Liimis — 16.8.2010 10:14

"16.8.1990 torstai

Ensimmäinen koulupäivä Rovaniemellä. Lähdin uudessa farkkutakissa puoli 9 kouluun, siellä ihme jengiä. En tunne vielä ketään. Edessäni istuva Neuvonen kysyi, tiedänkö Jalla Jallan, ja kuunneltiinko Pietarsaaressa Klamydiaa. (Varmasti aiemmin kuin täällä!) Luokanvalvoja Hiltus-Make käski luottamusoppilas Akia esittelemään koulua. "Tuossa on ruotsinluokka" - siinä suunnilleen kierros. En päässyt musiikkiopistoon.


17.8.1990 perjantai

Toka koulupäivä. Musantunnilla saatiin soitella. Aki Lääkkölä olisi hyvä bändikaveri. Hän on paras kuulemani kitaristi - ehkä jopa parempi kuin Nylli Nylund! Illalla Aki, Hannu Stark ja joku Krisse rimputtivat pyöränkelloja ikkunani takana."

Liimis — 29.8.2010 0:05

"18.8.1990 lauantai

'Korkalo Sessions' olisi hyvä uuden kasetin nimi, jos löytyisi vielä rumpali ja basisti.


20.8.1990 maanantai

Aki Lääkkölä kävi meillä ensi kertaa.


21.8.1990 tiistai

Kirjoitin dada-aineen 'Elokuun päiviä' ('Konvehtikypärän' pohjalta) ja suunnittelin surrealistista sarjakuvaa erään Matti Kettusen kanssa. Hän on hyvä piirtäjä. Välitunnilla selostin hänelle omia sarjakuvaprojektejani. Ostin mustepullon, neljä terästerää ja niille puisen varren.


22.8.1990 keskiviikko

Kerroin liikuntatunnilla Matille, että haluaisin ympärilleni yhtyeen, jossa soittaisi ehkä Aki... Ja Matti. Hänellä on nimittäin bassokitara kotona! Isänsä. Lähdin Matilla käymään, hän asuu Lapinrinteellä, jotenkin kaukana, kun siinä on mäki. Älvsbyhuseissa on pienet eteiset. Matin huoneessa oli avaraa, sotkuista ja hyvä akustiikka - ja sängyllä Fenderin Jazz Bass. lattialla Landolan skitta. Matti alkoi puhua jostakin Ismosta, jolla on kotona RUMMUT ja kaikki muukin tarvittava. Tuli kylmät väreet, kun kaikki vaikutti niin TÄYDELLISELTÄ. Olen muutaman päivän koulussa ja heti löydän soittotaitoisia ja -haluisia jätkiä...
Tottakai heti painuimme Ismon tykö jostain napattu tyhjä kassu mukana.
Matti vaikutti heti alun alkaen lähes epäluonnollisen kiinnostuneelta, ja kun ehdotin bändin nimeksi ARCTIC CIRCLE BLUES BAND, hän vastustelematta suostui. Minusta vaikutti, että rovaniemeläisillä ei ole koskaan mahdollisuutta soittaa, ja kun on, he yksityiskohdista piittaamatta tarttuvat tilaisuuteen.
Kellohan oli jo seittemää, kahdeksaa käymässä kun saavuimme Keskitapion Ismolle. Jo ovella Matti kysyi 'tuuksie meän pändiin?'. Ismo vilkuili minua, sitten lattiaa. Seurasimme häntä hänen isoveljensä Terhon pieneen huoneeseen. Sinne oli sullottu sängyn ja kirjoituspöydän lisäksi rummut, kaksi suurta vahvistinta, kaksi kitaraa ja basso. Rumpujakkara oli konstruoitu saunapallista ja munakennoista. Lisäksi stereot, TV ja seinällä Hendrixin julisteita. Terho ei ollut kotona.
Matti tai Ismo ehdotti, että soitetaan 'Smoke on the Water'. Okei, kasetti sterkkoihin, alkuhöpinät mikkiin. Minä bassossa, Ismo rummuissa ja Matti eli Masa kitarassa. Lyhyt versio, jonka loppu kyllä meni pilalle. Minä olin silti kuin pilvessä: ekaa kertaa yhtä aikaa kaikki kunnon vehkeet! Vallitsi sanomattoman merkillinen tunnelma.
Sitten Masa lauloi Terho Keskitapion sanoituksen 'Juice Läskinen' (Minä olen Juice Läskinen, vanha sika kaljupää vaan / presidentinlinnassa mun kalju kiiltää vaan). Vedettiin vielä 'See ya later, alligator' ja 'Foxy Lady'. Niissä olin rummuissa, mikä oli virhevalinta. Luulin osaavani kaikki rock-rytmit, mutta Hendrixin poukkoileva funk olikin liikaa. En tosiaan saanut rytmin päästä kiinni.
Tästä huolimatta Ismon isä avasi huoneen oven ja totesi: teidänhän soitto kuulostaa paremmalta kuin poikien! Tarkoitti Terhon bändiä.


28.8.1990 tiistai

Nyt on meneillään monia projekteja: lauluja, pilapiirroksia ja sarjakuvia. 8B-luokkalaiset pilkkaavat mua kun kirjoitin sen aineen: 'Konvehtikypärä! Eee Liimatta!' No, he eivät ymmärrä taidetta."

Liimis — 5.9.2010 11:42

"30.8.1990 torstai

Sain 'omituisesta' aineestani yhdeksän puoli - kyllä nyt on 8B:läisillä 'hauskaa'! Kotona kuuntelin musaa. Istun nytkin (klo 16:44:27) pöydän ääressä, kuten aina.


31.8.1990 perjantai

Vuosi sitten tein laulun 'Johanna, why you drink?', mutten nyt muista miten se menee. Kirjoitin elämäkertani valmiiksi.


3.9.1990 maanantai

Koulussa tylsää: Masa on vielä Hesassa skeittikilpailuissa.


4.9.1990 tiistai

Suunnittelimme hulluna Matin kanssa Uhka Pietarsaaressa 6 -sarjakuvaa. Aiheena syylät ja syöpä. Pääsin sittenkin musiikkiopistoon, peruutuspaikalle.


5.9.1990 keskiviikko
ACBB:n 'Korkalo Sessions' -kasetti sai jatkoa. Äänitimme meillä, mukana Jake Storhammar ja Matti. Biisit: 'Bedroom Revolution' ja 'Deep Purple Haze (Sunshine of your Madness)'.


7.9.1990 perjantai

Isä toi 40 arkkia rasterikalvoa! Rovaniemen markkinat. Matti, Jake ja Aake olivat meillä.


8.9.1990 lauantai

Koko päivä sisällä, mukana Aake ja Masa. Illalla kävin ensi kertaa Aakella."

Liimis — 12.9.2010 17:34

"12.9.1990 keskiviikko

Kristian Lehtomaa ja Aki tulivat meille. Teimme valmiiksi 'Korkalo Sessions' -kasetin A-puolen (biisit Fiddl' Dee ja Henxlman). Aki kitarassa, Krisse äänessä (ja uruissa).


13.9.1990 torstai
Pyörästä hajosi vaihteet. Meille tulivat Krisse, Aake ja Matti. Tosi hauska äänitysilta. ACBB:n kokoonpano se vain suurenee (Aake)... Emme jatkaneet 'Korkalo Sessionsin' B-puolelta, vaan aloitimme kokonaan uuden kasetin: 'Best Songs II'. Biisejä: Theme from Boltboys, Kuckopilliprotesti.


15.9.1990 lauantai
Sain nuottitelineen ja ääniraudan.


16.9.1990 sunnuntai
Äänityssessio Matin ja Aaken kanssa. Teimme Aaken idean pohjalta biisin Who's yer partner? Aake ei soita, hän vain laulaa.


17.9.1990 maanantai
ACBB-sessio, jälleen meillä. Mukana Krisse, Aki, Matti ja Jake. Tähän asti paras versio biisistä Foxy Börje."

Liimis — 20.9.2010 15:29

"19.9.1990 keskiviikko
Koulussa suunnistusta. Meille tulivat Jake, Krisse & Masa. Luimme Pahkasikoja, nauroimme.


20.9.1990 torstai
Piirsin Uhka Pietarsaaressa 6:tta.


21.9.1990 perjantai
Matin ajatukset minusta ensimmäisenä koulupäivänä, kun esittelin itseni "Tommi Liima abessiivissa": "Mitä vittua tuo vammanen CP tullee tänne etelästä kingaamaan."


22.9.1990 lauantai
Porukat lähti Kittilään. Matti tuli meille. Uhka 6 valmistui. Teimme 2 kuukautta vanhasta jäätelöstä pirtelöä, ja Matti pelkäsi että maha kipeytyy, joten teimme äänityksen Pirtelön hilseet.


24.9.1990 maanantai
8B-jätkät huutelivat kuten aina: "Dorka-Liimatta." Hain postista Tex Mex Recordsin paketin: Beatlesin BBC-bootleg-tripla 'From Us to You', hyvä! Tein Matin kanssa biisin Baby Brush Blues. Soittopeukalon kynsi katkesi 22:24."

Liimis — 27.9.2010 17:01

”25.9.1990 tiistai
Painoin kuvistunnilla T-paitaan ison Peace-merkin. Killi osti multa 15 mk:lla Lynyrd Skynyrdin livelevyn, en olisi halunnut myydä. Kitaratunnit on siirretty maanantaille ja keskiviikolle. Matti kävi meillä Atro Toukan kanssa. Pelailimme C64:lla.


27.9.1990 torstai
Irak on meidän 3:ksi lähin naapuri, samoin Tanska. Sota on siis Tanskassa. Vielä se tännekin tulee. Ei hauskaa, mutta kokemus sinänsä. Vesa ennusti keväällä, että Saksojen yhdistyminen on pahasta: uusnatsit. Tämä ei liity siihen, mutta se vitun Saddam Hussein ottaa pattiin. Ruska kiusaa silmiä. Tällä viikolla joka päivä korvaläpät. Kemiantunnilla satoi lunta. Ajelimme Hannun, Matin, Ismon ja Iven kanssa kaupungilla. Matti ja Ive näyttivät ”temppelin”.


28.9.1990 perjantai
Minulle ostettiin uusi takki. Mummo huomautti että ääneni on muuttunut. Kiusallinen tilanne, äärimmäisen… niinpä litkin teeni vauhdilla ja rynnin olohuoneeseen. Matin kääkät ovat Kreikassa, joten minä + Ismo menimme Matille yöksi. Ajelimme fikloilla, söimme, katsoimme på Music Television, joimme (emme viinaa eikä mitään muuta %-juduu) ja äänitimme klo 23 saakka. Vasta toinen ACBB:n perustajakolmikon sessio! Saimme Best Songs II:n A-puolen valmiiksi ja B-puolta. Enimmäkseen Matti ja Ismo selailivat musiikinkirjaa ja sieltä vedettiin: ’Rimppakinttureikä’, ’Elefanttimarzi’, ’Kallelaulu’, ’Emma’, ’Saku Sammakko’, ’House of the Rising Sun’ ja muuta (’Moonlight Drive’, ’Carjalasta Cajahtaa’, ’Li’l Brain Man’). Muuten mukavaa, mutta Ismo nimitti mua koko ajan Tommaksi.


29.9.1990 lauantai
Heräsin Matilla ekana, ennen kymmentä. Ikkunat oli huurteessa. Menin kotiin Roken kautta. Kävin Akilla ensi kertaa. TV:stä tuli Napakympin Eesti-erikoislähetys. Kellot siirrettiin tunti taaxpäi, talviaikaan.


30.9.1990 sunnuntai
Isä lähti, Tommi jäi.”

Liimis — 5.10.2010 11:38

"1.10.1990 maanantai
Sain vihdoin & viimein Hobby Hallista tilatun Philipsin tuplapesämankan. Surkeet muka Turbo Bass -tehot... mutta onpahan sisäänrakennettu micci. Kuvassa vaikutti paremmalta. Kitaratunnilla opin virittämään kitaran huiluäänillä. Ostin uuden Pahkasian.


2.10.1990 tiistai
Punainen lokakuu ei piä paikkaans': satoi li'l bit snow. Tein Matin ja Aaken kanssa koulun pihalle kaksi lumiukkoa. Sain kitarankieliä ja kirjoituskoneen värinauhan. Hillalla oli paljon jengiä.


4.10.1990 torstai
Koulussa terveystarkastus. Paino 43, pituus 156. Koulun CP-ramppi valettiin. Ostin AA:n taskukirjan 127.


5.10.1990 perjantai
Musantunnilla soitettiin Akin ehdotuksesta 'Sultans of Swingiä'. Enkuntunnilla keksin, että Arctic Circle Blues Bandin pitää tehdä suurteos, kuten Celebration of the Lizard tai Atom Heart Mother. Kirjoitin monisteen marginaaliin nimiehdotuksen 'Requiem for the Master of the Joy of the Stick', mutta Matti kirjoitti takaisin, että Pietarsaaren hömpötyksiä ei pidä sotkea ACBB:hen. Aake ehdotti 'Joy of the Stickin' paikalle 'Smelling Sock'. Olkoon se sitten. Kun pyöräilin musanteoriaan, satoi niin, että otsaa kylmäsi. Krisse tuli meille. - Vai tuliko?"

Liimis — 13.10.2010 15:12

"6.10.1990 lauantai
Suunnittelin 'Requiem for the Master of the Smelling Sockia'. Se on nyt 17-minuuttinen.


7.10.1990 sunnuntai
Matti tuli, toi joskus seiskalla tekemänsä RAP-lehden. Menimme Akille ja soittelimme siellä. Matti haluaa jonkun Inkeröisen ACBB:n rumpaliksi (Ismo kutsuu sitä Känkeröksi), mutta se asuu niin kaukana Saarenkylässä, että tuskin lähtee. Ja kukaan muu meistä ei tunne sitä.


8.10.1990 maanantai
Krissen kanssa äänityksiä uudelle Smashing the Toilet -kasetille. (Jatkoa vuodentakaiselle AIV:n Bäk ty Toiletille, saman huumorin hengessä). Lunta satoi 3 cm, eikä heti sulanut poiskaan.


9.10.1990 tiistai
John Lennonin 50-vuotispäivä (jos eläis) - tarii, taraa! Matti tuli ja meni. Epäilen, että varasti pyörästäni venttiilin. Krisse tuli, toi Köyhien Radio -kassun. Kopioin sen. Taas tuli lunta.


13.10.1990 lauantai
Lumiräntää. Aakella vierailtuani tulimme tänne. We recorded många nopiaa biisukkaa, kun Krisse ja Akikin saapuivat. Äänitin salaa Akin soittoa 'Requiem for the Masterin' taustanauhaksi."

Liimis — 20.10.2010 16:05

"14.10.1990 sunnuntai
Tein Matin ja Krissen kanssa äänityksiä: 'Siiri ja Mari - nuorten tyttöjen kuunnelmia'. Puhuimme ensin hitaasti kasetille, sitten Silveriin eri kasetti, mikki tuplapesäisen kajariin ja toisto tuplanopeudella: pikkuoravat. Kasetin nimeksi tuli Kuriton Sukupolvi. Siiri ja Mari puhuvat siinä poitsuista, viinasta ja vaatteista.


16.10.1990 tiistai
Hannu kävi ja lainasi Kalavale-sarjakuvavihkoni. Toivottavasti hän palauttaakin sen. Teimme lisää tyttöjen kuunnelmia. Aakekin kävi.


18.10.1990 torstai
Syysloma on alussa. Aamujunalla Pietarsaareen, perillä 12:15. Luin matkalla Baskervillen koiran. Isä vastassa, vei Purkkarille, siellä oli juuri välitunti. Joku ajatti Jannua takaa, Jannu pysähtyi heti kun näki minut, oli niin ihmeissään. Menin vanhan luokkani tunnille. Ittosen mielestä esiinnyin lesosti. Jaska haukkui lappalaiseksi, vaikka olen lappilainen. Pyörin Krååkulla ja näin vanhan talon jäpikät.


19.10.1990 perjantai
Taas Purkkarille. Nälkäpäivä. Menin Spurgu-Timon luokan kanssa uimaan ja hyppäsin eka kertaa kolmosesta. Ostin Rainelle 25 pennin tikkarin ja itselle 10. Siitä on kymmenen vuotta kun olimme seurakunnan päiväkerhossa. Tupiksella Heidi osti Pikku-Makelle tupakkaa. Äänitin Maken kanssa The Polle Koninkaulus Bandin comeback-biisit 'Ime munaa' ja 'Nuuskaneekeri'. Menin Vesalle yöksi, ja teimme The Nälänhätä Bandin kasetin Back to Jeppis. Hulluna riitelyä mutta myös biisejä: 'Lektyr', 'Nälkäpäiväblues', 'Kontion Mälkki', 'Sisäiset riidat', 'Jakobstad´s Shitwings'."

Liimis — 26.10.2010 21:48

"20.10.1990 lauantai
Aamulla Vesan kanssa vielä äänityksiä että sain kasetin täyteen. Sitten City Divaryyn. Illalla Kråkholmassa puhuimme pitkään Jounin ja Jaskan kanssa.


21.10.1990 sunnuntai
Kotiinlähtö. Luin junassa Tappajahain. Kotona kuuntelin LIEVÄÄ Back to Jeppistä.


22.10.1990 maanantai
Kaksi kuukautta Arctic Circle Blues Bandin synnystä. Aake & Masa tulivat, soitin heille Back to Jeppistä ja Jannulta kopsaamaani Levynhävittäjiä.


23.10.1990 tiistai
Kuvistunnilla sarjiksen tekoa, mulla oli rasteria mukana. Jake tuli meille, oli onneksi löytänyt tiettiskasettini. Äänitin lopultakin 'Requiem for the Masterin'. Yli 20-minuuttinen biisi tuli. Toisesta mankasta soi taustaksi äänikollaasi kun soitin kitaraa ja lauloin. Jake vain makasi sängyllä ja luki Aku Ankan taskukirjaa...


24.10.1990 keskiviikko
Liikunnassa lentopalloa. Kävin ensi kertaa Starkin Hannun luona.


25.10.1990 torstai
Huoneeni haisi käävälle deodorantin liikasuihkuttelun jälkeen. Sain sen Pikku-Makelta. Pakenin katkua Aakelle. Lainasin häneltä kahdeksan Mikro-Bittiä ja Pelikirjan '90.


26.10.1990 perjantai
Foggy day, dreams away. Aamunäkyvyys n. 50 metriä. Päivällä, kun menin musiikinteoriaan, sumua ei taas ollut, mutta alkuillasta näkyvyys oli alle 30 metriä. Kävin Matin kanssa divarissa, ostin Madeja ja tusseja ja Musiikki-Kuhalta nuottipaperia ja Deep Purplen uuden singlen (jonka kuuntelin illalla viidesti). Poljin väsyneenä kotiin. Isä oli tullut junalla. Tein Jaken kanssa ACBB-hupikasetin Pervers Pers III - an evening with Tommi & Jake."

Liimis — 4.11.2010 14:58

"27.10.1990 lauantai
Matti tuli meille yhdeksättätoista kertaa. Etsin uimaseuraa, mutta Jakekaan ei lähtenyt. No future: siihen jäi suklaukset. Kävin sitten Aakella ja piirsin Uhka Pietarsaaressa 7:aa.


28.10.1990 sunnuntai
Piirsin Uhka 7:n loppuun kun porukat olivat Hirvaalla. Illalla meille tulivat Saarenkylän sukulaiset. Äänitin yksivuotiaan Tonin jokellusta, ja heidän poistuttua miksasin ääntelyistä samoja hihkaisuja toistelevan teoksen Kurittomalle Sukupolvelle. Matti on saanut tiiliseinärasteria!


30.10.1990 tiistai
Huomaamattani ACBB on hajoamassa: Matti soittaa Ismon kaa IMK:ssa ja ROG-YHTYE RAA'ASSA, sekä suunnittelee Akin kaa uutta bändiä. Neuvonen tekee Killin kanssa Paskasaavi-yhtyeen. Krisse ei suostu ACBB:n ryhmäkuvaan. Aake vain pelailee. Jake on missä milloinkin. Lokakuun lopulla olemme käyt. kats. hajonneet. Pyörin Lapinrinteellä ja lainasin Keskitapion Terholta kolme Hendrix-kasettia. Matti tuli, kehui - taas - sarjiksiani ja lainasi minulta Creamin kasetin.


1.11.1990 torstai
Satoi lunta. Laskin Ismon ja Matin kanssa minisuksilla. He heittäysivät ilkeiksi, oli siis tylsää. Matti kyllä kävi vielä hakemassa sarjiksiani.


2.11.1990 perjantai
Lähdin äidin kanssa linkulla Kemijärvelle. Sain häneltä uuden kymmenpennisen. Perillä luin Pahkiksia kunnes serkku tuli lukion naamiaisista kurpitsaksi pukeutuneena.


3.11.1990 lauantai
Ostin kaupungilta kasetin ja äänittelin biisejä. Ajattelin serkun kanssa käsityöopettajan uraa: pakottaisimme lapsia virkkaamaan ovenkahvanlämmittimiä ja valmistamaan pyörillä kulkevia jäniksiä ja viestikapuloita joista jää tikkuja käsiin. Serkku lukee James Joycen kirjaa Odysseus, joka munkin pitäis lainata kirjastosta. Haukuimme tsekkiläisiä piirrosfilmejä. Huonoja ovat myös Pelon rajalla, Miami Vice, Raptori ja New Kids on the Block.


