkaan sitten sille oikealle Sinetille. Ei kyllä mitään hitti kertsejä ollu niissä että olis jääny päähän soimaan.
Kirjautunut ulos
Näin viime yönä epämääräistä unta, jossa menin poikaystäväni kanssa käymään Aaken ja Akin kotona (he olivat kämppiksiä unessani), ja he esittelivät meille turkoosinvärisiä sisustusesineitä (muistaakseni ainakin paria maljakkoa). En muista yksityiskohtia kovin tarkasti.
Kirjautunut ulos
Edellisestä olikin kulunut terveellisen monta vuotta, mutta äskettäin näin unta jossa kuulin pianon tai flyygelin ääressä ensimmäisen uuden biisin seuraavalta levyltä. En muista siitä enää muuta kuin että Aki lauloi lead vocalseja [mikä se on suomeksi?], kolme tyyppiä soitti samoja koskettimia (yksi heistä oli Aake) ja varmaankin kaikki lauloivat kertsissä stemmoja. Hyvältä kuulosti.
Kirjautunut ulos
Ekologiseen rakentamiseen liittyvän luennon jälkeen näin unta, jossa tapasin Pentti Linkolan. Näytin Pentille lapsuudenkotini, omakotitalon eräässä nimeltä mainitsemattomassa maalaiskylässä. Linkola katsoi minua säälien, mutta ymmärtävästi. Lähdimme junalla katsomaan Linkolan kotia saaressa, sillä hän halusi näyttää parhaan asumisen mallin. Hyppäsimme junasta pois keskellä metsää, menimme jalkapatikalla järven rantaan ja sieltä soutuveneellä saarta kohti.
Yhtäkkiä veneessä olikin mukana koko työporukkani puvut päällä shampanjan ja ruusujen kanssa, kun nyt oltiin oikein Linkolan tapaista julkkista menossa katsomaan. Saavuimme veneellä karun kalliosaaren rantaan, jonne oli pykätty kiikkerän näköinen risumaja. Linkola esitteli kotiaan hiljaisella ylpeydellä. Häkeltyneet arkkitehtiystäväni antoivat Linkolalle shampanjan ja ruusut. Linkola katsoi minua säälien.
Istuimme nuotiolla, ja Pentti muuttuikin Liimataksi. Tommi oli täsmälleen saman näköinen kuin vuonna 1995 laulaessaan Jyrkissä "Ymmärrettiin, ettei kukaan istu omalla paikallaan tänään" - helvetin kalpea ja kumisaappaat jalassa (löytyy youtubesta: näin kova fani minäkään en sentään ole). Paikalla oli myös ystäväni ex-poikaystävä käärimässä sätkiä ja antaen hiljaisen ymmärtämisensä koko tilanteelle.
Mainitsemisen arvoinen uni lienee myös se, jonka näin luettuani Aamulehdestä tiedon Tommin tulevasta isyydestä. Unessa vaelteli eksyneen näköinen laitapuolen kulkija Tampereen kaduilla suuressa käytetyssä armeijan sadetakissa, parta ajamatta ja pöhöttyneenä. Katsottuani tarkemmin huomasin että kyseessä on Tommi Liimatta.
Jälkikäteen muokannut K.K. (12.4.2010 19:01)
Kirjautunut ulos
Olen 31- vuotias (hetero)mies ja Nollapiste-fani. Näen jatkuvalla syötöllä unia, missä kävelen ja juttelen Tommi Liimatan kanssa musiikista. Ja aina muistan mainita, että juuri tästä olen nähnyt unta, vaikka sekin on unta. Kerran unessa kysyin liimatalta, onko "Suljettu" hänen mielestään bändin paras levy, ja Tommi vastasi: "Heittämällä!" Toisessa unessa hän kertoi minulle, että hänen vaimonsa on Sunnarborgin suvusta.
Kirjautunut ulos