J.A. — 17.10.2008 21:24

Oho, en huomannutkaan että MySpace-blogiin on kirjoitettu n. kuukausi sitten:

Viime ajat olemme suunnitelleet seuraavaa kahta levyä, jotka tulevat vuosina -09 ja -11. Lisäksi olemme leikanneet katsottavaksenne koko kuvallisen historiamme vuosilta 1992 - 2008.

Terveisin,

Me

P.S. Nollapisteellä on keikka Helsingissä 1.1.2009.

Laatte — 19.10.2008 12:26

Viime ajat olemme suunnitelleet seuraavaa kahta levyä, jotka tulevat vuosina -09 ja -11. Lisäksi olemme leikanneet katsottavaksenne koko kuvallisen historiamme vuosilta 1992 - 2008.

Aijai, kyllä meitä hemmotellaan ja kiusataan. Näitä levyjä odotellessa ihan hikeä pukkaa, onneksi lievityksenä tulee "kohta" tuo DVD.

Cpi — 4.8.2009 15:57

Nollapisteen kaksi levyä

Absoluuttinen Nollapiste katsoo vakaasti eteenpäin, vaikka tuore Arkistokuvaa 1992-2008 kaksois-DVD vaatikin panostusta. Tamperelaisyhtye on valmistellut puolen vuoden ajan kahta seuraavaa levyään. "Ensimmäinen albumeista ilmestyy lokakuun lopulla, ja sille on valmiina jo useampi biisi, esimerkiksi Teikäläisen taivas ja Saunapalvi", kertoo rumpali Tomi Krutsin Soundin uutisille.

Toisen albumin vuoro tulee vuotta myöhemmin. Yksi samanaikaisen valmistelun motiiveista on ollut laatia aiempia linjakkaampia kokonaisuuksia. Varhaisemmasta levystä on puhuttu orkesterin piirissä "rocklevynä", myöhemmästä "progelevynä". "Meillä on ollut taipumus laittaa levyille aina kaikkea mahdollista. Nyt ainakin pyrimme tiivistämiseen."

Kyseinen lainaus maaliskuulta. Mikäli seuraavan pitkäsoiton aikataulu on pysynyt raameissaan, eikö pian luulisi tulevan jo jotain ilmoitusta asiasta? Biisilistaa, levyn nimeä, sinkkua jne? Näinköhän levy joutunee lokakuulle, enää muutama kuukausi jäljellä...

Vessajono — 10.8.2009 16:52

Aake Otsala kirjoitti:

tulevasta levystä: http://studio.studiokuu.fi/blog/2009/aug/06/anp-10-lp/

System 100m, meinaatte ruveta pörisemään ja suhisemaan oikein toden teolla vai?

Cpi — 25.4.2010 16:17

Miten se nyt oli, tuleeko se seuraava levy jo ensi syksynä?

Laatte — 25.4.2010 17:34

Niko Oravainen kirjoitti:

Miten se nyt oli, tuleeko se seuraava levy jo ensi syksynä?

Eikös sitä vuodeksi 2011 lupailtu.

Cpi — 5.10.2010 13:50

Ollaanko sitä jo studiossa pyöritty tuon 11. albumin tiimoilta? Vai reenikämpällä? Ainiin, mutta ettehän te mitään reenaa. No mutta kuitenkin, jotain siihen liittyvää tehty, esim. sävelletty? Vai tehdäänkö sekin studiossa? Ei teistä tiedä.

Studiossa ollaan parhaillaankin, mutta ei vielä uuden albumin merkeissä. Yksi on joukosta poissa ja näiden sessioiden tulokset kuullaan jo keväällä.

Mitähän tämä nyt meinaa. Yksi on joukosta poissa? Siis ulkona bändistä vai näistä sessioista? Ja mikä lienee tuo keväällä kuultavissa oleva lopputulos, EP kenties? Sillä pitkäsoitto on tulossa "vasta" 2011 syksyllä:

Onko työn alla nyt kaksi levyä? Oletin että tilanne oli näin Mustan hiekan kohdalla, mutta ilmeisesti tilanteet muuttuivat. Tai sitten ei. Ja vielä jos aikatauluista jotain voi udella niin koskas se seuraava pitkäsoitto on aikeissa saattaa kuultavaksi?


Nyt työn alla on kasetti ja kaksi levyä. Ensi vuoden syksyllä ilmestyy levy.

J.A. — 5.10.2010 14:09

Mitähän tämä nyt meinaa. Yksi on joukosta poissa? Siis ulkona bändistä vai näistä sessioista? Ja mikä lienee tuo keväällä kuultavissa oleva lopputulos, EP kenties?

Näistä sessioista. Vihje: back to the alkuajat -meininki. Muista myös http://areena.yle.fi/video/1148450

J.A. — 27.10.2010 15:32

Nollapiste avoimena:

http://absoluuttinennollapiste.fi/uutis … 27_10_2010
http://soundi.fi/node/11549/Absoluuttin … ajoitukset

Ks. myös etusivu.