4.11.1990 sunnuntai
Kuuntelimme musaa, sain nuhan, luin Soundeja, söin mandariineja, katsoin Monte-Criston kreiviä. Poislähtö oli harmi. Olimme lopulta puoli 7 kotona, kun äiti erehtyi bussin ajasta. Nothin' shakin' but the leaves on the trees. Terve, kello on 22:42."

Liimis — 15.11.2010 14:39

"5.11.1990 maanantai
Kitaratunnin jälkeen menin Aaken kanssa Akin luo. Akilla oli riffi, johon minä soitin jotain, ja tuloksena oli kaikkien aikojen paras Arctic Circle Blues Band -äänitys: 'Baby Face Lady'. Biisin lopussa Aki kierrätti kitaraa - minun ja Matin opettama jippo. Biisi tuli ACBB:n jäähyväiskasetille Goodbye ACBB. Dig it!


6.11.1990 tiistai
Matti keksi kuvistunnilla uuden sarjishahmon, Valaanpoikasen. Se ääntelee kuten Toni-serkku: "Ättä-ää... ä-ÄIRRR-ÄÄÄ!" Ärsy boy! Katsoimme koulussa 10 pientä neekeripoikaa. Matti kävi ja hänen lähdettyä luin Hendersonin Hendrix-kirjaa.


7.11.1990 keskiviikko
Liikunnassa oli taas tanssia. Huomenna bilsankoe, tänään musiikkiopisto. Lappiatalon edessä joku dorka ukko höpisi mulle jotain huumeista. Kuudestoista ACBB-sessio, Jaken luona. Goodbye sai täytettä. Tuloksena kummastuttavia riidanjyväsistä koostuvia ralleja. Jaken mielestä Troggsin 'Wild Thing' on kukkopillin takia parempi kuin Hendrixin versio.


9.11.1990 perjantai
Luokkakuvaus, vammanen M.S. haukkui mua fledan takia. Musantunnilla yritin saada jengiä soittamaan Doorsia. Se ei käynyt. Illalla lainasin Aaken isältä Woodstock Generation -levyn, jossa ei ollut yhtään biisiä itse Woodstockista!


10.11.1990 lauantai
Laskin Matin kanssa minkkareilla. Lunta on kunnolla. Kello 14:20 tuli Arpelan sakki (kummitäti + pojat). Ilta menikin Tommin (11 v.) ja Teemun (7 v.) kanssa Scalextricilla, Märklinillä ja äänittäessä Tommi Combo -kasettia. Tai sehän on Kuriton Sukupolvi -kasetti, johon tulee ACBB:n kaseteille sopimattomat hoilotukset. Saunoimme kunnolla ja pelasimme laivanupotusta. Teemu pelkäsi "Voimamies Anterssonia" eli Jim Morrison -julistetta, joten se piti ottaa pois...


11.11.1990 sunnuntai
Menimme uimahalliin, mutta suklauslaseja ei saa enää siellä käyttää. Snif? Muuten oli kivaa, koitin hyppiä pää edellä. Tommi hoki "Akuliina ja Martti merimiestä" koko ajan. Ennen heidän lähtöä pelasimme Monopolia. Loppuillan piirtelin, soittelin, kuuntelin.


12.11.1990 maanantai
Koulussa saimme rippileirilaput. Kotona katsoin TV:tä, ja - yllätys: rakentelin Legoilla.


13.11.1990 tiistai
Koulussa joku pollari selitti jotain säännöistä. Matti tuli meille, kuten myös Samu Lyhdyn kasettipaketti. Piirsin Uhka Pietarsaaressan "Hai uimahallissa" -lukua.


15.11.1990 torstai
Bilsa vaihtui maantietoon. Äikässä ainekirjoitusta, aiheena "Olen umpikujassa". Parittajasilmäinen M.S. kiusaa edelleen. ACBB on hajonnut... järjestelin kasetteja."

Liimis — 26.11.2010 15:52

"17.11.1990 lauantai
Heräsin jo kymmeneltä. Isä osti divarista mulle kuudellakympillä lukemista. Ajoin tuloksetta Matin luo nastarenkailla, tosi paska idea. Piirsin loppuun sarjiskirjan Nelson Mandela, Afrikan tähti.


18.11.1990 sunnuntai
Nukuin puoli yhteentoista. Hannu Stark tuli meille. Piirsimme yhdessä ja soitin hänelle omia nauhoituksia ja Levynhävittäjiä. Järjestelin levyjä. Piirsin sarjakuvia kohmesormilla.


19.11.1990 maanantai
Lunta on kuin Vilkkilässä, 10 cm kinos peittää kaiken. Huomenna menen bussilla kouluun, se on varmaa. Alkusyksystä nauroin äidille, kun hän sanoi että talvella ei voi pyöräillä. Piirsin Matille piirto-opasta, lähdeteoksena Piirrä sarjakuvaa.


20.11.1990 tiistai
Kohta ACBB on ollut koossa 3 kuukautta... vaiko hajonnut jo kuukausi sitten?!?! AIV oli 5 kk koossa! Tämä ei yllä siihen. Killi kävi. Ja Matti. Askartelemme toisillemme joulukalenterit: jokaisen luukun takana on sarjakuvaruutu.


21.11.1990 keskiviikko
Ostin Neuvoselta kolme bussilippua, kympillä. Menin musiikkiopistoon. Opettajalla ei ollut omaa skittaa mukana, kun sille syntyi eilen skidi. Hän soitti omallani. Kävin oppilaskonsertissa, niissä on käytävä mutta on ne tylsiä. Rivitaloelämää-sarja päättyi.


22.11.1990 torstai
ACBB:n 3kk-päivä! Muttei mitään partya. Matti ei tullut vaan meni lumilautailemaan.


23.11.1990 perjantai
Koulusta musiikinteoriaan. Aake ja Hannu tulivat. Hannu vieraili Goodbye ACBB -kasetilla. We recorded många sångs, för exempel 'Kulkuset'. Hej på mig.


24.11.1990 lauantai
Parturiin, kaupungille, Matille. Sieltä Ismolle ja niitten majalle. Ismo oli taas ärsyttävä, se on joka kerta: nyt se ruiskutti vettä päälle. Näin niillä Woodstock-leffaa mutta lähdin kesken kotiin.


25.11.1990 sunnuntai
Olin yksin. Piirsin, kuuntelin, luin, soitin. En soittanut edes Matille.


26.11.1990 maanantai
Kymmeneksi kouluun, bussilla. Pipo ja kaulaliina kehissä. Lyhyt päivä. Tällä viikolla ei ole muskaria, kun opettajan vaimo on muthalomalla. Matti meni taas Ismo Iilimadon kanssa gaylautailemaan."

Liimis — 5.12.2010 15:20

"27.11.1990 tiistai
Minun ja Matin kuvistunnin lappujenvaihtoa (minä aloitin): Tuu tänään meille / Ehkä / Tuu nyt vain / Ei saa patistaa tai en tuu oleskaan / Sun pitää ostaa mulle 1,0 mm:n kynä, jätit korkin väärään päähän / Ei sitä pumppua tartte silti hajottaa vaikka sitä lainaakin / Jätkä ite sabotoi pumpun että sais mut kuseen / Älä jauha paskaa / Osta cheap pen / Ei pumppua ei kynää / Kompromizea meinasin ittekki ehottaa. Mulla on uus yhtyeen nimi: Mr. Glue's Marginal Group - onko hyvä? / Ehän mie tieä / Kryss i rutan! / Älä työnny mannerlaatan alle / Katso tätä spiraalia... sinut valtaa tunne, että on pakko tulla meille kello 16 / En tullu mixikään, maybe maybe not / Ai, sepä kivaa! Odotan polkupyörän jalustimen kolahdusta / Kuivaa kyyneleesi Tommi ja tee se "kaappiin ja reiks" -kuva, se on hyvää probagandaa seuraavalle sivulle, please.
Goodbye-kassu saatiin valmiiksi. ARCTIC CIRCLE BLUES BAND ON NYT KUOLLUT JA KUOPATTU. Matin uusi MC NAKKE T aloitti tänään, ja kun teimme mixejä Valittujen Palojen lötkölevystä, Matti nauroi Mikko Alatalon skrätsäykselle niin että kuola lensi metrin kaaressa. Samaten hän kuolasi nokkahuiluuni. Raaka kuolalinko. Anyways... ACBB is dead! 3 months and 5 days of peace, noise and war. We hope that Masa's MC NAKKE T and ROG-YHTYE RAAKA hajoavat. IMK:kin on aika lievissä viboissa. Hain Matilta illalla Mikki-kirjan.


28.11.1990 keskiviikko
Liikassa luistelua. Menin Hannun kanssa Matille katsomaan filmiä Forbidden Lust. Niinpä niin... Kotiinpaluu kesti yli tunnin, kun suunnittelin Hanen kanssa Uhka 8:n käsikirjoitusta heidän tienhaarassa. Mulle tuli pitempi lenkki.


29.11.1990 torstai
Kaksi viikkoa sitten mulla oli hieno "painajais-kampaus". Nyt olin koko päivän kotona ja vaihdoin huonekalujen järjestystä (2 tuntia siinä meni).


30.11.1990 perjantai
Hannu kävi, ja siirsin furnituret lopulliseen paikkaansa. Piirsin Uhka 8:a. Myös Aki kävi.


1.12.1990 lauantai
Matti ei ole vieläkään tehnyt joulukalenteria. Äänitin 'Crow Isle Street 29':n.


2.12.1990 sunnuntai
Yksin, mitä nyt Aake kävi. Äänitimme yhdessä kappaleen 'Pula-aika pusertaa'. Piirsin Uhkaa, kuuntelin musaa. Siinä lähes kaikki.


3.12.1990 maanantai
Viime viikko oli kiva: ei musiikkiopistoa. Ostin opiston jälkeen AATK 129:n ja karkkia 5,60 markalla.


4.12.1990 tiistai
Matti ei tullut, meni taas snowboardaamaan. Tosi saamaton pasto: ei oo vieläkään tehny mun kalenteria! Äänitin 'Popeda'-biisin "Tommin 2-raitanauhurilla" (mankat vastakkain). Bändi on Sausage Finger Organisation - ainakin tämän kasetin ajan.


5.12.1990 keskiviikko
35 vuotta sitten äimäkkeeni syntyi. Isä vei mut musaopistoon, mutta äijä ei vaivautunut tuleen tunnille, eikä edes ilmoittelemaan estoistaan. Aki kyllä tiesi, että tunnit on peruttu... Illalla tuli saarenkyläläiset. Äänitin Valaanpoikasen bödgöbööpötystä myöhempään käyttöön."

Liimis — 13.12.2010 16:40

"6.12.1990 torstai
'Jea! (breikki) It was 73 years ago today, Sergeant Finland happened to born...' Niinpä. Hannu tuli lukemaan Uhka 8:a, jota olen piirtänyt kymmenisen sivua. Menin bussilla rautatieasemalle, ja siinä, kahlatessani leikkipuiston metikössä kohti pysäkkiä, keksin uuden bändinimen: NOLLAKELI. Siis MARGINAL GROUP ja SAUSAGE FINGER ORGANISATION hiiteen. Kemijärven serkku tuli. Tilasimme Pahkasiasta sälää, kuten propellivillapipon. Äiti meni katsomaan Rimpparemmiä.


7.12.1990 perjantai
'Camo Camo teika breika beiba.' Musiikinteoriassa oli terskankoe, siis vain koe-koe, ei varsinainen. Serkku lähti klockan femma. Menin Aakelle pelaamaan Nitroa ja Boulder Dash -kloonia. Aake tuli meille kun olin ostanut fyyralla mäskiä. Yritin väsätä wah-wahhia skittaan. Älä luule että onnistuin... Richie Havensin 'Freedom' on maailman paras biisi.
ACBB, SFO ja Mr. G:s MG on paskaa, uusi yhtye NOLLAKELI iskee taivaalle vuodenvaihteessa. Nollakeliin otetaan neliraituri ja... niinpä niin: TYLSÄ yhtye siitä tulee! Ajattelin iskeä folkkia kehiin, mutta yksin tehdyt suirut on tosi tylsiä. En tiedä onko futurea. 'Noou Fjyyzzö' on totta. Mattikaan ei osaa edes F-duuria soittaa. Aki taas on liian hyvä tullakseen mukaan, eikä rumpalia näy.
Pidänkö VÄLIVUODEN? Mikään bändi ei kestä kolmea kuukautta kauempaa, ja comebackeja on ollut jopa Fireballsilla... Välivuosi on mahdoton teknisesti: veri vetää nauhalle ja mieli landelle. Aivan niin, ensi kesänä TOMMI LIIMATTA ORGANISATION tekee Vuokatissa kasetin Survival Jam Festival... ens vuodesta tulee siis surkee, ellei muusikoita löyvy.
Tässä ois mielikokoonpano: minä - laulu, Aki - skitta, Jannu - rummut, Matti - basso. Jannu vaan pitäis vaihtaa muuhun, kun se asuu Jeppixesä. Tietysti olis näitä yhen miehen projekteja, joita Matilla on reippaasti... TL ORGANISATIONkin oli välillä... mutta nykyään TLO on paras 'toimiva' bändi: kunnon rummut. Ostaisko Jussilta drummut? Eeh, millä SIELLÄ sit veettäs?
Monia ongelmia. Rumpalikysymys on aina hankala. Ja kassua en aio tehä yksin paskavehkeillä. Pidänkö siis sapattivuoden?
Tänään keksin sävelen 'Encumbranceen': flamenco-tyylinen folk-kusi!


8.12.1990 lauantai
Mark Chapman's day... Tämä päivä oli kuin toinen jouluaatto, kun tuli TV:stä Biitlesiä ja Lennonia, kuten extra-fine song 'Give Peace a Chance'. Tämä ilahdutti varsin suuresti. Piirsin Jobin-Sarjiksen loppuun, katsoin Elviksen Jailhouse Rockin, mutta kesken leffan 23:07 siirryin äänittämään Lennonin muistopuhetta, luultavasti John näkee kaiken taivaasta. He comes together when it's eight days a week. Yeah, sanoi John viimeisiksi sanoikseen. Niin minäkin: Yeah!


9.12.1990 sunnuntai
First day after tenth anniversary of Lennon's death. Pakkasta. Yksin luin ja piirsin. Aake(kaan) ei käynyt. Sniffin' through my tears!


10.12.1990 maanantai
Mikä todistaa että Matti on saamaton nulkki? Se, ettei ole vieläkään valmistanut minulle kalenteria. No ei saa haukkua, mutta lopoa ei saa morkata kun se kärsii siitä. Olipa hellyttävä uutinen. Matti nauraa minun jutuille, vaan haitanneeko. Se kävi meillä viimeksi 28.11. eli lähes 2 viikkoa sitten. Kaipa sillon ollu hauskaa Ismon kanssa lumilautaillessa. Aake tuli koulun jälkeen lainaamaan Klamydiaa. Näin koulukuvat: lievä Kestohymy-Karsikko! Masakin äimän juustona. Kitaratunnilla ope mietti viisi minuuttia, miksei ollut minulle ilmoittanut keskiviikon poissaolostaan. No sen ämmä oli sickinä. Lopuksi se sanoi, että 'olisin huolellisempi'. Kattois vaan itteensä! Tänään oli uintia mutten uinu. TV:stä tuli Tappajahai 3.


11.12.1990 tiistai
Toin kuvistunnille Uhka 8:n, Ervastin sijainen luki sen, kun meidän piti muutenkin piirtää sarjakuvaa. Kopiomiehinä standardiruutuihin... Laajamittainen Kirjeenvaihto jatkui, Matti kinus sitä itelleen, mutta se ei tiedä, että käytän sitä pohjana elämäkertaa tehdessä. Mokul Monster on kuulemma paskin lumilauta. Luistelin lähikentällä. Tulisi se Mattikin joskus, mutta kun se vaan lumbaa ja skimbaa Oukulla räkätolpat kalkattaen.


12.12.1990 keskiviikko
Uintia. Hyppäsin viidesti kolmosesta. Piti uida 500 metriä mutta en uinut sataakaan. Kitaratyranni käski tilata nuotteja. Menin joulukonserttiin, ja jouduin hakemaan vapaalipun Lappiatalon ämmältä. 'Täällä joku pikkupoika kyselee vapaalippuja', se puhui puhelimeen...


13.12.1990 torstai
Lucianpäivä. ATK-tunnilla olin Mirkon pari, teimme animaatioita. Koulun jälkeen aloitin NOLLAKELIN uuden kasetin ja tein TOTAALISTA VELLOVAA ÄÄNIPUUROA ja 'Kulkurit'-laulun."

Liimis — 26.12.2010 14:49

"14.12.1990 perjantai
Musiikinteorian koe. Ekaa kertaa kahteen viikkoon Matti suvaitsi tulla meille. Äänitimme 'Timo B. Goodesta' kahden kitaran version Kuriton Sukupolvi II:lle. Leikkelimme Suosikeista ärsyttäviä kuvia. Matti lähti 22:30.


15.12.1990 lauantai
Matti tuli taas. Oli aukonut joka luukun kalenteristani! Menimme Matin kanssa Akille, ja järjestelimme pari tuntia jukebox-sinkkuja, joita Akin isä oli tuonut jostain. Näin Akin uuden skitan.


16.12.1990 sunnuntai
Heräsin 20 vailla 12. Soittelin, piirsin, äänitin. Menin lainaamaan Akilta Hadrianus kakkosen, luin sen kokonaan kolmessa tunnissa. Vein postiin joulukortit ja Hannen kirjeen - hältä sain kirjeen perjantaina. Illalla söin luin soitin ja nukuin siis tottakai!


17.12.1990 maanantai
TET-päivä. Olin asentamassa keittiökalusteita yhden mummon kämppään Korkalovaarassa. Hyvin istuu uudet kalut vanhaan keittiöön, kun tekee ongelmapaikkaan tyhjän kapean kotelon, jonka jälkeen kaapisto jatkuu. - Menin musa-oupistohon. Tutkin Rovaniemen vanhaa karttaa.


18.12.1990 tiistai
Tänään olin ensi kertaa tekemässä videofilmiä. Näyttelin "Käden" uhria, joka kirkaisee vessakopissa kun "Käsi" saapuu. Filmi oli Tuomon ja Krissen kuvistuntipuuha. Lopputeksteissä (liitutaulussa) luki kohdallani "vessamies". Suoritukseni oli surkea: kirkaisin falsetillani (hyi-jyi) liian aikaisin (hyi-jyi). No, ei haittaa. Eilen oli koulun flaagi puolitangos, kun yx 7-luokkalainen aivokasvainjäpä delas. Sniffistä!


19.12.1990 keskiviikko
Oli uintia, ja uin 300 metriä, eniten mitä oon ikään uinu. "Käsi"-filmistämme puhutaan... Uikkiksen suihkussa B-luokan TEPPO yritti saaha mua KIRKASEEN taas silleen... Taitaa seki olla aika hokki (lievästi vaan) jäpä. Kun tulin Lappia-talosta vuoden viimoselta tunnilta, Rova- ja Koskikatu olivat vielä normaaleja... luin kirjastosta lainaamiani kirjoja, kun isä 9-ksän maissa soitti, että Sampokeskus on TULESSA! Mitä? Ja Matti skeittaa Sampokeskuksen autoparkissa? Ou Nou! Jätkähän on korventunu kuin russakka! Onneks' 10-uutisissa sanottiin, että viereinen talo se paloikin. Äänitin Dreadlinea.


20.12.1990 torstai
The Last Zkulday. Sain Pahkasian paketin, väärän Pahkasian, ja luin serkulle kuuluvan "Eläkeläinen muistelee". Tosi törkee. Joulujuhlan jälkeen menin Matille. Äänitimme bassolla + kitaralla 'Crow Isle Street 29:n' (muutama otto, uusin biisini) ja kantelebiisin 'Digging a Furrow'. Joulukuun pääkasetin, Kuriton Sukupolvi II:n, A-puoli on pian valmis! Keskiarvo laskee, vaan paljonko?


21.12.1990 perjantai
Yllättävän hyvä todistus: 7,9. Musa ja kuvikset kymppejä. Jouluostoille äidin kanssa. Saan kai Sherlock Holmes -novellien kirjan. Emme saaneet Rabatin luota kuusta. Rakensin viivottimesta, kuminauhasta ja hyllynkannattimista TOMMILELE-kitaran. Katsoin Karpon Joulupaketin ja luin Psycho II:ta.


22.12.1990 lauantai
Isä tuli, serkku ei, mutta Krisse tuli, kuten eilenkin. Ai niin, tiistaina sattui ärsyttävä juttu: katsoimme hissassa RUUSUN NIMEÄ, ja siinä oli hidas seksikohtaus. Kivipuro, eli ope, raunioitui ja kiljui: "Pannaanko poikki? Pannaanko poikki?", stoppasi, ja torui filmin tuonutta Hannua: "Phöh, ettäs." Pieni hymy jo, kumartuneena ottamaan videokasettia ulos. No, tähän päivään: pelasin Krissen kanssa kuusnepalla ja tammea. Äänitimme jotain.


23.12.1990 sunnuntai
Kolasin pihan ja hamstrasin lunta meidän kohdan omaan kasaan. Oli vaan puuterilunta. Psycho II loppuun.


24.12.1990 maanantai
Nousin katsomaan Joulupakettia, mutta se tuotti pettymyksen ja palasin unen maille, tai yritin. Turhauduin tietokoneen ja joulukuusen kanssa. Lähdimme Saarenkylään ja sain Arilta tyhjän videokassun palkaksi TET-työstä. Raahauduin joulukirkkoon, aattohartaus, ja nyt minua melkein harmittaa että poltin virsikirjan ja Uuden testamentin. Loskakeli, lunta enää 40 cm. Söin skinkkaa ym. kuonaa ja join jopa limsaa, mikä on vastoin periaatteitani. Ensin soitti Hannu, sitten Jasu Jeppiksestä. Puheluista innoittuneena piirsin Uhka 8:n sivua 20, ja siirryin avaamaan paketteja. Sain ikäväkseni kaksi Rock-kalenteria, mutta yritän luimuttaa sen jollekin. Sain kirjoja ja piirustuskamoja. Siis menee hyvin. Näppäyspeukalon kynsi on 3 mm, minä painan yhä 49 kg, olen noin 156 cm pitkä. Mielessäni oli jotain tärkeää, ehkä sarjiksiin tai lahjoihin liittyvää.


25.12.1990 tiistai
Piirsin Uhka 8:a.


26.12.1990 keskiviikko
Matti soitti yllättäen, ja tuli omasta tahdostaan meille (28. kerta). Piirsimme ja suunnittelimme sarjakuvaa "Rudolf ja Susirajan Valtakunta". Matti jäikin meille yöksi."

Liimis — 31.12.2010 11:40

"27.12.1990 torstai
Heräsin. Matti ei vielä, joten hain kameran, ja otin hänestä kuvia kun hän nukkui... (Ei nyt sentään!) Pelasimme 64:lla Leaderboard Golfia. Teimme ehkä parhaan Tommi-Matti-äänityksen koskaan: 'Happy Sniffing'. Komppi tuli Matin räppivinyyliltä, Matti soitti kitaraa, minä lauloin. Biisi tuli Kuriton Sukupolvi II:n B-1:seksi. A-puoli valmistui viime lauantaina: 'Burning of Sampo Center (I Saw Those Matches)' ja Krissen kanssa tehty 10-sekuntinen soundtrack elokuvaan 'Hand'. Kaivoin lumeen luolaa. Hannu tuli meille. Unohdin palauttaa hänelle Flashdance-kasetin. Menimme Aakea hiippailemaan ikkunansa taa, ja siellä Aki ja Aake sämpläsivät musiikkiohjelman kanssa. Hannu VAAHTOAA aina musiikistaan, ja tänään hän VAAHTOSI että hänestä tulee elokuvaohjaaja. Illalla luin vanhoja Koululaisia! Ärsyttääkö?


28.12.1990 perjantai
Nukuin 12 tuntia, heräsin 11:43. Piirsin Uhkaa, pelasin Boulder Dash Const. Kittiä, ja koin painajaisen: kaapissa ei ollut ainoatakaan alu- tai päälyhousua. Otin korista likaiset, jotta pääsin pihalle. Menin Aakelle, sain tehdä musiikkiohjelmalla Doorsin 'Changelingin'. Hannukin tuli vielä meille. Suunnittelimme Nage-hahmon uudelleen henkiinherättämistä Uhka 8:iin. Hannu opetti minua heittämään lumpparia omaan tyyliinsä.


29.12.1990 lauantai
Emme päässeet keskustaan: isä kaasussa. Huh, kuinka säikähdin todellisuutta: tämä vuosi loppuu kohta, eikä mitään ole valmiina, ei musaa eikä sarjiksia! Onneksi purin sumaa piirtämällä Immanuel Itiöpesäke -albumia. Ostin Citymarketista levyharjan. Tein pirtua (pirtelöä).


30.12.1990 sunnuntai
Hannu tuli meille, kun olin käynyt suihkussa ja soittanut Jeppikseen Vesa O:lle. Vesan keskiarvo: 6,7. Timon ka: 5,4... kolme nelosta. Raine: 6,1. Piippo: 6,2. Jake: 6,0. Ei hyvin mee. Piirsin Hannun kanssa Psykopaatin päiväkirjaa. Äänitimme pitkän (15 min) 'Protestilaulelman' SFO:n kassulle Graffiti II. Minä soitin kitaraa, ja yllytin Hannua haukkumaan erinäisiä henkilöitä... Leikkasin kynteni!


31.12.1990 maanantai
Kopsasin kirjastossa nuotteja. Ostin kartonkeja ja 1 mm & 3 mm huopakynät. Kotona äänitin biisiä 'Revolution (How Mad a Human Can Be, Like My Dad on a Xmas Eve)', mutta shufflekomppi oli niin vaikea, että lopullinen oli noin 20. otto tunnin ja 20 minuutin yrittämisen jälkeen. Helpompi äänitettävä oli biisi 'Ten Seconds Silence'. Äänitin myös tervehdyksen ensi vuodelle: "Uusi vuosikymmen on käsillä, ja ensi vuosi tuokin meille tullessaan aika vähän Tommi-materiaalia, mutta koittakaa kestää." Piirsin, kirjoitin, join söin luin saunoin ja voi helevetti: vuos'kymmen vaan on vaihtuilemassa ja minä vaan kirjoitan täyttä lerssiä päiväkirjaan. Nyt kello on kymmentä vailla 23 ja kummaa ininää ja pauketta kantautuu korviini pihalta, jossa Venetsialaisista paitsi jääneet surkimukset yrittävät kohottaa tunnelmaa. Ei onnistu, äläkää luulko. Kyllä ne Citymarketin pommit tunnetaan... Hahaa, hyvää uutta... äläkää luulko että lopetan tähän. Kerron vuoden vaihtumisesta Lappia-talon ulkomaastossa. No niin, kello kävi, vuosi vain vaihtuskeli, minä pidätin henkeäni kunnes torvisoittokunta iski jamit kehiin. Kaikki lapaset (paitsi mun) taputti, kaikki lääppi toisiaan kuin hurrit, kaikki hurras kuin ateistijänikset, kaikki huus Eläköön paitsi minä, en tosin yhtynyt Kuolkoon-huutoihinkaan. Joku hemmo istui reppuselässä ja veisas legendaa. Pommit räiskyi kuin Venezialaisina. Isä osti meille Torikeitaalta porilaiset. Ajoimme Lapinrinteen kautta kotiin, näytin missä Matti asuu. "Jaa." Isä katsoi Kuutamosonaattia. Ryhdyin nukkumaan puoli kahdelta... vuonna 1991."

Liimis — 10.1.2011 14:50

"1.1.1991 tiistai
Hannu oli First Footer, vuoden ensimmäinen vierailija. Isä lähti ja vei minulta television.


2.1.1991 keskiviikko
Kouluun. Matti on vielä Porvoossa serkuillaan. Krisse vammaili meillä piirtämällä Nenä-Aake-sarjakuvaa. Soitin hänelle Hannun ja minun 'Protestilaulelman', ja hän halusi äänittää sille vastavedon, kuten arvasin. Eli SFO:n Eden Jam Festival -kasetti täydentyi. Mutta voi sika: sain skitasta syksyn arvosanaksi vain TYYDYTTÄVÄN!


3.1.1991 torstai
Matilla on pitkä Levi's-muka-yöpaita ja Levi's-huivi! Eijjhh! Mattikin sortui kallishintaiseen humbuugiin! Hän tuli ja äänitimme parit kauhujutut ja 'Viekää Hänet Pois Hän On Tullut Hulluksi' -biisin. SFO:n Kuriton Sukupolvi II -kasetti valmistui. Luin Me kolme ja jengin uudestaan, kun Kana pakotti. Älä usko uhkaa jengien...


4.1.1991 perjantai
Shidi! Soittamamme luiru kääpä ('Viekää hänet pois') sai äitiltä nega-vastaanoton, koska Matti oli sanonut, lujaa jotta naapuri kuulisi, "Olen eläkeläinen, haluan nukkua rauhassa". Joten emme saaneet soittaa. Matti yritti lainata Aakelta Hokuspokus-lautailufilmin, mutta Aake ei suostunut, koska on äänittänyt sen päälle salaisia seksiorgioitaan.


5.1.1991 lauantai
Hannu suunnitteli Uhka Pietarsaaressa 8:n käsikirjoituksen erittäin hyväksi kokonaisuudeksi.


7.1.1991 maanantai
Pakettikortti tuli, eli TexMexin levyt, joita en vielä hakenna pois. Kuuntelin omia biisejäni.


8.1.1991 tiistai
Eilen oli kulunut tasan kaksi vuotta Road-yhtyeen synnystä... huomenna kaksi vuotta Eine Kleine Nachtmusikin julkaisusta! Hain postista ne levyt: Doorsin Celebration (värivinyyli-bootleg), Creamin Live Cream II ja ERITTÄIN MAHTAVA Sex Pistolsin Never Mind The Bollocks!!! Kuuntelin sitä runsaasti. Holidays in the Sun!


9.1.1991 keskiviikko
Heyah, mulla ei ollu ees laukkua koulussa, vain kynä takataskussa. Oli nääs kumma päivä, siis katottiin filimejä. Luin Hemmo I -albarin, jonka J. Kärki toi. Kaikki pääsivät klo 13, kun oli opettajainkokous. Tutkin Helsingin talojen pohjapiirustuksia kirjasta Asunto 80.


10.1.1991 torstai
Sain rippikouluvihon, erehdyin päivämäärästäni ja kiroilin Hannulle sitä, mutta olinkin viäräsä. Menin huviksi Mattia vastaan kappelille, jos hän tulee sitä kautta, vaan eipä pojua näkynyt. Puoli tuntia harhailtuani palasin kotiin... jossa Matti istui pöytäni ääressä kuuntelemassa Sex Pistolsia! Kokosimme leikkeistä Propaganda-lehteä, jota suunnittelimme jo viime viikolla."

Liimis — 21.1.2011 14:21

"11.1.1991 perjantai
Sota tulee 15. päivään mennessä, jos tulee! Niinpä siis tänään meillä kävi Aake, soittelin Imaginea ja tollee...


12.1.1991 lauantai
Pakkasta -27, joten piirsin Rudolfia ja Immua ja kuuntelin Imaginea.


13.1.1991 sunnuntai
En saanut pelkkiä hedelmäkarkkeja, kun ämmä Sudentien kiskalla teki kompromisseja. TV:stä tuli Uuno kaksoisagenttina. Äänitin valmiiksi Graffiti II -kasetin, jossa mm. 'Krisse against Hannu'.


14.1.1991 maanantai
Täytin 15 vuotta ollessani syömässä Matin ja Aaken seurassa. Vaihdoimme juuri pöytää, kun PLUFZ! Opistossa ope soitteli koko puolituntisen vain minun tuomia nuotteja. Illalla tulivat Aake + Aki, ei muita kavereita.


15.1.1991 tiistai
Olen päivän ajan saanut ajaa mopolla, mitä en ole silti tehnyt. Kuvistunnilla viilsin linoveitsellä syvästi sormeen, terkkarilla laastarit kehiin. Lainasin Akilta Keksinnöt-kirjan. Että huomenaamulla klo 7, kun oon tekemässä safkaa, syttyy sota, JOS syttyy! On tässä tapahtunukki: Romanian vallankaappaus, Saxan yhistyminen, Liettua-juitsu... ja Krisse senku koulussa yrittää parantaa mainettaan ja Hannu on Madeiralla lasit nenällä...


16.1.1991 keskiviikko
Abit mellakoi lähes jo. MS ja muut B-luokkalaiset irvaa mulle. Menin mus.opistoon jo 14:30, se on aikani tästälähin. Sain listan, keitä on samassa rippiryhmässä: Saamaton-Matti, Vaahto-Hane, Silmäräpsä-Nampa, Lievä-Leinonen, MS, Krisse, Aki. Illalla sävelsin yhden biisukan. Vai sävelsinkö?


18.1.1991 perjantai
Musatunnilla soitimme 'Tarzanin kalsareita' bändivehkeillä, tai ERÄÄT soitti, me loput vedimme Landoloilla pulpetista käsin. Sähkis ei koskaan yllä minun käyttöön, mutta onpa yllätys, kun Aki on niin ylivoimainen. Matti tilaa Jenkeistä lautailuvärkettä. Kotona kirjoitin RECORDING SESSIONS III:sta, eli äänityshistoriaa viime huhtikuusta tähän päivään. Päätös: tämän kevään soolobiisit julkaisen nimellä SAUSAGE FINGER ORGANISATION, ei NOLLAKELI. Kevään aikana pitää maailmaan saattaa kasetit Troublesome Flowers ja Rarities 1988-1990. Roke avautuu huomenna. HUOM. Sota on alkanut ja Israeliin hyökätty. Shidi!


19.1.1991 lauantai
Kävelin kattoon Rokea. Yksi hissi. Huomenna meen sinne lasketteleen. Pelasin Tikkasella Lotus Esprittiä. Aake ei päästäny sissään, kun kuikuilin ikkunansa takana.


20.1.1991 sunnuntai
Kuuntelin radiojumalanpalveluksen, että saisin rippikouluvihkoon merkinnän. Menin potkurilla Rokelle laskettelemaan. 3 tunnin lippu vain 25:-! Lumipyryn takia jouduin palaamaan Kiertotien kautta. Kotona olin tosi väsynyt ja katsoin Tupla-Uunon. Hannu on tullut Madeiralta. Puhuimme puhelimessa 45 minuuttia.


21.1.1991 maanantai
Hane antoi tuliaisena portugalilaisen Aku Ankka -kirjan. Terveystunnilla katottiin opetus-viikseenveto-filmiä, opossa väkivaltafilmiä. Hannu piirsi mappiini Onnenpyörä-sarjiksen. Suunnittelin Kettus-albumia: Matin parhaat ideat, joista hän ei tule koskaan tekemään valmiita teoksia, eikä muista että hän on niitä koskaan keksinytkään."

Liimis — 31.1.2011 14:25

"23.1.1991 keskiviikko
Kirjastoon, Kirjapisteen lopareille ostamaan alennustusseja ja musiikkiopiston oppilaskonserttiin, jossa Aki soitti.


25.1.1991 perjantai
Aion tehdä Krissestä 50-minuuttisen biisin, koska on tyhjä 100-minuuttinen kasetti.


26.1.1991 lauantai
Uhka Pietarsaaressa 8 on valmis.


27.1.1991 sunnuntai
Rokelle laskettelemaan. Lipunmyyjä kuunteli kopissa Doorsia ja luki Aku Ankan taskukirjaa 128. Laskemassa oli Jukka Kouri ja joku Magnuksen näköinen sikanaama. Kädet turposivat pahasti ja palautuivat vasta illalla, kun Hannu tuli meille. Teippasin seinään jättipaperin ja piirsimme siihen Sarjassa Kuvia -sarjista, kumpikin vuorotellen ruudun.


28.1.1991 maanantai
Jehe: "Kymmeneksi kouluun, neljäksi opistoon, siinä on Liimatan maanantai." Matti Kettunen tuli meille ja menimme niille, kun hänellä on isänsä vanha kaikulaite. Kytkimme sen bassoon ja aloimme äänittää uutta kasettia Jamaikan Työläisnuoret. Kappaleita: 'Hush' ym.


29.1.1991 tiistai
Näin unta, jossa tein jollekin tyttö-pikkuserkulle Kummaa Puuhaa, i-u-u. Kopsautin kuviksessa tekohengityskuvia ja ruumisläjiä Propaganda-lehteä varten. MS hieroi liitua toisten naamaan. Maantiedossa aiheena Ranska. Hissassa katottiin filimiä talavisoasta. Isä ehkä saa duunin Torniosta. Menin potkurilla Akille, jolta raijasimme sen kitarakamat Matille: toinen Jamaikan Työläisnuoret -sessio! Teimme hyvät biisit 'Maalaispoika Tikkanen' ja 'Maatalousnäyttelyyn', monta ottoa kummastakin. Paha pakkanen, korva paleltui.


30.1.1991 keskiviikko
Liikunnassa telinevoimistelua. MS:n perhe on muinoin häädetty Rollosta, ja ne on joutuneet asumaan Muurolassa. Kuuntelin Jamaikan Työläisnuoret -kasettia ja keksin yhtyeelle nimen: ENSIAPU. Kokoonpano minä-Matti-Aki.


31.1.1991 torstai
Maantiedossa Rein. Meille yhdistettiin kolmos-TV ja Music Television! (Jälkimmäinen ei vielä näy.) Piirsin musaluokasta pöllittyyn nuottivihkoon Troublesome Flowers -kasetin nuotteja. Lähinnä 50-minuuttisen Krisse-biisin osia."

Liimis — 8.2.2011 14:46

"1.2.1991 perjantai
Musiikintunnilla soitettiin ehdotuksestani 'Imaginea'. Kaupungilla ostin viisi kynää ja kolme markan teippiä. Hannu tuli yöksi, katsoimme Jättiläisen. Uusi Suosikki ilmestyi käsiini. Nukkumaan 02.


2.2.1991 lauantai
Hannu heräs ennen mua, joten nukkua en saanut. Katsoimme Music Televisionia ja muita ihmekanavia Intiasta joita meillä näkyy. Piirsin Sarjassa Kuvia Jobin Sarjis #4:een. Kokosin Rarities-kasettia.


3.2.1991 sunnuntai
Hannu Vahva/Väkevä tuli, suunnittelimme Uhka Pietarsaaressa 9:ä. Illalla mietin vaihtaa furniturejen paikkaa ja äänitin Rare-kokoelman valmiiksi.


4.2.1991 maanantai
Mattia ärsyttää yhä eräässä pulpetissa lukenut "GALBI" ja opon tunnilla piirtämäni SIENIKORVAINEN MIES. Matilla kihoaa sylki, kun hän ajattelee miten "sienikorva ei katkea vaikka sitä puree, se on niin sitkeä"! Eilen kaapinoveeni heijastui naurava mies. Siirsin kasettihyllyn kirjahyllyyn ja mankan myös.


5.2.1991 tiistai
Kuvaamataito sisälsi lyijäri-piirustusta. Rainvuori iski onnettomia vitsejä. Siirsin sängyn jälleen onton seinän luo. Matti ja Aake tulivat yllättäen, kun piirsin kaupunki-ilmakuvaa. Kuunnellutin heillä FIREBALLSIA ja TLO:ta. Matti lainasi minulta Doorsin ja Jimin kasetit ja Tex Mexin levyluettelon. Katsoin Film Netiltä kammottavan filmin Huuto pimeydestä, jossa äitiä syytettiin vauvan taposta.


6.2.1991 keskiviikko
Ei hiihtoa, kun -22. Eilen oli -28. Nampa on inva jäpä. Tein Krisse-laulun sanoja sivun verran. Kitaraope on vittumainen jätkä ja teen hänestäkin laulun. Piirsin uskonnonopelle hiihtopilakuvan ja katsoin Tikkasen luona Painajainen Elm Streetillä 3:n ja pätkiä Texasin moottorisahamurhaajasta. Ostin jopa 6 mk:lla mäskiä ja Aku Ankan taskarin 131. Tikkanen kävi meillä ja jätti jälkeensä dödöpilven.


7.2.1991 torstai
Katson aamuisin MTV:tä. Siksikö kun Mattikin tekee niin? Hannu kävi taas suunnittelemassa Uhka 9:n käsikirjoitusta.


8.2.1991 perjantai
Äänitimme musatunnilla 'Imaginen'. Atro joutui kuseen "Aake on pallopää" -teksteistään enkunluokan seinällä."

Liimis — 16.2.2011 16:38

"9.2.1991 lauantai
Hannuhan se tuli, kun olin käynyt parturissa ja ostanut 3 Roope-Setää. (Isä kummaksuu lehtivalintojani.) Hannu ei halua enää soittaa SAUSAGE FINGER ORGANISATIONISSA. Jatkoimme Uhka 9:n käsikirjoittamista ja piirsin uusiksi Uhka 3:n loppusivut. Isä ottaa Uhkat 1-3 ja 5-8 työpaikalle ja kopsaa ne! Saan ne kootuksi kansioon, jota voi lainata muille. Pitää lopettaa, kello on varttia vailla 1 ja käsi saatanan väsynyt.


10.2.1991 sunnuntai
Piirsin 5kkoa. Käytin rasteria. Hannu tuli. Isä käytti autolla kappelilla, mutta J-palvelusta ei ollutkaan. Hannu pölisteli lunta puista ja sen linssi irtosi, mun vika.


11.2.1991 maanantai
Tein äänityksiä Troublesome Flowers -kasettiin: 'I Missed the Last Bus', '4', '5', '5A', 'You've Got Me Floating While Woodpeckers Are Throwing Detonators', 'She's Really My Father', 'Enlightened Ukulele Marshall Wig Thrashing With Lash On Top Of The Ocean', 'Day n nite n morning evening' ja 'Revolting Foamy Woman Drinking Heavy Milk Without Concave Acknowledgement Outside Red Spindryer'.


12.2.1991 tiistai
Annoin Matille 7 rasteripalaa. Hanne lähetti brevetissään Jim Morrison -guimaa. Pamela Courson oli komea akka! MTV:ltä tuli 'Give Peace a Chance". Ja Dr Albanin 'Hello Afrika' - kova biisi! MS-lurjus esti pysäkillä, etten päässyt ekaan bussiin. Äänitin Hannun kanssa tappelun ääniä. Harjoittelin uusia koreografioita.


13.2.1991 keskiviikko
Koulussa piti olla hiihtoa, mutta 97% pojista haki terkkarilta lapun. Minä kyllä hiihdin, Matille. Kettuspelle on hukannut Doorsin kasetinkannen. Harmi: siinä on numerotarra. Kitaraopettaja vittuili "Mietipä sitä" -kommenteilla. Uuuiuiui mikä ärsy boy!


14.2.1991 torstai
Penkkaripäivä. Lens' sipulimaidot Tombujin silmiin. Sain 12 makeista. Jengi lähti kuormureilla klo 13 ja mekin pääsimme kotiin. Äänitin Troublesome Flowersin valmiiksi: biisit 'In Front And Between Them Troublesome Flowers' ja 'Fighting Uncles Celebrating Tinfoil Tickertape Ceremonies (Behind The Eyepoint Kitchen)'.


15.2.1991 perjantai
Musatunnilla soitettiin bändillä 'Kaunis nainen'. Oli Vanhojen tanssit.


16.2.1991 lauantai
Piirsin isoa kaupunkipiirrosta monta desimetriä. Menin Matille ja äänitimme Ensiavun Lääkintävoimistelijat-kasettiin 3 tunnissa puolen tunnin verran kamaa: 'Okei joko me voiaan alottaa', 'I Saw Premature Baby's Bones', 'Hummaamomaama, baby' jne. Matin isä soitteli skitallani. Matti lisäili kaupunkini kaduille "kusijengiä". Luin uudestaan Pahkasika seiskan. Suunnittelin tosissani Propaganda-lehteä. Huomenna!!"

Liimis — 24.2.2011 14:43

17.2.1991 sunnuntai
Menin kappeliin missä oli vammasten kirkkopyhä. Luin Iris rukan alusta loppuun ja kuuntelin Deep Purplen Last Concert in Japanin. Soitin kitaraa, vilkuilin Music Televisionia. Aake ja Krisse haukkuvat minua punapipoiseksi maastopyöräilijäksi.


18.2.1991 maanantai
Opettaja Uusitalo tilasi minulta kaverilleen kersansaantionnittelukortin. Kaupunkipiirros on pian valmis. Ostin femmalla mäskiä (pehmeitä). Kuuntelin Saxonia. Luin Saattue Murmanskin puolivälin loppuvaiheita sivulle 320. Turboaa siis paksupäinen valepukin jalusta.


19.2.1991 tiistai
Mitä runoilinkaan? En tajua mutta kuviksessa oli inva sijainen. Maalasimme 'häilyviä' kuvia, minä tuuletusluukkuun. Aake ja Matti kävivät kummastelemassa kaupunkikuvan laajuutta.


20.2.1991 keskiviikko
En ottanut luistimia, kun klo 5:45 am oli -27. Klo 8 koulussa oli -31. Katottiin vilmi Black Rain. Kukas siinä alussa vilahti, Naukkarinen? Kitaraope kauppas 85 mk:n nuottivihkoa. Hannu kävi ja meni ostamaan TV:tä. Lainasin Hillapolun kirjastosta Milo Manaraa, Elvis-kirjan, Hemmo Paskiainen I:n ja Salvador Dalin päiväkirjan. Tonttujyrkijoutsenjoulu.


21.2.1991 torstai
Päätös: 5kko-sarjassa Sami Sokea kuolee, tilalle uusi hahmo Tero. Piirsin kaupungin loppuun, siinä meni 24 päivää. Aamutehtäväni tuona aikana oli: 6:50 herätys. (Näin unta että lähdin evakkoon, mukana kolme kynää.) 6:55 silmien hieronta. 7:00 tee, 2 tai 3 piirakkaa, viili+mysli tai jogurtti+lese. Luen mainoksia. 7:15 TV auki, MTV:lle. 7:30, piirrettyäni kaupunkia: ai niin! pitäisi pukeutuakin! 7:35 lähden bussille. 7:43 astun täyteen linja-autoon ja istun Jolangin viereen takapenkille. Hannu virnuilee vienosti Jonin vieressä. 7:50 bussi on Tarttiksen kohdalla. Punapipo päähän, astun kohti koulurakennusta.


22.2.1991 perjantai
Tilaamani Lennonin levy ei tullut. Ostin Pahkiksen. Isä tuli ja toi Pietarsaaren Sanomia ja kopiot Uhkista 6 & 8.


23.2.1991 lauantai
Rippikouluun. Sain Raamatun, virsikirjan, vihon ja rippie-kirjan ja pännän. Hannu tuli meille ja teimme Propaganda-lehteä. Kuuntelin ENSIAVUN uutta kasettia.


24.2.1991 sunnuntai
Lähdin klo 12 kappeliin kastetilaisuuteen, jota ei ollut. J-palvelu, myöhempi kaste. Neljä merkintaa vihossa. Isä selitti Pietarsaaren hurrimurteesta. Yllätys: Lukkarilan Jaska Jeppiksestä tuli! Muistelimme menneitä, Hannu paikalla: kaksi Uhkan käsikirjoittajaa samassa tilassa! Näytin Jasulle uusia jaksoja, hän piti meiningistä."

Liimis — 9.3.2011 16:28

"25.2.1991 maanantai
MTV:ltä tuli taas Dr. Albanin 'Hello Afrika'! Pyöräilin kouluun, liput vähissä. Annoin opettaja Uusitalolle tilaamansa piirroksen. Saan siitä 10 mk. Liikunnassa katottiin filmi PCP:n eli enkelintomun käyttäjistä. Kitaraopettaja on Murmanskissa - ei tuntia. Matti tuli meille lukemaan Pahkista ja Propagandaa. Potkuroimme vilkkaasti Aaken tykö, missä katsoimme skeittifilmiä Hokus Pokus. Matti pelasi sotapeliä. Aaken isällä on Canned Heatin levy! Potkimme Matille, ostin Timpan kiskalta englanninkielisen John Lennon -lehden. Luin sitä, kun Matti luki Sk8 Magia. Kummia ääniä: lumiko tippuu? Söin pullan. Jääkaapin yläkaapin ovi jumissa, joku lauta kiilannut, Matti ei saa isänsä levyjä sieltä. Kummia ääniä yhä: kuin säännöllisiä askelia. Matti pelkäsi, että valkonaamainen mummo kurkkaa keittiön ikkunasta. Hän juoksi eteiseen, minä perässä. Juuri silloin Sanna-sisko tuli: heidän isänsä on sairaalassa! Sanna touhotti, Matti alkoi katsoa Hokus Pokusta. 20:30 soitti äitinsä: Veken aivoverisuoni poikki. Matti ei pääse hiihtolomalla Espanjaan. Potkuroin vartissa kotiin. Luin Lennon-lehteä. MTV:llä Rick Astley: pah. Irakin maasota. Käsi puutuu. Kitaran epävire. Äänirauta kateissa. Sekuntiviisari halkoo äänettömyyttä.


26.2.1991 tiistai
Viimeistä kertaa bussilla kouluun: lippuvihko loppui. Matti ei arvattavasti koulussa. Hannu vääntäysi meille. Piirsin Uhka 9:n kuutossivun loppuun. Eilen tuli mieleen: KATKERATON HUPPUSÄÄLI.


27.2.1991 keskiviikko
Pyörällä kouluun. Matti mutruili. Luistelua. Ostin vittuilevalta kitaraopelta vastoin tahtoani 85 mk:n nuottikirjan. Ja mitä teinkään: pöllin Suomalaisesta terottimen! Työnsin sen vanttuuseen. Kerroin Hannulle ja hän arvosteli minua. Ei pitänyt Uhkan uudesta sivusta, piirsin neljä eli kaksi ruutua uusiksi, ja kuvitteellisten kaupunkien asemakaavoja.


28.2.1991 torstai
Harmittaa se terotinjuttu. ATK:ssa piirsimme hiirellä. Hannua en meille päästänyt, kun se eilen oli vammanen. Sähkiksestä katkesi kieli. Siispä äänitin biisin 'Great Epävire'. Piirsin Rudolf-tarinaa Susirajan valtakunta.


1.3.1991 perjantai
Musassa sijainen, ja vauhti päällä: tunnissa soitimme läpi 'Suuret setelit', 'Johnny Guitar' ja jonkun kolmannen. Lähdimme Kemijärvelle. Matkalla keksin: LOVE IS CHEAP SECRET, CRISPY FEELING. Äänitin serkulta musaa. Hän luki ruottia, aamulla tentti.


2.3.1991 lauantai
Luin Druunan. Kävimme Kemijärven keskustassa, serkku osti divarista ELO:n A New World Recordin. Sitten Pyhätunturille laskemaan. Vedet silmistä kärys. Serkku luimas telemarkeilla. Olen 162 cm. Saunan jälkeen luin 176-sivuisen kirjan Viimeisen rajan takaa, kirj. Jean-Baptiste Delacour. Raa'an mielenkiintoinen. Suupieli nykii, kuolonkankeus? Valot himmenee, huone tuntuu oudolta. Opiskelutuoli keskellä huonetta äänettömänä myötätuntona, tosin uhmakkaana ja liikkumattomana. Pink Floydin hypnoottinen musiikki pirstoo saunanjälkeisidyllin. 'Monologiset? Ei, mongoliset kasvot.' - 'Äkkiä ajattelin uuudelleen, kun minussa kiersi vierasta verta.' Uneni, jossa Hannu katkaisi pääni...


3.3.1991 sunnuntai
Kuulin, että sukulaismies on ampunut itsensä sänkyyn. Heitimme serkun kanssa portaikossa tikkaa, ja nauroimme eilisillan uutisille, kun 13-vuotias ketkupolkkakisoihin osallistuja puuskutti: 'Ei vielä (tauko) väsytä. Kyllä (tauko) jaxan vieläh.' Kotiin. Kuuntelin rätinärumpu-Elvistä ja luin Neron päiväkirjaa (Dali).


4.3.1991 maanantai
Kitaraope tiuskaisi, että kitaransoittoni on "yhtä velttoilua". Dirsmasin, saksilla siis, piirsin yhden ruudun verran Uhkaa ja sarjakuvaa kitaraopesta. Immanuel Itiöpesäke -albumikin on kohta valmis. Voi sääli, harhautin Hannun ulkona... mutta mitäs oli harmillinen.


5.3.1991 tiistai
Kuviksessa esiteltiin real-surreal-piet-naiv-pointill... KUBISMI. Jengi remusi, kun ei saatu hissankokeita. Matti tuli mukanaan kirjaston Damned-levy, mauton! Päähän jäi soimaan 'Stab your back'. Kirjoitin lyhyen heräämisnovellin.


6.3.1991 keskiviikko
Kivipuro HYLKÄSI mun hissankokeen, teksti oli 'liian pilailevaa'! Saan numeron vasta kun näytän koetta kotona. Sen tein, ja äiti pauhasi että ei holokaustilla saa leikkiä. Yritin oppia pysähtymään luistimilla. Lainasin Aakelta AC/DC:n Razor's Edge -kasetin ja sen Canned Heat -vinyylin.


7.3.1991 torstai
Pistin kinttana-takin päälle, siis avain unohtui toisen taskuun. Kadotin vara-avaimenkin, takapihan hankeen, joten en päässyt sisälle. Menin siis Aakelle. Teimme 'Gestapoppas'-demon. Illalla piirsin Uhka 9:ä ja pääsin vaikean kohdan yli. Hain Hillan postista Banana Pressin paketin: Alma Naakka -kalenteri, 2 Pahkista (joista toinen virhetilaus) ja Synti & Syöpä -kasetin.


8.3.1991 perjantai
Bussilla kouluun. Matin isä yhä elossa. Musatunnilla jätkät soittivat kummaa siistiä Dire Straits -jamia. Matikassa vaihdettiin paikkoja. Äikänkokeesta 7 puoli. Olimme Tikkasen ja Hannun kanssa rivitalojen välikujilla pyöräsippaa, ja liehulahje-äijä tuli valittamaan: noin isot pojat... Kokosin Uhkia mappiin, kun isä saapui kopioiden kanssa, ja piirsin Markku Wilanderia (Psykopaatin päiväkirja).


9.3.1991 lauantai
3 vuotta Fireballsin synnystä! Pelasin Boulder Dash Construction Kittiä. Lähdimme isän autolla keskustaan. Ostin sähkiksen E-kielen, pyyhkärin ja Lennonin Live in New York City -LP:n - hyvä! Taloustilanteeni on huonoin vuoteen: alle 20 mk."

Liimis — 19.3.2011 17:40

”10.3.1991 sunnuntai
Aamiaisella isä kaatoi kuuman teen munille. Heke paska! Luen Dalia yhä. Lähdimme katsomaan isotätiä Kemin sairaalaan. (Tiistaina tulee tapahtumaan PELOTTAVAA, koska luin perjantaina englanninkielisen kirjeen!) Kylästelimme Keminmaalla. Kengät hattuhyllylle ettei koira vie... Ostin Tervolan kiskalta 6 mk:n Stop-askin. Kylän ääliönuoret tallustelivat raitilla.


11.3.1991 maanantai
Piirsin Uhka Pietarsaaressa 9:ä VIISI SIVUA! Siidu homma. Pitäisi hakea Citymarketista Zappan Guitar, vain 20:-.


12.3.1991 tiistai
Laskettelemaan Oukulle. Isäkin kaatui kerran. Sormeni turposivat kirjastossa. Lainasin uudestaan May Pangin Rakas John –kirjan.  Isän piti tuoda Rabatista HYVÄÄ – ja toi rusinoita!


13.3.1991 keskiviikko
Luin Rakas Johnin kokonaan. Uhka 9 on sivulla 21. Kokosin sekanauhoista Pervers Pers IV –kasetin.


14.3.1991 torstai
Luin Ounasvaara-lehteä: Pullinki Ski voisi olla siisti paikka. Luin Dalin päiväkirjan loppuun. Piirsin jotain asemakaavaa. Äänitin viimeinkin Krisse-biisin, kesto 49:53!! Kirjoitin sitä kuukausia. ’Ikkunasta katsoo meitä pelle’ on parhaita ACBB-biisukoita. Luin Uutta Rovaniemeä: SMP:n ehdokas Jammu Tuuliainen on PUOLALAISEN MARIONETIN näköinen!


15.3.1991 perjantai
Ostin divarista vuoden -73 Musa-lehden. Hannu tuli lukemaan Uhkan uudet sivut, Lennonia kuunnellutin. Hannu on röyhkeä: ei tule meille, ellen ole piirtänyt vähintään kahta sivua sarjakuvaa. Hän ilmoitti sen suoraan. Menee huomenna katsomaan Kummisetä III:n.


17.3.1991 sunnuntai
Isä lähti, vei telkan. Pari tuntia pyöräsibetsua Hannun, Jaken ja Tikkasen kanssa. Äänitin salaa heidän riitelyään.


18.3.1991 maanantai
Kouluun. Ervasti on kertausharjoituksissa, joten terveystunnilla oli se ääliö sijainen (utelias). Soitin Samu Lyhdylle, kirjoitin hälle kirjeen, pakkasin mukaan koosteen Jimiä + Lennonia ja Rakas Johnin. Samu ehtinee lähettää sen laina-ajan sisällä takaisin. Luen Juho Juntusen Tuulajolla-dokumenttia.


19.3.1991 tiistai
Kerroin Hannulle, että haluan perustaa surrealistikerhon. Underground on nyt ohi minulta. Luis Bunuel onkin Hanen mieleen. Koulussa sitä tavallista: jauhelihakeittoa. Menin markkinoille, ostin mattopuukkosarjan ja suklaapatukan. Täti yhytti ja pyysi bingoon jäätelölle, mutten ehtinyt mennä. Kitaraope neuvoi vaihtamaan, jos hän ei kelpaa. No ei tottavie kelpaa! Hän tiuskaisi, että tietää kitaransoitosta 100 kertaa enemmän kuin minä... Onhan sekin joku ennätys.”

Liimis — 29.3.2011 16:02

”20.3.1991 keskiviikko, Akin nimipäivä.
Kello 8 lähti bussi koulun pihalta Luostolle. Laskin holtittomasti. Illalla olimme rivitaloilla pyöräsippaa, mutta taas se liehulahjekyyläri lopetti ilomme.


23.3.1991 lauantai
UHKA PIETARSAARESSA 9 ON VALMIS! Rippikoulua. Kävin Aaken naapurin rampilla, peräti kokeilin how to get laudalla eteenpäin. Aake oli ärsyttävä, ei edes näyttänyt White Albumia, jonka väitti isällään olevan.


24.3.1991 sunnuntai
J-palveluksen (joka kesti melkein 1,5 tuntia) jälkeen kiikuin katolle ja kolasin lumet sieltä tunnissa. Jätin ohuen kerroksen. Lopuksi heitin kolan alas ja hyppäsin tekemääni kasaan. Kuuntelin monta tuntia kärppänä MTV:tä: tulisiko ’Hello Afrika’? Ei tullut, mutta Dr. Albanin interwjuu tallentui nauhalle.


26.3.1991 tiistai
Kuviksessa valo- ja elokuvausta. Postissa tuli Suosikki-humbuuk’lehti... Lopetan Suosikin ja tilaan SOUNDIN!


27.3.1991 keskiviikko
Uintia, sain SHOCKIN nro 1: uimalasit uppos pohjaan, Eske noukki ne sieltä. SHOKKI NRO 2: PAHKASIAT 1-6 JÄLLEEN SAATAVANA!! Ostin divarista Soundin ja Musan ja Juice Leskisen Boogieteorian alkeet –kasetin.


28.3.1991 torstai
Kemia on vaikeaa. Enkussa pääsiäiskortti, ruokatunnilla mämmiä. Kappeliin, sain neljännen merkinnän rippiskuulavihkoon. Hannu ja Matti arvostelivat surrealistisia aatteitani: jos menet gruusialaiseen majataloon, seepra katkaisee jalkasi. Hannu tuli, luki uudet sivut – ja meni! Paska tyyppi! Sain Samu Lyhdyltä paketin. Hän kehui mua parhaimmaksi (melkein) kaverikseen. Se oli SHOKKI NRO 3: en ois tuota oottanu. Paketissa oli Bob Dylanin Blonde on Blonde –kassu ja 10 mk. Väijyin yhä MTV:tä… en saanut ’Hello Afrikaa’ VIELÄKÄÄN nauhalle.


29.3.1991 perjantai
Kemijärvelle. Serkun perhe on myynyt rintamamiestalon 295 tonnilla jollekin dumbolle (serkun ex-opelle). Muuttavat Ivaloon. MTV:llä on nyt Doors-weekend... Viime vuonna kukaan ei halunnut tietää Doorsista, ja nyt siitä tulee elokuva.”

Liimis — 7.4.2011 15:30

”30.3.1991 lauantai
Menin Citymarkettiin ostamaan serkulle Mike Oldfieldin Islandsia (19,90 mk), se oli mennyt. Ostinkin 5 mk:n filmirullan ja Musiikki-Mestareilta D-kielen. Illan höperehdin asemakaavojen, MTV:n ja lukemistojeni parissa.


31.3.1991 sunnuntai
Viides käynti kappelissa, nyt ne on rippikoulua varten hoidettu. Piirsin kaupunkeja (asemakaavoja) ja isä osti ”Ilta=Sanomat” 10 mk:lla. Voi voi! Uusi 5kko-kässäri:
POLTTAJA: ”Tupr Tupr”
IMMU: Älä polta tupakkia yhtenään!
POLTTAJA: Poltan! ”Pui Pui”
IMMU: Ei saa puia nyrkkiä eikä tupakoia mun läsnäollessa!
POLTTAJA: Ehe Ehe!


1.4.1991 maanantai
Matti on päiväkirjan mukaan käynyt meillä 40 kertaa ja Hannukin noin 30. Täyttelin Alma Naakkaa, maalasin kasettihyllyä. Ismo Keskitapio (!) ja Matti kävivät. TV:stä tuli Minun Afrikkani.


2.4.1991 tiistai
Olen mykkänä JT:lle ja Hannulle kun ne on ärsyjä hyötyjiä. Piirsin Rudolfia (Susirajan Valtakunta) – nyt se jopa alkaa kiinnostaa. Katsoin TV3:lta Karate Kidin ja sillä lailla.


3.4.1991 keskiviikko
1st Anniversary of some recordings with Virus & his new Sonor Drumssah! Vuosi sitten teimme Jeppiksen Skatassa Shitbrown Albumin loppuäänityksiä. Tänään Hannu väitti pikaisen meiltä-lähtönsä olleen kosto, kun kerran en kyyzännykkää häntä pyörällä vaan jätin tielle! Uinnissa uin 175 metriä ja hyppäsin kuudesti kolmosesta. JT on ärsy hybetsi. Kirjoitin Hannelle 3 sivua kirjettä ja lähetin vielä UHKA 7:n mukaan. Menin Matin kanssa Aaken naapurin rampille, missä keksin uuden lautailutempun ”Repe Helismaa to Fakie”. Aion ostaa jostain paskan lauan, mustakin tulee skeittari! Jo on! Kävimme Leinosen Jukalla, soitimme sille meän biisejä (Matti lainas multa 6 kassua) ja lainasin Leinoselta Lost Lennon Tapes –kassun. UUS BÄNDI: Leinos, Masa, Aki ja mä ja YX TOMIJÄTKÄ rumpuihin vois olla hüvä juidu. Matti tykkää et’ Tasavallan Presidentti on siistiä SKEITTI-PUNKROKKIA… Päivällä ei ollut kitaratuntia, kun ope oli sairas, muttei se ilmottanu mitään, voi vittu!!!!!


4.4.1991 Torstai Oy.
Juuh, aikeenani on ostaa Matilta 20 mk:n Santa Cruz –lauta ja Ismolta trukit + renkaat ja Aakelta trukkien ruuvit. Tänään oli EKA KEVÄTPÄIVÄ. Kävin Matilla, luin äikäntunnin pakkokirjaa Kaupungin kaunein lyyli ja piirtelin jottain.


5.4.1991 perjantai
Kevät lirisee, suhisee, puhnuaa ja vinkuu. Enää en ole Hannulle vihoissa, mutta JT:n ahvenensilmät, koiransieraimet ja Darth Vader –ikenet pelottaa. Hannulta ostanko 20 mk:lla pahamaineiset SAIPPUARENKAAT?? Värkkäystä maalin ja pyöränjopparin kuminauhojen kanssa. TV:ssä Ulvova mylläri.


6.4.1991 Rippikoululauantai.
Karppinen puhui kappelilla kaksi tuntia huumeista. Sen jäläkeen menin Matin kanssa Krutsinin Tomille (samassa rippiryhmässä, asuu meidän tiellä!) ja sieltä Matille ostamaan Santa Cruzin Rob Roscop –laudan 20 mk:lla. Mutta Ismo muutti mielensä, en saanutkaan hyviä trukkeja + renkaita. 28 mk:lla hän olisi myynyt vain Turbo 2:sen etupyörät… Siispä sain pelkän laudan. Maalasin sen paskalla. Harmi! Siitä tuli ruma. Huomenna maalaan sen better paintilla. TV:ssä Sherlock Holmes ja Osapäiväartistit.


7.4.1991 sunnuntai
Piirtelin asemakaavoja Rock-kalenteriin. En mennyt kirkkoon kun ne on käyty. Maalasin laudan vielä kahdesti. Kuuntelin Kissin Alive II:n ja Deep Purplen Nobody’s Perfectin. Tein Matin kanssa seko-nokkahuilubiisin.”

Liimis — 17.4.2011 14:04

”8.4.1991 maanantai
Piirsin herättyäni laudan pohjaan sarjishahmojani ja myöhästyin siksi koulusta. Sherlock Holmes –novelli Keltaiset kasvot rupes häirään. Aki on pitkällisen sairauden jälkeen koulussa. Olen järjestäjänä. Uskonnonkokeesta 7-. Opon tunnilla 20 hlöä valitsi minut luokan parhaaksi piirtäjäksi. Kitaratunnilla kävin opettajan kanssa keskustelun:

MINÄ: - Mix et ilmottanu että keskiviikkona ei oo tuntia???
OPE: - ??? Harvoin kuulee oppilaan noin tiukasti opettajalleen sanovan.
MINÄ: - No nyt kuulet. Kun mulla meni 14 mk bussirahoja ku turhaan tulin!!!
OPE: Joooo, sori, totah, kyllä se varmaan raivostuttaa… meillä oli nääs puhelin ei-toiminnassa ja annoin kanslialle tehtäväx ilmottaa siitä muttei ne ehtiny.

Sain täytettäväksi lapun ”jatkaa/ei jatka”, enkä tietenkään jatka! Lopputunnin se oli aivan mielinkielin. Olen tyytyväinen itseeni. Illalla katsoin 3-TV:stä MUKA ”kulttisarjaa” Saarroxissa. Höpöä.


9.4.1991 tiistai
Kuvistunnilla Killi ja Matti tekivät videofilmin M’FAA eli PIIMÄÄ PERKELE. Siinä Matti joi piimää tölkistä. Mielenkiintoista eixje. Tuomo tuli lainaamaan CCR-kokoelman. Mulla on nykyään mahoton näläkä! AI NIIN: saamme Hannun naapurin avustuksella käyttöömme siistit videokamera- ja editointivehkeet! Panasonic M7 ja Super-VHS!!! Täytyypä ruveta suunnitteleen KUNNON filmejä… Käytyäni Storhammarilla, Starkilla ja JT:llä olin tehnyt Korkalovaarassa täyden ympyrälenkin. Otin Hannulta laudan mukaan mutten maksanut vielä.


10.4.1991 keskiviikko
Matti ja Aake ei tykkää jos me tehään ”Tommi-filmejä”! Noo, mielessäni on lyhyt musavideopätkä KYNSILEIKKUREISSA ON VOIMA, jossa rikotaan kahvikuppeja ja soitetaan ’Hey’:tä. ESKE tuli ja lainas 4 Hendrixlevyä ja 5 kasettia. Asensin renkaat lautaani ja hiki päässä opettelin VEMPUTTAMAAN sillä (NOT ANSSI)!!


11.4.1991 torstai
Voi: akselit on väärinpäin, ja jatkopalat unohtui, siis ruuvimeisselillä riittää työtä! KILLI käski äänittää C90:selle Burnin ja Who do we think we aren. Järjestelin LEIKKEITÄNI ja LAPPUSIA. Biisit ’Tiny Emptiness’ ja ’Sugarful Desert’ ovat suunnitteluasteella, ei kun eka on jo VALMIS. Kesällä Tommi Liimatta Organisation saa Kainuussa uutta matskua äänitettäväkseen. Koulussa soitti tänään USKOVAISBÄNDI Message. Se sai VAIMEAT APLODIT. Falskia "rokkausta".


12.4.1991 perjantai
Jooh, musiikinteoriaan pyörällä, mutta tapahtuiko mitään ERIKOISTA? Anna kun muistelen: koulun musatunnilla vedettiin ’Moonlight Shadowia’, uusi jätkä Jussi Heikkinen lauloi. Matikankoe meni vituiksi. Isä tuli, ne meni kattoon Topi Sorsakoskea, jäin yksin katsomaan TV-ohjelmaa Amerikan slummeista.


14.4.1991 sunnuntai
Sudentien kioskilta ei saa postimerkkejä! Jake ja JT pyörivät pihallamme lautailun hupaisissa merkeissä. Todellakin, on tosi kevät ja lautailin ekaa kertaa pihalla. Opin VAUHISSA VEMPPAAMISEN. Närästi illalla. Mattikin kävi tykkäämässä Biitlesistä.


15.4.1991 maanantai
MS on nyt mun kuvisryhmässä ja heti alkoi urpaan, kun maalasin kuvan Immu – reipas balttinuori: ”Immureipas, tuosta puuttuu väli.” Matikankokeesta 5+. MATTI HALUA NYT JA HETI RUMMUT. Sen mielessä on joku pikkujäpä. Ei siis Tomi. Matti keksi laulun ”Sienipäät, barbinuket, kauniit tytöt, kattoo ikkunan takana” ja minä soitin taustalle Creamin ’Wrapping Paperin’ sointuja. Vein suuren KAUPUNKIPIIRROKSENI kaupungintalolle koulun näyttelyyn. Äiti kehotti mua myymään sen. Saiskin pari tonnia niin kyllä möisin. Kitaraope valitti kohtuullisen vähän, ja MATTI liittyi huutaen seuraani Tomminsillalla. Hän oli lainannut kirjastosta Jesus Jonesin levyn. Se oli paska. Piti lähteä niille soittaan muttei. Mattia naurattaa mun 6-vuotiaana tekemä piirros VAKAVASTA NORSUSTA.


16.4.1991 tiistai
Kuviksessa Killi, Kuha, Matti ja Neuvos tekivät filmin KIUSAUS. Killi valitti että Burn / Who do we think we are –nauhoitus kuuluu vain toisesta kajarista, ja tekemäni kansipaperi on LIIAN VÄRIKÄS hänen makuunsa. Kuuntelin Eppuja (niinpä, Eskeltä lainasin, hänpä palautti Hendrixit) ja sain Eskeltä ilmatteeks Kissin Animalize-kasetin, joka pyöri hyvin kun liimasin nauhan.


17.4.1991 keskiviikko
Liikunnassa kuntotesti: vedin 10 leukaa, 30 punnerrusta, 72 cm eteentaivutusta, mutta vain 14 vatsalihasta. Aki kävi lainaamassa Hendrixiä. Killi toi Klamydian levyn. Kävin kaupunginkirjaston näyttelyssä katsomassa miltä kaupunkipiirrokseni näyttää. Joku äiti tyttärineen ihaili sitä, minä hämäränä taustalla:

ÄITI: Kato, vähän siisti… ”tappajahai kolmonen”… joku hyppää… skeittiramppi… mahtava!
(Voisinko osallistua keskusteluun?)
ÄITI: Tän on piirtänyt joku T, nääkkö?
(Hölömö, se on TL!)
ÄITI: Paljonkohan tää maksais?
MINÄ: Enpä taida myydä.
ÄITI: HÄ? Sinäkö oot tehny tän?? Mah-ta-va! Ookko asunu ennen jossain muualla tai matkustellut?
MINÄ: No oon.
ÄITI: No kun oli niin jostain VAIKUTTEITA IMETTY…
MINÄ: Mhm.”

Liimis — 26.4.2011 14:22

”18.4.1991 torstai
Bilsan tuplatunti, tunturipöllö-ryhmätyö. Äikässä Lyylikirjasta reffis. ATK:ssa tutkimme kuntia numeroiden ”valossa”. Kotona soittelin kitaraa: keksin ’Love is cheap secretin’ melodian.


19.4.1991 perjantai
Musatunnilla soitimme ’Voi kuinka me sinua kaivataan’, laulajina minä ja Jussi Heikkinen. En tajua matikasta kääpääkään. Hain postista Banana Pressin paketin jossa Pahkasiat 1-6 –kirja. NYT MULLA ON KAIKKI PAHKASIAT!


20.4.1991 lauantai
Piirsin Symbioosia, luin Pahkiksia, lautailin pihalla. Stan Laurel syntyi 1890. Oliver Hardy kuoli 1957. Piirsin Akin innoittamana musiikkisarjiksen Kierron Rajamailla.


21.4.1991 sunnuntai
JT, eli Sockbandgrabb, tuli ja tein hänestä kasettihaastattelun. Kyselin onko moottorikelkkailu hauska harrastus, ja miksi hän heti muka tietää hulluna teknisistä asioista. ”Tommi on lutka” ja ”Pittää tietää” olivat hänen panoksensa keskusteluun. Kun Jake tuli, äänitimme biisejä: ’Minäpä ossaan hyppiä, minäpäs taidan hyppimisen taidon’, ’Heyte’ ja ’Love is cheap secret’. Hypimme laudoilla katuharjan yli ja hilluimme tallien katoilla.


22.4.1991 maanantai
Tajusin yhtälöjuidut. Opoa ei ollut, ainakin me karattiin 10 yli 2. Kitaraope oli maireana. Tämäkin tunti siirtyy varttia myöhempään. Lainasin kirjastosta elokuvan tekoon liittyviä kirjoja, ja pidimme meillä elokuvapalaverin: Hannu, Sockbandgrabb ja Jake. Myöhemmin lautailimme ja ”Rahtu”-pikkukersat auko päätä. Jake jätti lautansa meille.


23.4.1991 tiistai
Menin koulusta Matille ja äänittelimme muutamia Woodstock-folkkeja. Otin kasettini taskuun hyvillä mielin. Ismo saapui Matille lähtöni hetkellä ja keksi laulun ’Hyvä ilma, lautaillaan’.


24.4.1991 keskiviikko
Tanssiurheilua. Tanssin ”Sormulan” kanssa. Toinen elokuvapalaveri, mukana myös ESKE. Kirjoitimme käsiksiä Hannun johdolla. Sen jälkeen Sockbandgrabb hakkasi Hannua pyöränpumpulla ja Hannu viskasi lumipallosarjan oveemme.


ILKAN MIELIPAHAN MAINOSTUS

   Kuvauspaikka: Sockbandgrabbin autotalli.
   Kuvaaja: Sockbandgrabb.
   Ohjaaja: Hannu S.
   Lavastaja: Tommi L.
   Mainostaja: Jarno S.
Mainostaja syö jogurttia ja sanoo:
”Perkule, tulee vain pahalle mielelle näin pienestä ja pahanmakuisesta jogurtista.”
Hän sylkäisee osan jogurtista maahan.
”Tää on aitoa jogurttia vaikka ei se siltä näytä, tää maistuu ihan paskalta. Oi että alkaa heikottaan.”
Hän oksentaa maahan alkaessaan voida pahoin. *) Hän näyttää jogurttipurkkia kameraan ja sanoo:
”Joten älä osta ILKAN MIELIPAHAA. Säästyt monelta vaivalta ja taudeilta.”
   *) Oksennuksena käytetään piimää, mösssöksi pureskeltua leipää ja puolukoita sekaisin.


PESU-KERMAX –VAAHDON MAINOSTUS

   Kuvauspaikka: Liimatalla.
   Kuvaaja: Sockbandgrabb.
   Ohjaaja: Hannu S.
   Poika: MS.
   Tyttö: Tommi L.
   Mainostaja: Hannu S.
Poika ja tyttö riitelevät vaahdosta. Poika haluaa laittaa vaahtoa jäätelöön ja tyttö haluaa pestä sillä lattian.
Poika: Tämä vaahto on tarkoitettu syömiseen, ei pesemiseen.
Tyttö: Typerys, sillä pitää pestä lattia!
Poika: Ei, anna se tänne!
Tyttö: Ei!
Poika: Ei!
Tyttö: Anna se tänne!
Poika: En!
Tyttö: Päästä irti!
Mainostaja: Älkää riidelkö, vaahto on tarkoitettu niin pesemiseen kuin syömiseen, joten sopikaa riitanne.
Poika: Olet oikeassa… se maistuu aivan mahtavalta.
Tyttö: Ja se puhdistaa lattian todella hyvin. En ole ennen nähnyt mitään tällaista.
Mainostaja: Kyllä, nyt se on tullut. Maailmaa valloit (seuraava sivu kadonnut)


25.4.1991 torstai
Luin uutta paska-Suosikkia. Sippi lehti!


26.4.1991 perjantai
Musassa abi-sijainen. Teoriassa helvetin TAPAILUA. Luin elokuvadramaturgiasta ja Stig Söderholmin Morrison-väitöskirjaa Liskokuninkaan mytologia. Luin peräviitteetkin. Piirsin Rudolfia ja Psykopaatin päiväkirjaa. Kuuntelin Woodstock-levyä ja Doorsin Waiting for the Sunia. Isä tuli mukanaan viimeaikaisia Pietarsaaren Sanomia. Siellä oli Satu S:n haastattelu – muistaako se vielä mitä mä sanoin silloin siitä??”

Liimis — 6.5.2011 21:59

”27.4.1991 lauantai
Näin unta, että olin tutkimusmatkalla Etelä-Neukuissa ja tapasin tulivuoren hiillyttämiä luurankoja, joita makasi matalissa joustavaseinäisissä taloissa. – Ostin 7 muovitaskua. Nyt on kaikki UHKA PIETARSAARESSA –sarjat kopioina yhdessä mapissa! Lisäksi vesiliukoista peiteväriä, 0,3 kynän ja pullorahoilla tyhjän kasetin. Kävin houkuttelemassa Aakea SUOPUNKIROKKIIN, ei lähtenyt. Soittelin skitalla, kunnes klo oli 18:30 ja kääkät vei mut työväentalolle, missä niittinutut oksenteli ja järkkäritkin oli kännissä. Havaittuaan mut pullottomaksi järkät päästi sisään ja maksoin 30:- pääsylipun. Leima käteen, ja istuin penkille. Joku paska bändi harjoitteli. Varttia vaille 20 aloitti joku tuntematon, sitten tuli GREENHOUSE, sitten SANTA LUCIA, pari paskaa (ACID FREAKS????) ja lopulta KLAMYDIA. Välissä joku kännilikka tunki mun paikalle. Korvat soi ja pää kihisi. Yksi farkkutakkijätkä daivasi lavalta ja sen jalka osui mun päähän, lasit putosi lattialle. KLAMYDIA soitti ’Mopolla suohon’, ’Lotoza??’, ’Pippalot’ ja ’Ruottalainen oopperalaulaja’… ennen kuin PA:t levas. Yleisö lauloi mukana, kunnes laulaja (ent. kitaristi?) ilmoitti: ”Sori, ei voia jatkaa, kamat levis” ja näytti persettä. Arto-basisti sanoi: ”Nyt meni pippalot pieleen niin perkeleesti.” Meni puoli tuntia ja ne sai hätä-PA:t kondikseen, kun ne lauloi kuulokkeisiin… Yleisö toivoi ’Kemppaista’, Klamydia yritti ’Lauantaita’, mutta veti ’Ai law yuun’, heitti kehiin ’Paskovan lokin’ ym. Ja encorena ’Pojat’! Kun tulin ulos, joku oli hajottanut ulko-oven lasin.


28.4.1991 sunnuntai
Soittelin Jeppiksen jätkille puheluita jotka äänitin. Kuuntelin Doorsin Morrison Hotelin. Isä opetti matikkaa.


29.4.1991 maanantai
Näin Lappia-talon edessä 12 tuntia vanhan, vielä höyryävän serkkuni. ”Pelottava se on ko se ei puhu mitään”, sanoisi Matti. Tapaus vaikutti minuun niin että tein biisukan ’The Birth’. Ilma paraneilee, nuha on paha. Äiti ehdotti etten menis kouluun.


30.4.1991 tiistai
Menin silti kouluun ja pääsimme jo kahdelta, kun oli joku vitun vappurieha. Kuviksessa tylsää, kun Kettunen on Porvoossa. ESKEn kanssa Anti-Monopoli II:n peluuta. Hannu soitti kolmesti, mutta en kuullut kun soitin Doorsin Absolutely Liveä niin lujalla. Suunnittelimme filmien kässäreitä ja menin Hannulle. ”Sponsorimme” eli Hietasen Pentti ei ollut kotona. Nooh, söin mungia ja jatkoin Doorsin kuuntelua. Kaupungilla en vappua vietä, koska olen kiltti tyttö.


1.5.1991 keskiviikko
Kun äiti vakuutti että vappupäivänä saa vierastella, poljin Hannulle. Kässäröimisemme tuotti tulosta: kuvasimme Hannun naapurissa Smurffikylässä asuvan jätkän kameralla skeittifilmiparodian TRASHING, avustajina lukuisia pikkujätkiä. Kun akku tyhjeni, koossa oli minuutti tavaraa. - Nyt viiden minuutin päästä alkaa Lennon/Ono-dokumentti "Sweet Toronto". Siisti arvatenkin!


2.5.1991 torstai
Kuvasimme TRASHINGIN loppuun sekä pari muuta satiiria Sepposen Pekan vintillä. Toinen pätkä epäonnistui. ESKE on hyvä TIPI-SEDÄN näyttelijä: “Pojat, mun autotallissa EI skeidata!”


3.5.1991 perjantai
Vaihteet levahti, myöhästyin koulusta. Kerroin Matille fiasko-Klamydiasta. Satoi vitusti kun poljin Asemieskatua ylös musiikinteorian kokeesta. Siwan kohdalla laukkukin vittuili kun meni pinnojen väliin. Siinä vaiheessa aioin perustaa bändin SAATANAN VITTU BAND mutta tuskinpa sitä teen. Kotona käytyä menin bussiin: Ivaloon mä matkaa teen! 5 vaille 22 perillä. Katsoin serkun kanssa Woodstock-leffaa ja luin uutta Pahkasikaa. Siru-koira vainosi minua ja ripuloi.


4.5.1991 lauantai
Siru puri minua käteen, saatana! Katsoimme Kun Suomi putos puusta ja The Wall. Nauhoitin Live Peace in Toronton videolta C-kassulle + Woodstock II:n. Kolme tuntia retkeilyä päättymättömissä erämaissa 70 metrin minuuttivauhdilla. Löytämämme kallio on serkun mukaan liian rapautunut soveltuakseen kiipeilyyn. Sikäli fiaskoreissu. Rajavartioston uima"komerossa" uin 10 metriä rintaa käyttämättä käsiä. En katsonut Euroviisuja mutta hurrit voitti kuten aina, Suomi kolmanneksi viimeinen. Eipä Kaija Kärkinen saanunna ilonaihetta, saatans!


5.5.1991 sunnuntai
Siru ei puhu mittään, on kipiä. Kuuntelimme Synnin ja Syövän. Bussilla Ivalo-Rovaniemi. TV:ssä Vaarallinen tehtävä teki comebackin kuten myös Sabrina! Kuuntelin Lennonin Torontoa: paras! Varsinkin kierrätys/Yoko Ono -osasto.


6.5.1991 maanantai
Kerroin Hannulle ja Matille viikonloppuni virikkeistä kuten Warholista. Illalla paskansin housuun… enpä sentään, vaan luin jotain.”

Liimis — 14.5.2011 13:04

“7.5.1991 tiistai
Koulun kanssa teatteriin: taikuri Oz. Jopa MS kehui kaupunkipiirrostani, paitsi että siinä on "rumat autot ja talot vinoja". Kaupungilla puoli tuntia saikattuamme minä, Hannu ja Sockbandgrabb menimme kaupungintalolle tutustumaan kouluviraston oppimateriaalikeskuksen editointilaitteisiin (160.000 markan vehkeet). Unelmasta tulee siis totta! – Eilenhän Matin kanssa äänitimme biisejä, mm. ‘Mngehhee-o’. Ja tuli 2 vuotta Heidistä.


8.5.1991 keskiviikko
Lunta sataa! Farkkutakki silti kehissä. Valtakunnallinen kemian pistokoe, lukuaikaa varttitunti! Joo kiva. Muskarin suullisista päräytin 2½ ja rytmistä ja melodiasta 4. Luovutin lapun: en jatka musiikkiopistossa. Kitaraope meni vaikeaksi. Tein Matin kanssa nauhaa nopeuttamalla yli 10-minuuttisen teoksen ‘The Return of Owls’ ja jotain sekoa sirkeää unkarilaismusiikkia (eräälle paskakokoelmalle)! Aki esiintyi oppilaskonsertissa. Hänen kanssa mietimme mennä lauantaina Matille. Kamat niiden autotalliin, koko päivä varataan äänityssessioon! Aki on kehitellyt ‘Maatalousnäyttelyn’ kertosäkeen melodiaa, kuulemma siisti. Hukkasin ohjelmamonisteen ennen Rovalaa.


9.5.1991 torstai
Sainkin kemiankokeesta yllättävät 6-, ryhmämme parhaimmistoa. Pyörä hajosi juuri koulun telineellä totaalisesti, takarenkaan jarrupala meni vituiksi, ja kun sain Aakelta kotimatkalle rautalankaa paskan korjaukseen, rekonstruoin objektin väärin ja jouduin Leinosen ja Krissen avustuksella RAAHAAMAAN pyörän kotiin. Matkassa menikin tunti... Ehdin harjoitella kitaraläksyä vajaan tunnin kun Stark, Sockbandgrabb ja Storhammar työntyivät suunnittelemaan elokuvaprojektia. Mietimme New Kids –shown sisältöä (jälleen pelkkiä Hannun ideoita). Eskekin tuli molottamaan ja palautti CCR-levyn. Ajoin heidät ulos kun Jake luki luvatta Hannen kirjeitä. Katsoin ilomiellä Ihmemiestä ja valmistauduin huomiseen vuositutkintoon.


10.5.1991 perjantai
Ajalla ei ole mitään merkitystä. Ainakaan tänään ei kesän tulo yllätä eikä ilahuta. Soitin musatunnilla rumpuja ja Kouri + muut yllättyi taidoistani. Matikassa laskin kaksi tehtävää taululle. Söin maittavaa kalaeinestä. Hain kotoa kitaran ja suuntasin musaopistoon. Velttoilin käytävillä puoli tuntia, kunnes opettaja ilmoitti että tutkintojen suorittamisessa menee tavallista enemmän aikaa. Menin kirjastoon lukemaan Kannuksia ja tulin takaisin, näin Akin ja Matinlompolon. Vähän yli 2 oli minun vuoro. Harjoittelusta huolimatta tein ‘Taistelu’-biisissä pahoja misteikkejä. Tuomaristo näytti kuitenkin iloiselta, niinpä lähdin teoriatunnille, jota ennen kasvatin mainettani katusoittajana (käytävällä); sain 5 makeista palkkioksi. Teoriankokeeni HYLÄTTIIN. No sehän on 1 ja sama kun en jatka! Vispasin äitin pyörällä kotiin, järjestelin nuotteja, tein New Kids -kässäriä, lautailin ulkona, kirjoituspöydän lamppu paloi ja olen konkurssin partaalla: säästössä on PUOLITOISTA MARKKAA, edes postimerkkiin ei ole varaa enää, kun lähetin postareita + makeisia kirjeessä Pahkasian ilmaiskrääsää saadakseni. Isä tuli. Luin elokuvadramaturgiakirjaa ja kuuntelin Eric Claptonia.


11.5.1991 lauantai
Heräsin kymmeneltä. Isä korjasi pyöräni. Kymmenen vuotta Bob Marleyn kuolemasta. Kuuntelin kasettejamme ja soitin puoli 12 Akille: minun pitää lähteä Leinoselle! Ennen viittä en ehtinytkään syödä kuin 3 suklaapalaa ja 2 pullaa, kun roudasimme 2 Stratoa ja 2 styrkkaria Matin autotalliin! Matti ei ollut kotona, hänet piti hakea Ismolta kun sillä on uusi Jeremy Klein -lauta. Mikin pienennysplugi unohtui, mutta muistin Klamydian keikan: kuulokkeet kehiin! Aake oli paikalla yleisönä ja kriitikkona. Soundcheckin jälkeen soitimme 2 tuntia. Ensiavun kasetti SIRKEÄ UNKARILAISTYTTÖ huipentui 30-minuuttiseen ‘She's My Fatheriin’, jossa lauloin Janis Joplinia ja Yoko Onoa. Mahahan siitä tuli kipeäksi... Muita biisejä: uusi versio ‘Maatalousnäyttelystä’, Matin ‘Judgment’s Day’ (mörinää ja kitarankiertoa), ‘Maalaispoika Tikkanen’, ‘Meitä ei mikään voittaa voi’ (Matti), ‘Coming Into Los Angeles’ (Arlo Guthrie), ‘Purple Haze’ (Hendrix), ‘Cardamom Neckline Blues’ ja ‘Cash Monday’ (väännetty Manfred Mannin ‘Stormy Mondaysta’). Jukka otti valokuvan, mutta ei suostunut kuvaamaan, kun minä ja Matti laulamme ‘Terve Mikko-oo’. Isä-Leinonen nouti meidät, ja loppuillan kuuntelin päivän saavutuksia. Basso, kaksi sähkistä, tamburiini ja laulu: ensi kertaa homma alkoi kuulostaa bändiltä! Aki omisti yhden biisin kaikille paikallaolijoille - ja Krutsinille: "...and Tomi".


12.5.1991 sunnuntai
Maalasin äidille isänpäiväkortin, piirsin Psykopaatin päiväkirjaa. Kävimme Saarenkylässä: uudella serkulla on Johannes Virolaisen silmät. Luin uudistunutta Uusi Rovaniemi -lehteä.


13.5.1991 maanantai
Aki mouruaa SIRKEÄÄ UNKARILAISTYTTÖÄ lainaan. Sain kaupunkipiirroksen kotiin. Leikkasin Sockbandgrabbin luona (kun sillä on kahdet videot) "The Wallista" pätkiä referaattiamme varten. Kirjastosta löytyi Doors-video: "In Europe". No Doors onkin nyt muotibändi.


14.5.1991 tiistai
The Grey Day. Menin Matin talliin soittamaan, Aake kolmantena. Sain luvan KIERRÄTTÄÄ KITARAA Live Peace in Toronton hengessä, ja kierrätin niin kauan että Matti halusi lopettaa koko session: "JÄTKÄ EI IKINÄ OSSAA LOPETTAA." Aikaansaannokset: ‘Violetti (Juhannus)’, ‘Louder Feedback Unhappy Jam’, ‘Grey Day Medley’, ‘Musta (Naagh)’. Ne aloittaa Ensiavun kasetin SOTALAPSEN IKÄVÄ. Jäi vielä kesken. Haluan tehdä kesällä TUPLAKASETIN! Edes Jussiserkun kanssa. Aakella on maastopyörä Kuwahara Parkway, joka sai TM:ssä viisi tähteä...”

Liimis — 1.6.2011 22:59

“15.5.1991 keskiviikko
Kehitin videoideoita "Nail", "Jump" ja "Bicycle Mistakes". Pitkää kynttäni vainoaa moni mies.
Ei auta selitys että se on plektrakynsi, ne inhoavat kynnen “naismaista” pituutta ja muotoa, ja haluavat katkaista sen.
Kitaraope myönsi virheensä ja ehdotti eri opettajaa. No way!
Tein The Wall –referaattia Sockbandgrabbin luona. Kotona luin Pahkasikaa 3/86.


16.5.1991 torstai
The Wall -esitelmä meni tosi hyvin. Sockbandgrabb hoiteli videoita, minä puhuin ja Vaskipää sanoi "emmää".
Lainasin Neuvoselta Tuuliajolla-kasetin. Monopolissa hän rakensi viisi hotellia ja lauloi: “It makes me wonder.”
(En tiennyt että se on ‘Stairway to Heavenista’ – en ole koskaan kuullut biisiä, ihme sinänsä.)
Katsoin Woody Allenin Danny Rosen.


17.5.1991 perjantai
Aamulla räntää, myöhemmin ilma seestyi. SAIMME VIDEOKAMERAN KÄYTTÖÖN ja kuvasimme pätkät ‘Twin Peanuts’ (paska), ‘Nail’ (kynsitutkielma jota muut vihasivat!), ‘Jump’ sekä ‘Elämää pienempi elokuva’.


                MINDRE – ELÄMÄÄ PIENEMPI ELOKUVA
    (Kirj. Stark – Kettunen – Liimatta – Storhammar)

1. Tommin juonto Hannun autotallissa:
- Kuten te hyvin tiedätte, ihmisillä on taipumus tehdä tällaisia elämää pienempiä elokuvia.
2. Lumiläikkäinen havumetsä Vuomatien takana.
AIV-lakkiin ja oranssiin reppuun pukeutunut Tommi juoksee puiden takaa kohti kameraa:
- Nyt se alkaa!
3. Hannu juoksee hitsaajanmaski päässä, hakkaa mättäitä ja puidenkylkiä maasta repäisemällään karahkalla ja ärisee:
- Äähhäh! Höh!!
4. Jake, Tommi ja Matti, jolla jättimäiset kelkkasormikkaat, kävelevät metsässä. Näkevät etäällä riehuvan Hannun.
Tommi pysähtyy ja osoittaa sormella:
- No saatana, se on aina ollu tuommonen!
Hannu huomaa pojat. Tommi puhuttelee:
- Vitsi mitä tuut mun isän maille riehumaan.
Hannu nostaa hitsaajamaskia, laskee sen nopeasti ja heristelee karahkaa korkealla päänsä päällä:
- Nää on minun maita, saatanan irtolaiset...
Pojat kääntyvät karkuun. Tommi:
- Se on hullu!
Hannu lähtee perään:
- En garde!
5. Jake on kompastua mättääseen, mutta selviää jaloilleen. Taustalla Tommi yhtäkkiä istuu meditoimassa.
6. Hannu huomaa mäntyyn lyödyn Morapuukon, repii sen irti ja heittää maahan ja jatkaa juoksua.
7. Jake kompastuu viimeisen kerran. Hannu:
- Jumalauta penikka sie kuolet!
Jake pyörii maassa:
- Älä tapa!
Hannu kohottaa karahkansa ja iskee:
- Tapan tapan.
8. Tilttaus ruumiista Hannun hymyileviin kasvoihin:
- Saakeli että tuli hyvät jälet!
Hannu epäröi hetken, mutta heittää karahkan katkenneet kappaleet Jaken päälle. Poistuu.
9. Matti kyttää myrskyn kaataman juurakon takana. Hän uskaltautuu piilostaan ja havahduttaa levitoivan Tommin:
- Herää, herää koomasta. Se teki Jakelle jotakin…
Tommi nousee. Kävelevät Jaken ruumiin luokse. Tommi:
- Sillä on syöpä, hemskutti…
Matti katsoo tarkemmin:
- Niin onkin, selkä pullottaa.
Tommi vilkuilee ympärilleen, sanoo pelokkaasti:
- Minkä se äijä teki...
Matti henkäisee:
- Se voi tehä saman meillekin. Pois täältä korvesta!
Tommi jää seisomaan:
- Ei, Jaken ruumis pitää saada täältä.
Matti huutaa jo kauempaa:
- Okei, hauataan se!
Tommi kääntyy vuoroin Jakeen ja Mattiin:
- En minä tiiä onko se kuollu, mutta... tää on raskas, auta!
10. Pojat yrittävät nostaa Jakea. Matti luovuttaa:
- En mie jaksa kantaa tätä. Jätetään tähän ja soitetaan Mustanaamiolle.
11. Matti istahtaa kannon päälle ja riisuu toisen kenkänsä. Soittaa. Hannun ääni vastaa:
- Semicillä päivää.
- Onko Mustanaamio?
- Uusi Mustanaamio on tullut vasta.
- Mulla ois vaan semmosta asiaa että onko Mustanaamio siellä.
- Soittakaa yksi-yksi-kaksi. Me emme muuta tee kuin myymme Mustanaamiota.
12. Tommi kusee sen puun juureen jossa Morapuukko törrötti. Matti tulee paikalle:
- Mitä me tehhään?
Tommi pukee sormikkaat ja ehdottaa iloisena:
- Annetaan tekohengitystä.
13. Pojat seisovat ruumiin ääressä. Matti muistaa:
- Ai niin mutta eihän me olla homoja, ei me voia antaa tekohengitystä. Lähetään pois.
14. Matti ja Tommi kävelevät pois metsästä.
Tommi hyppää yhdellä jalalla sen kannon päälle jolla Matti äsken istui. Laho kanto halkeaa ja Tommi menettää tasapainonsa.
15. Hannu raivoaa metsässä hitsausmaski kasvoilla ja hakkaa puita entistä tukevammalla karahkalla entistä vimmaisemmin. LOPPU.


18.5.1991 lauantai
Puoliltapäivin Hannulle. Kuvasimme kymmenen tuntia: kohtauksia elokuvaan ‘Etsivä Alanko seikkailee: Kuka murhasi Jaakko-sedän?’, uudelleen ‘Twin Peanutsin’ (joka yhä meni pieleen) sekä ‘Perinnönjaon’ (Starkkien olohuoneessa, Kummisedän hengessä). Kotona kello 23.


19.5.1991 sunnuntai
Upea ilma, eikä takapihalla enää lunta. Hannunperällä kuvasimme elokuvat ‘Tipi-setä: The Movie’ ja ‘Shocker’. Puoli viideltä loppui kuvaukset, kun minä ärsytin Hannua. Voi minua… Raakanauhaa on koossa puolitoista tuntia.


20.5.1991 maanantai
Lepytin Hanea. Uskonnossa katsoimme Ruusun nimeä. Viimeistä kertaa musiikkiopistoon. Sai opettaja tuta että minä tosiaan lopetan vihapäissäni.


21.5.1991 tiistai
Kuviksessa tosiaan mietin, pysyykö numeroni kymppinä. Matti vain piirtelee puuväreillä ja tusseilla ETC!-logoja ja graffiteja. ESKE tuli pelaamaan Anti-Monopoli II:ta, mutta ei pelattukaan. Esitin hänelle taikatemppuja.


22.5.1991 keskiviikko
Liikunnassa jalitsua, Kolistaja potki tahallaan palloa perseeseeni. Soitin Jeppikseen Ekulle kolmen vartin puhelun – 50 markan lasku? Ehdotin Ekulle, että Road äänittää kesäkuussa tunnin pituisen biisin, ylittääksemme viimevuotisen 30-minuuttisen ‘Uranus Rockin’.
Opin Akilta hevisointuja. Jukkakin tuli Lääkkölöille. Sataa, mutta sulaapahan mustat hanget! Kun pääsisi jo Jeppikseen... kolme viikkoa vielä! Piirsin lähes 5 kk sitten aloitetun Psykopaatin päiväkirjan valmiiksi ja liimasin lehtileikkeitä Rock-kalenteriin. Äiti saunoo Vikajärvellä työkaverin luona, tulee huomenna.


24.5.1991 perjantai
Näyttääpä, ettei minun tarvitse soittaa kevätjuhlassa, kun homman hoitaa koulumme Crosby, Stills & Nash – Aki, Jukka ja Tuomas! Eka versio jostain Mark Knopflerin biisistä ei oikein heillä svengannu.
Ei kai vaan matikka laske vitoseen ja musiikki ysiin? Kuviksetkin on vaarassa tippua. Keskiarvohan silloin laskee kuin Timon häntä!
Ruotsintunnilla katsottiin joku aneeminen Mysterier-floppi. Koulu-TV:n rupiset tuotannot kyllä aina erottaa!
Lunta on vielä satunnaisia kasoja ja kohta on kesäkuu… EIH!!


25.5.1991 lauantai
Aivoimpulssini herättivät TASAN TUNNIN VÄLEIN, lopulta nousin 10:45. Luin Kiss On Fire -kirjaa ja kuuntelin Unmaskedia kalsareissa, kun Matti tuli. Hän nimitti minua asuni takia “aamujätkäksi”. Nauhoitimme ENSIAVUN Sotalapsen ikävä –kasetin loppuun, ja Hikiset opettajat, hylätyt nauhat -alkua. Jälkimmäisen nimi tuli vasta illalla: menimme Matin kanssa Kruzinin Tomin tykö, missä katottiin FILMNETILTÄ jotain nuortenfilmiä, jossa oli pollari oppilaana ja HIKISIÄ OPETTAJIA. Matti nauroi maha jäykkänä, kun kerroin että Pahkasiassa joku poika “näki päivänvalon vuonna 1878, mutta syntyi jo 4 vuotta aiemmin, kun häntä oli pidetty se aika pimeässä kellarissa”.
Lautailin portaita alas ja Majavan kersa mielisteli mua. Hypin myös keinuista. Kirjoitin tulevan kesäkiertueen taskupokkaria KATKERATON HUPPUSÄÄLI TOUR 1991 ja sain ARCTIC CIRCLE BLUES BANDIN historiikin valmiiksi... ACBB oli tietenkin perustana SAUSAGE FINGER ORGANISATIONILLE, jonka jälkimainingeista syntyi tämän kevään ainoa toimiva yhtye, ENSIAPU. Samat häiskät hyörivät kuin ACBB:n aikoina, mutta kivahan se on välissä nimeä vaihtaa. ENSIAPU ei enää yritä täydellisyyttä, se murjoo rujosti ja valittamatta. Herrojen Lääkkölä ja Leinonen vierailu toi tietty tyyliä ja taitoa ENSIAVUNKIN kuvioihin, mutta ENSIAVUN tyyli on sitä mitä on…
TV:stä "Pyörremyrskyn" päätösjakso. Kummallista, huomenna on vasta sunnuntai. Ois jo 9. kesäkuuta, pääsis PIETARSAAREEN…


26.5.1991 sunnuntai
Katsoin nuorten jumalanpalveluksen TV:stä. Ärsyttävä.
Hannu soitti. Hän tuli nauhoittamaan Doorsia.
VARJELEMANI PEUKALONKYNSI KATKESI kun laskin laudalla pihaportaat alas ja lensin! Leikkasin pakastemuovista valekynnen ja teippasin sen sormeen. Voin huomenna väittää, että teippi suojaa kynttä muiden hyökkäyksiltä…


27.5.1991 maanantai
Kynsiteippaus meni täydestä. Jätkiä ärsytti HULLUNA kun ruokailussa paljastin huijaukseni. Vaikka nythän kaiken piti olla hyvin: minulla oli LYHYT KYNSI.
Piirsimme ulkona. Tutustuimme Pythagoraan lauseeseen. Ruokailussa kuoriperunaa ja jauhispläsää. Elämäni viimeisellä terveyskasvatustunnillakin piirrettiin.
VITTUMAISET (siinähän se taas tuli) naapurit patistaa maalaamaan autotalleja. "Onhan teillä jo iso poika", oksensi syliinsä jo P:sen pedofiili. Pistää piähä!
Illalla järjestelin koulusta tuomiani töitä kansioihin ym. fotosynteeseihin.


28.5.1991 tiistai
Viimonen äikäntunti. Luimme ääneen jotain B-luokan näytelmää mutta Erja ei osaa lukea. Kuviksessa Killi ja Matti yritti tehä filmin, mutta stopissa kasetti kelas aina sen verran taaksepäin, ettei siitä tullut mitään. Eivät kuvanneet häntää oton loppuun... No, eipä tuo mulle kuulu, mutta kädet oli punasina kun piti imitoida lyönnin ääntä.
Koulumatkalla on noin 20 lumipenkkaa.
Hannu väittää, etten tunne vanhempiani, enkä tunnekaan: en tiennyt, ettei äiti hyväksyisi ns. ESKE-KAMPAUSTA (2 mm siili, sivuilta kalju), ja sellaisen Hannu just yritti aivopestä mut leikkaan (eikä Anssi- tai Aake-hiuksia).
Kirjastosta Lennonin Imagine- ja Live in New York City –videot. Kopsautin ne Sockbandgrabbilla.


29.5.1991 keskiviikko
No, olisi kannattanut matkia Sockista, Salmelaa ja Tombujia eli lintsata, oli meinaan sen verran tylsä YSIENPÄIVÄ. Rusinoita vedessä ja sokeria jauhoissa ja kivaa on? Hain Matilta sähkikseni, se oli melekeen hukannu taas mun plekuja. Eipä edes.
Soitin Jeppikseen Vesalle, hänellä on rummut. Ehkä hän, Timo ja minä soitamme kesällä! Jannulla on bändi ÖDEEMA.


30.5.1991 torstai
Kevätjuhla. Saimme Matin kanssa biisin, kun reksi toteutti fantasioitaan ja häsysi istumajärjestysten kanssa: ‘Hei Hei Lohelan Poika Takki Pois!’
Nauhoitin kasetteja ja tein pari biisiä The Best of Kråkholma Recordsille. Ukkosti ja satoi. TV:stä tuli “Jim Morrison elää” ja Sockbandgrabb otti sen mun videolle!


31.5.1991 perjantai
Näin unta että Ilkka J oli kuollut ja sen ruumis löytyi pyörävajasta.
Vasta kun SUPEVIRSI alkoi, tajusin että on nyt TÄÄ PÄIVÄ: Aki ostaa “Cry-Baby-Wahwah”-pedaalin tulevana kesänä, rippirahoilla (kesä alkaa huomenna)!
Sain lopulta toidun vaan en stipendiä, keskari oli lievät 7,9! Taas… Matilla 7,3, Akilla 8,5, Tombuji melkeen itki ilosta kun sai 8,6. Aakella 8,1 ja Hannulla 7,9 kans.
Onneksi satoi rakeita, sain koota koko päivän kuva-arkistoani ja kuunnella kasetteja. Päätös: ostan Vesan leikkirummut 15 markalla.
LATRINALIA: tuo sana syöpyi mieleeni taannoin, vessataide?
Kesä on nyt alussa, mutta kai sekin on kestettävä.


1.6.1991 lauantai
Rippikoulu alkoi. MS:kin on siellä pitkästä aikaa ja on ”synnitön”. Lautailin, kävin Tomilla ja lannoittelin etu- ja takapihan.
Sitten lähdimme IVALOON. Luin matkalla uusinta Valittua Palaa. Kahdeksalta perillä. Serkku on nyt siis YLIOPPILAS. Sitä juhlinkin sambanja-lasin kans. Illan nauroimme 70-luvun vaatteille. Kurkku on kipeä että ääni on tosi merkillinen! Mun!”

Liimis — 9.6.2011 21:57

”2.6.1991 sunnuntai
Heräsin ysiltä. Katsoin serkun kanssa minun Doors-dokumenttia ja Imaginea (kun ei kerran kotona ole videoita…) ja kotiin ajoimme Saariselän kautta. Siellä satoi lunta. Saarenkylässä 25 vaille 17. Viisivuotias serkku on sitä mieltä että pormestari tarkoittaa poromiestä.
Piirsin RÄPPÄKÄPSÄÄ ja kokosin loppuillan Hendrixiä ja Beatlesia samalle kassulle, kasetin nauhakin ehti välissä katketa, mutta sain sen korjattua. Liima on loppu ja huomenna isä ostaa fiksatiivia ja menemme EDITOIMAAN.


3.6.1991 maanantai
Rippikoulu. Suikkia ei suuremmin näy, kun muut sijaistelevat. Miehistönvaihdosten vuoksi pääsimme aikasemmin pois. Vaaralammen alamäessä vingutin rengasta niin että ajoin ojaan.
Lähdimme Sockbandgrabbin kanssa pajalle, mutta pulssiongelmien takia saimme leikattua vain ELÄMÄÄ PIENEMMÄN ELOKUVAN. Alkutekstejäkään en saanut värkättyä. Leikkasin filmit loppuun Sockiksella, paitsi laulut. Sitten vilkaisimme paria ”Dumbudi-Äkkä-Tsikki-Tsikki”-filmiä ja hän osti kympillä mäskiä. Muttei juuri mulle tarjonnut.


4.6.1991 tiistai
Perustan Hannun kanssa sarjakuvayhtiön. Mikä nimeksi? Rupeamme syksyllä tekemään LEHTEÄ.
Rybäryn jälkeen taas EDITOIMAAN, nyt ESKEN kans, kun muut ei sateella lähe. Waikeuksien kautta woittoon, eli lopulta musiikkivideot saatiin tallennettua tehosteineen! Paluumatkalla lainasin kirjastosta Hendrix-videon (Rainbow Bridge) ja kävin haastattelemassa mummoa – yhdeksäs merkintä! Täti oli lapsineen siellä, ja vasta nyt aloin tuntea tätiäni paremmin, kun nyt puhuin ekaa kertaa hänen kanssaan vähän enemmän.
Piirsin uuteen lehteemme jo puolitoista sivua.


5.6.1991 keskiviikko
Hannu ei ollut ribixesä ja kaiken lisäxi se on mulle vihanen! Mixiköhän? Nyt mulla on 10 merkintää, kun eilen kuuntelin radiosta iltahartauden. Sataa, sataa, Krisse irvailee. Sain lopulta lainaksi Dr Albanin kasetin (Rabatin paska Super Sonic!). Menin sateessa Kultapiiskun parturiin. Ostin viisi Roopesetää.  Menin Sockbandgrabbille kopioimaan Rainbow Bridge –leffan, mutta se oli paska. Äiti pesi ikkunoita, minä pakkasin laukkua. Kirjoitin biisin ’EIHÄN SE TIETENKÄÄN KANNATA’.


6.6.1991 torstai
Satoi. Hannu ei ookkaan mulle vihanen, vaan haistatti paskaa ihan huvin vuoksi vaan! KAIKKI taputti ryppykoulussa kun olin käyny parturissa… Hannu ei tykänny mun ”Anssi-kampauksesta” ja väliäkö tuolla oikeestaan. Risteytin NAMELESS SCHOOL BAND- ja KALLIJÄRVI BLUES –kasetit, pikaliima jähmetti sormet. VESA O soitti, puhuin myös TIMON kaa – hän saa lähiaikoina Fenderin styrkkarin. Kohtahan sitä pääsee jo RIPILLE (kauhun päivä) ja Pietarsaareen! P-saaresta pitää tosin lähteä jo 20. päivä Kainuuseen, VOI VINO. Nooh, äiti kuunteli ekaa kertaa Tom Jones –levyään (hän sai sen vuosi, 10 kk ja 3 viikkoa sitten). Soittelin skitalla Purple Heissejä, Requiem-bluusseja ja ranneväpätin-spiidiä. Lautailinkin ohimennen, ja lumi on peräti sulanut ja lehtiä puussa. Uusi sarjakuvahahmo: LASSE LAATIKKO.


7.6.1991 perjantai
Raibi’scuul. Aki viilaa plekuja ja lessu tyrkyttää 280 mk:n rippikuvapakettia – Supe mallina! Elä luule että ostan.
Kuuntelin omia kassuja – Fiasco Tapes – , piirsin lopulta Immanuel Itiöpesäke –albumin loppuun ja kirjoitin omien bändien hissoja. Lautailun ja TV:n katsonnan (Kesä ’69) parissa vietin myös aikaani. Tammbereen filmit on teennäisiä paskoja! Ärsyttää kun älytön jengi tulee vieraax sunnuntaina. Mutta silloinpa saa ”maneskaa”. Matti, Tomi & minä mietimme rippikoulun välitunnilla kesän iloa, ja Matti ei voi tajuta, miten jollain voi olla NIIN huono näkö kuin mulla. Huomenna on rippikoulukoe, selviänköhän siitäh? Saunaan juuri olin menossa, kun isä tuli ja toi neljä kuivaa KWH PIPE –kynää ja pitkän KWH PIPE -T-paidan. Serkku soitti, että Hammerfestissa on hyviä levykauppoja! Okei! Pääsis nyt ees Kajaaniin katsastamaan äänitetarjontaa, niin asiat ois hyvin.


8.6.1991 lauantai
Kauhun päivä lähestyy. Selvisin kokeesta aika mukavasti. Sovitimme alboja. Sockbandgrabb palautti Deep Purplen levyt, ja myös Cruzin’ Tomi kävi, ensi kertaa, lainas aimo pinkan levyjä ja luetutin sillä UHKIA PIETARSAARESSA (etupäässä osia 8-9). Sain uudet kengät ja kääkät osti takapihalle kukkalootia ja muovituolit. ”En minä vaan tiedä missä olen ylihuomenna” …Pietarsaaressa!


9.6.1991 sunnuntai
Eih!! Eih!! Eih!! Konfirmaatiopäiväh!!! Joutuu pukemaan krakan ja kaulus-paian, ottaa päähän!
Näin unta, että kun ostin 8 mk:lla Disney-suklaapatukan, mukaan sain kasetin jossa oli ’Light My Fire’ ilman alkulirutuksia, ja loppukasetti PELKKIÄ APLODEJA! Yritin myös valokuvata Ivalon suurkaupunkia sillalta jne.
Iskin kaupunkipiirroksen olohuoneen seinälle (repes marginaalit, piti kaventaa) ja soittelin hermostuneena kitaraa… MILLOHAN VIERAAT TULLEE?? Kahden tunnin päästä pitää olla jo cappelissa (nyt on 12:44) että paniikki iskee. Mutta onneksi illalla pääsee jo juhlahumusta autoon… ja huomenna käyskentelen Crow Isle Streetillä!
Jooh, en möhliny itse tilaisuudessa sen kummempia, etsin virttä vaikka pappi vielä manas hallelujaata. Sain neljä ruusua, ja rahhoa on nyt lievät 1150 mk! Pelasin saunan lauteilla kummitädin poikien kanssa autokorteilla, nauhoitin VALAANPOIKASEN puhetta… ja yhdeksän jälkeen lähimme isän kanssa Hirvaalle, veimme Mandin Tervolan terveyskeskukseen… Matkalla luin Roopesetiä ja isä kysyi: miksi sinä tommosia vielä luet, mikset sinä lue jo kunnon kirjoja?
Olimme Pietarsaaressa 02:30. City of Night…”

Liimis — 19.6.2011 12:55

”10.6.1991 maanantai
Heräsin isän yksiössä innoissani: Pietarsaaressa! Syömättä mitään puin kutjut päälle, otin isän pyörän ja 09:10 pyörin jo Musik Wikströmillä. TIMOKIN oli siellä! Ostin Lennonin Plastic Ono Bandin ja kuljin Timon mukana kolme tuntia. Piti pysähtyä kymmenessä kioskissa tai huoltoasemalla koska Timon piti päästä pelaamaan. Hän voitti kahdesta pajatsosta kaksikymppiä. Hän pyysi nähdä Lennonin jota tietysti ylenkatsoi ja väänteli biisien nimiä: ’Hold ass’, ’I found your dick’, ’Working Class Hinttar’, ’Isopenis’, ’Remember dick’, ’Look at my dick’, ’Mu mummy’s Grave’.
Pyöräilimme Kråkholmaan, näin Arin ja Hiltskan. Timo hävisi sitten jonnekin ja menin Malmin sairaalaan katsomaan Ekua. Viime lauantaina auto ajoi päälle kun hän ajoi mökkitiellä mopolla ja jalka katkesi. Pitkä kipsi. Kesä alussa… mahtaa sitä vituttaa… eipä vissiin! Roadin odotettu tunnin mittainen comeback-biisi ei nyt sitten toteudu. Pitää odottaa ensi vuoteen.
Menin Vesa O:lle. Sillä on SUPERBEAT-rummut. Neljän jälkeen isä toi Vesalle sähkikseni + styrkan ja vastaanotti 15 mk:lla ostamani Raine-roskis-AIV-HIV-rummut (Matille). NÄLÄNHÄTÄ BAND nauhoitti uutta kasettiaan (KATKERATON HUPPUSÄÄLI TOUR on alkanut) Triangledrama of Present Time. Parikytäminuuttista kaaosta ja sileää Tommifolkkia: ’In Memory of Max Hassel’, ’Please, Send Me Your Paper Suitcases’, ’Imagine (Drama is Dream)’, ’’Eh (Adam’s Boring Daffodil)’, ’You Smell Bad’. Illalla VIRUS ilmestyi. Sovimme että huomenna 19:n jälkeen soitamme yhdessä.
Illalla meloin kanootilla isän kanssa Pirilössä.


11.6.1991 tiistai
Enpä ostanutkaan flanger-pedaalia, vaan distortion-petskun (johdon kanssa 530 mk). Näillä eväillä suunnistin Timon kanssa Vesalle. Äänitimme Triangledramaa, josta uhkaa tulla tuplakasetti. Timolla oli valkoinen Vantage-bassonsa ja Pyykiltä lainattu Bossin styrkkari. Eiliseen duohommaan verrattuna meno kiihtyi poukkoilevaksi äänimassaksi. Rumpalit vaihtuivat lennosta, mikit huusi, epäjalot metallit kilahtelivat, plektrat putoilivat, hiki virtasi. Vesalta meni ääni kun hän karjui ’Kiimaisia Lesboja’ äärirajoilla. ’Land of the Midnight Sun’, ’Land of the New Midnight Sun’, ’Korisevat Lapset, version 667’, ’Kiimaiset Lesbot’, ’Hilluvat Hinttarit’.
Illan tullen raijasin kitarakamat Virukselle ja nauhoitimme pari kummaa räppäröpsää (’Oh Fear’ ja ’Uffear Tumba Jam’). Virus tykkää varttitunnin sessioista, mikä on rasittavaa: iso roudaus ja pieni nauhoitus.


12.6.1991 keskiviikko
Kävin kirjastossa ja näin siellä Samu Lyhdyn. Hän lainasi vinyylejä: Cat Stevensiä (Jusuf Islam) ja Bob Dylania. Ostin 3 Scotch-kassua ja vispasin Samulle. Nauhoitin Santanaa ja Doorsin ’Piano Birdin’. Samu nauhoitti minun Plastic Ono Bandin itselleen. Minusta se kuulosti köpöltä, mutta Samu oli levystä aivan innoissaan. Muutaman tunnin päästä taas Virukselle. Ei turhan ärsyttävä jäpä! Kävin Tupakkamakasiinilla, ei Jannua siellä. Taas Krååkulla pyörintää, muistelua.


13.6.1991 torstai
Menin Jannulle ja kopioin paljon punkkia: Mafiaa, hänen Ödeemaa, Extreme Disco Terroria, Lamaa, Shitter Limitediä, Svart Snötä ja Entropiaa. Kirjoitin tussilla kenkääni ”KENKÄ” ja hain Virukselta soittimeni isän luo. Menin Jasulle yöksi. Mietimme uusia käänteitä UHKA PIETARSAAREEN ja söimme vohveleita. Teimme sänkyihin kylmäkallet Jasun äidin kurkistuksen varalta ja kiipesimme ikkunasta tikkaita ulos puoli 01. Satoi. Kiipesimme Vesan ikkunasta sisään ja katsoimme Evil Deadia ja Texasin moottorisahamurhaaja III:sta. Palasimme Jasulle kolmeksi. Neljältä kissa käpristeli sängylläni. Vessan valo paloi, en tiedä miksi.


14.6.1991 perjantai
Olen asunut Rovaniemellä 11 kuukautta. Nousin 12:30, söimme sitruuna- ja itse tehtyjä vohveleita, teetä, kokista ja ananasmurskaa. Ajoin lekarissa Jasun karkkimopolla Jasu osti ylimääräisen Pahkikseni. Virus ei ollut kotona joten maksoin hänen äidilleen kympin taannoisesta pehmiksestä. Satoi joten en mennyt Jannun kanssa kirjoittelemaan tageja seiniin. Kirjoitin tätä ja kuuntelin viime päivien saavutuksiamme.


15.6.1991 lauantai
Isän kanssa levyostoksille Kokkolaan. Satoi ja ropisi. Divari ja Musafatser ovat vaihtaneet paikkojaan. Isä osti elämänsä ekan CD-levyn ja minä ostin Anttilasta Juice Leskinen & Coitus Intin ja Per Vers, runoilijan. Ja Procol Harumin ekan ja Manfred Mannin Castle-cocoelman. Samun luona kopioin isän CD:n kasetille jotta hän voi kuunnella sitä. Teimme myös KATKERATON HUPPUSÄÄLI TOUR –kasetille kamaa. Menin Kräkholmaan ja Pikkumake ampui ikkunasta lusikalla puuroa.


16.6.1991 sunnuntai
Menin Pikkumaken kanssa pummilla Uimaparatiisiin. Rannassa on aidan alla ryömittävä rako.
NÄLÄNHÄTÄ BAND sai Triangledrama of Present Time –tuplakasettinsa valmiiksi: ’Kukkatapetit Kompostissa’ (23 minuuttia), ’Barbinuket, kauniit tytöt, sienipäät’, ’Farewell Song’ ja ’Kuihtuneet Ketaleet’. ’Farewell Songin’ alussa Timo tumppasi tupakkansa, heitti basson sängylle, veti takin päälleen ja mutisi ”mä en oo ollu moneen tuntiin kotona” ja lähti kotiin kesken biisin! Jäimme Vesan kanssa kahden ja äänitimme ’Kuihtuneet Ketaleet’. Lauloin kopissa ilman mikkiä suoraan mankkaan, eikä Vesa kuullut rummutukseltaan minua lainkaan. Sopiva päätös kaaokselle.


17.6.1991 maanantai
En voi pyöräillä koska takakumi on lievä sökö. Syynä Jeppiksen luiskattomat jalkakäytävät joihin vanne iskeytyy. Näin Hannea divarissa josta ostin Waltarin Skrofin ja Pahkeinen-albumin. Ei ollut Hannelle mitään sanottavaa. Jasu ei lähtenyt mopoilemaan kun houkuttelin. Pikkumake ei ollut kotona, mutta sen isosiskolla on kivat kainalokarvat.
Meloin isän kanssa pitkän lenkin.


18.6.1991 tiistai
Taas pummilla Paratiisiin. Pikkumake ja Pikkis siellä. Ihana 5-minuuttinen porealtaassa, vesiluikuri, aallot. JOKU, ettei peräti VESA, tyhjäsi kumini, vei saatana venttiilin! Taas taluttamalla kämpille! Isä suuttui: millaisia kavereita sulla oikein on? Ostin pecanpähkinä-nougat-irtojäätelön ja vierailin kirjastossa (Mind Games lainaan – ja pooois). Pelasin Kråkholmassa jalkapalloa Arin ja sen venakon kanssa [Alexei Eremenko Jr. – 2011 huom]. Jäin Arille yöksi. Söimme huonosti ja kiipesimme aamuviideltä ikkunasta ulos. Pyörimme metsässä. Seitsemältä nukkumaan.


19.6.1991 keskiviikko
Viimeinen päivä Pietarsaaressa. Myin Timolle Anthraxin I’m the Man –maxin. Hän ja Vesa rupesivat vaikeiksi. Kävin vielä katsomassa Ekua, hän oli päässyt sairaalasta kotiin. Hän ei antanut valokuvata itseään. Eku pyysi äidiltään mehua, joka sanoi (nauhoitin tämän):
- Sä oot syönyt karkkia niin hirveesti. Juoppas vettä, otappas vettä välissä.
- No niin enpäs juo. No niin heido!
Taas Krååkulle. Äänitimme Arin kanssa takanurmikolla GREENFIELD OUTSIDE FESTIVALIN joka sisälsi minun Landolalla esittämiä kiertueen parhaita biisejä: ’Please, Send Me Your Paper Suitcases’, ’Crow Isle Street 29’, ’Barbinuket’ ja ’Korisevat Lapset’. Pelasimme jalakkista ja illan hämärtyessä palasin isän yksiöön, luin Aleksis Kiveä ja katsoin jotain palkkamurhaajaleffaa. Huomenna KATKERATON HUPPUSÄÄLI TOUR 1991 jatkuu Kainuussa.”

Liimis — 4.7.2011 17:03

”20.6.1991 torstai
Aamuseitsemältä Kokkolasta Kajaaniin postiautolla (bussit lakossa). Luin matkalla ’Kuka murhasi rouva Skrofin?’. Tuli kaunis päivä. Kajaanissa mummo ja Jariserkku vastassa, laukut älyn painavia. Kävin heti niiden kanssa levyjä katsomassa, muttei! Eliaksentiellä syönti, taas kaupungille. Ostin Tasavallan Presidentti –tuplakokoelman (taattua Castlen kansitaidetta) ja Doorsia. Illalla tappelin Jarin kanssa ja keinuimme viereisessä leikkipuistossa ja heitin kenkää 21 metriä. Jari heitti vitriinit ja Pyynikit eli örkkäs kesken vauhin-oton. Jari ei lämsäytynyt, vaan jatkoimme kohta kengänheittoa. Nauroimme myöhemmin miten punaiset sinijuuret tuli nokasta hiekkaan!


21.6.1991 perjantai
Jari-perkele herätti, nukkuessa oli asennotkin vaihtuneet. Kun tarkistin että mummon ja ukin levarissa on neula, soitin Jarille Pressaa. Viskoimme buutsia. Päästiinpä lopulta sateessa Vuokattiin. Jussiserkku tuspas minkä ehti. Uin ainoana Nuasessa. Katsoimme meidän kuvaamia videofilmejä. Saunoimme, paistoimme makkaraa rantakokosssa (on juhannus), soitin ulkona skittaa ja Ullaserkku (5 v.) vajosi laiturilta veteen kuin hain vetämänä…


22.6.1991 lauantai
Jussin KONFIRMAATIOPÄIVÄ, ei lievästi ärsyttänyt istua 2 ja puoli tuntia Sotkamon kirkossa! Pappi oli radiokiroilusta vaikeena ja Jari röyhtäili Suvivirren tahtiin ja keksi uuden laulun: ”Onneni on olla / paskatunkiolla / siellä torakat syövät mun luut. / Onneni on olla / ilotalossa / siellä revat kiiltää kautta maan.” Mäntyniemessä lappoi vieraita ja rehua kiikutettiin. Jussi sai virvelin ja makuupussin. Distortion-efektiin kiinni unohtunut plugi oli syönyt patterin tyhjäksi! Soitimme ilman nauhoittamista ja rakensimme lauttaa.


23.6.1991 sunnuntai
Neljäs uintikerta. Aloitimme Tommi Liimatta Organisationin uuden kasetin nauhoitukset: ’Virsi 517’, ’Hengelliset kannibaalit’. Teimme lauttaa, jonka kastoimme Laudeliinaksi. Kokeilimme sitä lammessa: HUTERA eli HEILAKKA. Ukki ja mummo lähtivät. TLO piti lyhyen konsertin, kuusi katsojaa. TV:stä tuli Marilyn Monroe –dokumentti.


24.6.1991 maanantai
Käytiin Sotkamossa. Sain säröpetskuun kaksi patteria. Levensimme lauttaa. Viides uintikerta, lösglassia olen syönyt kolmesti.  Oli kivaa lautan kanssa, varvas kyllä käbnääntyi ja masto katkesi Jarin painosta. Niska on karhea! Jari lähtee huomenna Mäkiaholle, kuten Koskivähälätkin.


25.6.1991 tiistai
Kävimme Naapurivaaran lomakylässä. Ajelimme mopolla ja Koskivähälien mulle antama rippisatanen hukkui kellon alta, jonne sen olin turvaan taitellut pieneksi, mutta se löytyi purukasasta moporeittimme toisesta päästä! Jari siis lähti – eipä enää ole hakkaamassa. Päivällä TLO äänitti biisin ’Eihän se tietenkään kannata’. Söimme pottupuuroa. Ulla niiskutti teltassa yöllä ja luulin itse tuhisevani ja sanoin unen nimenhuudossa oikeasti Tommi Liimatta. Mutta tämä kuuluukin jo huomiseen!


26.6.1991 keskiviikko
Joo, tätä kirjoittaessa on jo 29. päivä, etten muista asioita niin kirkkaasti enääh! Iho ryppyilee, miksi aina kesäisin? Voiteet kehiin, vaikka lopussa on. Seija epäilee itsellään angiinaa, kun kieli on valakkee. Mopoilimme, kävimme Suhosessa kuten aina ja sinne tuli vammasia saxalaisia (Jhoo, theillä on khyllä hywiä pherunoida) ja TLO soitti nauhalle: ’Niveanookare’, ’Emännälle kiitos’.


27.6.1991 torstai
Soittelumme ihanasti jatkuili, Kajaanissa kävimme katsomassa Pekkaa sairaalassa, Järveliinit kävi, soittelimme niille & muille, hävettää kun lapset laulaa (Tenavatähteä en katsonut, onneksi) kas kun Järveliinin äiti heti vertasi TLO:ta Seppo Hovin suojatteihin. Laudeliina on ponttooneja vaille kondiksessa. Muutako keksisin? Ajoimme mopoilla innokkaina. Ammuskelimme aseman impulla. Joo en jaxa kirjoittaa kun Ulla kyylää vieressä! Eilen tosiaan satoi ÄÄRIMMÄISEN RANKASHTI kun ongimme, ja Kalat Räpsi! Ukkonen ja muut tuliaiset kaatuivat päällemme laiturilla että Wisa-Forest-kotsani kastui.


28.6.1991 perjantai
Ullan viimeinen hoitopäivä. Nousimme seitsemältä ja jatkoimme eilen alkamaamme Jussin rakennusten purkamista. Kiipesimme Naapurinvaaralle ja joimme siellä lähteestä, ajoimme mopolla, valelimme mun kädelle bensaa ja sytytimme käden palamaan samalla kun Jussi otti kuvan, korjasimme lautan ja raahasimme sen Nuasjärveen maantien ja peltojen ja ojien poikki puolessa tunnissa. Laudeliina ui melko kivasti vaikka sitä keikuttaa. Löysin Aseman vintiltä pienen venäläisen kitaranrieskan, kaula irti. Tulin sen kanssa alas ja kysyin talonväeltä saanko. Äijä luuli viuluksi, mutta kun sanoin että ei se ole viulu, antoivat viedä. [Maalattuna ja liimattuna siitä tuli Ahkerien Simpanssien Riugudäugu-kitara. – 2011 huom.] Matkalla Asemalta Suhoseen lensimme ojaan kolmesti – Jussin käsissä tuntui se kymmenen kilon punttien nostelu. Veneellä ongella. Äänitykssie: ’Survival Jam part 723’. TLO:n Sotkamo Soi… Survival Jam Festival –kassu on valmis.


29.6.1991 lauantai
Enon ostamaa rasvaa heitin kehiin ja tarkoitus oli taas äänittää hevostallissa, mutta ukkonen siirsi sähkikseen tarttumista. Riders on thy Stormmah! Ei tosiaan leikkijytää. Jussi meni ennen ukkosta mummolaan eikä heti siis palannut. Seija teki let… EIKU LÄTTYJÄ, shittolan käpsä! Saunottiin, soitettiin (LIEKEHTIVÄT ORAVAT) ja muutako keksisin? Tähän jätän tilaa myöh. merkintöjä varten! Siis… ei mitään! Liekehtivät oravat!


30.6.1991 sunnuntai
Heinäkuu uhkailee! Nauhoitimme 30-minuuttisen biisin ’Love’, johon olin pitkin kevättä kerännyt pätkiä: ’Loving Somebody is Crispy Feeling’ ym. Isä-käävä vain soitti kesken äänityksen, piti juosta sisälle puhelimeen, ja biisiin tuli sauma! Kalastimme, ilma ei ollut mainittavan hyvä, vaihdoimme Jussin huonekalujen järjestystä vallan viisaasti (thanx me). Menin ennen muita nukkumaan, kun en saanut katsoa Vaarallista tehtävää, vaikka se videolle pistettiin. Ulla sanoi ”Hyvää yötä” 10-15 kertaa.


1.7.1991 maanantai
Menimme Sotkamoon vaihtamaan Jussin rippilahjavavan, kun se sälähti. Ulla ryynäsi yskänlääkkeen auton sisäpuoliskolle. Lievät suolahapot tulvahti äänettömästi. Ostin Sotkamon sekundadivarista pari 70-luvun Musaa ja paska-Flip-lehden. Jatkoimme ’Loven’ äänittämistä ja myös muuta Radio Hujausta heitettiin nauhalle.


2.7.1991 tiistai
’Hate’-teoksen äänitys. Nyt on TLO:n kassu LOVE & HATE FESTIVAL valmis. ’Hate’ oli helpompi, kun sai vapaammin käyttää säröpedaalia… Eivätköhän nuo puolituntiset lämsälööperit lunasta paikkansa. Pelasimme pesäpalloa, kävimme Huuskonniemessä uimassa ja illalla meloimme lautalla. Lomakylään ja saunaan. Jussi on ensimmäinen tilaajani lehdelle, jota alan Starkin Hannun kanssa syksyllä tehdä.


3.7.1991 keskiviikko
20 vuotta Jim Morrisonin kuolemasta ja vuosi ’Jätkä On Posliinin’ äänittämisestä täällä (vittuilubiisi 2 vuotta nuoremmalle Jarille). Nousimme seitsemältä ja järjestimme neljä tuntia klapeja liiteriin. Teimme muistonauhoituksia Morrisonille (’People Are Strange’) ja Radio Hujaus –lähetyksiä + hitaan bluesin ’My Baby Was A Bootleg’ ja tietysti yksivuotisjuhlaversion ’Jätkä On Posliinista’.


4.7.1991 torstai
Viimeistä kertaa täällä uimassa ja lauttailemassa ja vilkaisimme Naapurivaaran kesäteatterin lavaa. Eipä ees ois siistiä pitää konsertti siellä! Sen sijaan konsertoimme illalla pihalla hevostallin edessä, kun Jällyt (Järveliinit) tuli. Yleisöä oli parhaimmillaan seitsemisen. Jussilla rumpukomppi katkeili kun hän läpsi sääskiä. Vedimme biisit ’Please, send me your paper suitcases’, ’Liekehtivät oravat’ [DIUC-250], ’Colour My Tongue’, ’Eihän se tietenkään kannata’, ’Coming Into Los Angeles Interpolating Tein Minä Pillin Pajupuusta’, ’Ikkunasta katsoo meitä pelle’, ’Emännälle Kiitos’, ’Yellies’ ja ’Niveanookare’. Tästä tuli yksipuolinen kasetti Farewell Outside Festival. Jussin virvelikalvo repesi keikan aikana lopullisesti.”

Liimis — 29.7.2011 15:13

”5.7.1991 perjantai
Yö hevostallissa, ei enää teltassa. Vuokatista lähdön aika. Eno maksoi Klapi-Tuiko-työstä satasen palkkaa ja lähdimme Hiisijärvelle. Ristijärven huoltamolta eno osti vielä mulle kympillä kolme sugla-paduckattha. Mummola lopulta eessä ja tässä. Uimme Kalettomassa, ajoimme mopolla ym. tervettä. Nukuimme serkukset välikamarissa tappelun tyrskyissä. Hyvää Jouluu.


6.7.1991 lauantai
Uimaan. Pitkiä suklausretkiä, vettä snokussa. Lautanrakennusta, mopoilua, virvelöintiä Tonkopurolla, traktorilla ajelua, räkimistä, sääskiä, raapimista. Mummo ramppasi neljästi jossain, oli vihainen jostain.


7.7.1991 sunnuntai
Valehtelin Jussille herätessä että kello on 6:30, vaikka oli 9:30. Yksin uimaan ja vielä neljästi serkkujen kanssa. Olen uinut 24 kertaa. Ajoimme kolme saman mopon kyydissä väärinpäin 35 km/h. Rapasotaa ja alasti-uintia Muikussa. ”Saatanan karvakyrvät”, soitti suutaan Posliini.


8.7.1991 maanantai
Jarin 13-vuotispäivä, mummon leipomaa kakkua. Lähdin yksin uimaan Kalettoman päästä päähän Jussilta ja Jarilta salaa – he olivat Muikussa silloin. Uin hitaasti selkää auringonpaisteessa keskellä vettä ja mietin: nuorena nukkunut. Mutta niin vain jalkani tapasivat vastarannan kivet. Serkut olivat äkäisiä: älä vaan kerro mummolle! Veimme lautan Lukkarin rantaan.
Jari näytti heidän maatalouslomittajasta ottamaansa valokuvaa: RENKI ON KANSIKUVAPOJU! Pyysin ja sain kuvan itselleni. Matti tulee tykkäämään. Seuraavan kasetin kanteen se.


9.7.1991 tiistai
Jussi lähti kotiinsa Vuokattiin. Myymäläauto – myyski – kävi. Luin TEE ITSE –lehtiä. Enää en ui, säästän ihoa uimahalliin. Satoi, paistoi, mopoilua, mansikoita, niittämistä.


10.7.1991 keskiviikko
Vuosi kulunut Jarin ja Jussin kanssa Pietarsaaressa käynnistä. Pesimme Jukka-enon Bemun, vaihdoimme renkaat ja lähdimme Jarin ja isänsä kanssa ajamaan Roihin. Loma on siikseen loppu.
Kotona 14:30, oma huone ei tunnu omalta: liian kliininen! Purin, lokeroin, nauroin, esittelin valokuvia Jarille, pystytimme teltan takapihalle. Uudet rumpuni ovat täynnä Vesan paskoja stuffeja. Ostin kesän neljännen irtojäätelön: tiikeri-suklaa. Lautailin Jarin kanssa ja hain Krutsinilta levyt jotka hän oli lainannut veljelleen.


11.7.1991 torstai
9:ltä ylös. Korjasin teipillä basaripoljinta. Pyöräilin Jarin kanssa Ounasvaaran urheiluopistolle, mutta uikkis oli suljettu. Kävin Musiikki-Kuhalla tilaamassa Lennonin Shaved Fish –LP:n. Kainuusta saamani Tuhti-lippis näyttää sopivan ärsyttävältä nyt kun revin siitä lipan irti. Valmistimme yhdessä taulun ’Kesäaamu’.


13.7.1991 lauantai
Kettunen tuli katsastamaan rumpuni. Nauhoitimmekin heti muutamat lyhyet biisit ENSIAVUN Lääkintävoimistelija-kasetille, otsikolla ’Sikermedleymä’.


14.7.1991 sunnuntai
Jukka-eno tuli ja vei Jarin, osti vanhan kasettiasemani 50 mk:lla. Yksin taas. Soitin masentavalle Hannulle. On kulunut vuosi tänne muutosta.


15.7.1991 maanantai
Kokosin musaa. Eske toi levyn & kasetin (Deep Purple: Come Taste the Band, ainoa joka multa vielä puuttui) ja ihastui mun rumpuihin. Pyöräilin Aakelle joka jopa päästi mut sisälle. Akilla on Cry-Baby wah-wah, shitto! Aki ei ollut kotona. Ukkosti ja satoi, kääpä. Matti jäi tulematta. Kesä on kohta ohitse, saatana sentään! Olisin kyllä vielä mieluusti Kainuussa. Miksi ne viikot niin äkkiä vierähtivätkin / -kään?


16.7.1991 tiistai
Tilaamani Lennon ei ole vielä tullut, EIPÄ TIETENKÄÄN! Rahat kohta tyystin lopussa, kitarankielipakettiinkin upposi kuusikymppiä. Maalasin Vuokatista viemäni pikkukitaran valkoisella ja punaisella. Myös lauta vaihtoi kuosia. Eske tuli, kuuntelimme musiikkia. Katsoin Hale & Pacea ja korjasin kitaraa ja aloitin uuden kaupunkipiirustuksen.


17.7.1991 keskiviikko
Onko Lennon tullut? () On () Ei – ruxtia kun selviää! Soitin liikkeeseen, muttei, PÄRKKE! Pyöräilin Sockikselle ja sinne tulivat Vaahto-Hane ja Räppä-Eske. Kun Hannu rupesi viduttaan, menin sitten Akille. Hän vastaanotti mut ilomiellä. Wahwahhi särisee kuin olisi pölyä sen sisällä. Aki kävi meillä nauramassa rummuilleni. Nauhoitimme muutaman sekunnin tangon ENSIAVUN kasetille. Aki lainasi The Wall –kasetin (punainen 62). En muuta keksiä saata!


18.7.1991 torstai
Soitin Kuhalle: Lennon on tullut! Söin Viiliksen ja poljin vilkkaasti liikkeeseen. Kävin vihjaamassa mummolle että hän ostaisi öljyvärit. Kotona kuuntelin Shaved Fishiä. ’Power to the People’ oli ennenkuulematon, mahtava biisi. Aake ja Leinos-Jukka tulivat norkoilemaan Eaglesin Hotel Californiaa, mutteihan sitä mulla ole. Kukaan ei soittamalla vastaa. Valvoin puoli neljään – kuuntelin viisi vinyyliä ja luin Kiss On Fire –kirjaa.


19.7.1991 perjantai
Heräsin yhdeltä, äiti tuli kahdelta. Olivat siivotessa laukaisseet varashälyttimen ja jellut rynni paikalle. Kiertelin shortseissa Mäntyvaarat ja raviradat. Kuumuus väsytti vallan. Piirsin sarjakuvaa. Kansioitin Suosikkeja.


20.7.1991 lauantai
Unessa olin uimahallissa kun sinne pääsi karhu. Arkistoin sanomalehtileikkeitä. Leinos ja Aake kävivät ihan sisällä asti. Saunoin koko kupin.


21.7.1991 sunnuntai
Olin unessa neljänneslastulevy-ympyrä. Leinonen tuli tilaamaan Hotel Californian, mentiin niille ja sitten: Aake ja hänen frendukka rakentavat Karpalomarketille linkkaa. Osaan jo lähes linkalla liikehtiä laudan kanssa, mitä nyt varpaat alle jäi. Suunnittelimme yhtyettämme: DEMON tekoon joulun alla! Miksei? Aake on meidän hoplaa-kriitikko. Illalla isä otti ”lattiasta kattoon” –kirjahyllyideani jo vakavasti.


22.7.1991 maanantai
Unessa ”pora päässä” –elokuvaideani yhdistyi yleisöpenkkeihin syksyisellä uimarannalla ja häiriöttömään TV-kuvaan. Jake Storhammar ja Eske tulivat ja halusivat tehdä äänityksiä meikän rummuilla. Kysyin mikä on bändin nimi ja Jake sanoi: Roikeikka. Eske rikkoi C-64:ni työntämällä johdon takaporttiin tarkoituksena resetoida. Se korvaa! Hain kehittämöstä valokuvat, vittu: Järveliinindo otti TLO:n keikalla kolme kuvaa peräkkäin, saatanderj! Ilmankos ei vilmiä riittänyt Hiisijärvelle, perkele! Olin Jaken kanssa lehtiroskisrallia. Kyllä se kirjahylly vielä syntyy!


23.7.1991 tiistai
Isän 41-vuotispäivä. Progeserkku tuli käymään. Hän piti mun ’Please, Send Me Your Paper Suitcases’ –biisistä. Kääkät ostivat Martinasta salami- ja katkarapupizzat. Salamipierun katkuissa lähdin ulos klo 02, kylmä. Valvoin neljään lukien Philip Normanin Beatleskirjaa.


24.7.1991 keskiviikko
Yövalvominen kostautui, kun isä herätti aikaisin. Lähdimme Pajanttiin rakentamaan kirjahyllyä. Neljä tuntia myöhemmin kaksiosainen hyllykköni oli valmis. Se menee sentilleen sille seinänkaistaleelle jonka takana on eteisessä naulakko. Loppuillan järjestin hyllyjä ja siirsin sängyn Tarvais-seinälle. Varsin siistiäh…


26.7.1991 perjantai
Eske toi tiettiksen, sulakkeen vaihto maksoi 40 mk.


27.7.1991 lauantai
Lähdin pelaamaan Neuvoselle, ja lensin sarvien yli sievästi kun etupyörä putosi ojasillan railoon. Sai pelipussi kyytiä!


28.7.1991 sunnuntai
Perheellä Oulun Suurmessuille. Köyhää, ei saanut ilmaisia kyniä – vain Libero-lehden kortsun ja Avista-kortit. Jotkut jäpät ajoivat meidän perään, niiden nokka meni paskaksi, mutta Saabiin ei tullut mitään. Niska kyllä kolhiintui.


29.7.1991 maanantai
Isä herätti aamuyöllä klo 09, että lähtisin hillaan… en mennyt. Eske toi Juice-levyt ja menin Neuvoselle pelaamaan Hotelli-peliä, äänitin siltä Kuopio-Iisalmi-Nivalan. Niska on yhä tärähdyksessä. Mentiin meille pelaamaan autokorteilla.
Matti tuli kertomaan, että CRUZINILLA ON RUMMUT!!!!! Matilla on siistit leveälahje-pökät. Kirjoitimme bassorumpuuni HUMPPA SOI ja teimme ENSIAVUN lyhyiden biisien kasettia Rohkea Nilviäinen – lauluja elämästä ja talo (Matin keksimä nimi). Nauhoitusten jälkeen menimme sitten Tomille, siellä oli Aake ja Leinoskin. Kuuntelimme tanskalaista jazzia ja Topparoikkaa, jossa 70-luvulla soitti Matin isä bassoa ja Tomin isä rumpuja. Tomi istui Century-rumpuihin (punaiset) ja esitteli taitojaan: samba, tango... Matti sanoi myöhemmin: ärsyttävää ko Tomi ossaa heti kaikkia tsiku-tsäku-rytmejä, miksi ei voi soittaa normaalisti!
Lautailimme Karpalomarketin linkoilla ja vasen pottuvarvas meni paskaksi. Taiteilijanimeni: Tommy Attamayl.”

Liimis — 3.8.2011 14:10

http://absoluuttinennollapiste.fi/kuvat/1991/020891_NEW.jpg

2.8.1991, Näädänpolku 5, Rovaniemi. Jukka Leinonen, Tommi Liimatta, Matti Kettunen, Tomi Krutsin, Aki Lääkkölä.

Liimis — 7.8.2011 17:15

”30.7.1991 tiistai
Aamulla mentiin Tomille: siirsimme autotallin takahuoneesta polttopuut ulkoseinälle ja tyhjensimme tallia tavaroista. Kävin Akilla, hän vei kirjeen postiin ja tuli meille. Progeserkku vieraili iltalomallaan ja kertoili armeijan pölöjä-jätkistä.


31.7.1991 keskiviikko
Tomin tykö taas. Pesimme tallin ja varaston lattiat. Kuuma päivä, pelasimme Nirpan kentällä lentopalloa, mukana Talvensaaren veljekset ja Jukka ja Henry. Hain postista Evergreenin levypaketin: Beatlesia ja Wigwamia (Castlen tuplacollection, samaa sarjaa kuin Kajaanista ostamani Pressa). Matti oli meillä kun tulin postista. Kirjoitin Wigwamin etikettiin ”Ensivaikutelma: köyhä”. Sain tyhjistä pulloista 14 mk ja ostin mangomelonin, kesän vasta viidennen irtojäätelön, ja irttiksiä, joista Mattikin sai osansa. Kokosin uutta Lehti-lehteämme melko rivakasti.


1.8.1991 torstai
Meille tulivat Matti ja Leinos. Opetin vastahakoiselle Matille pari bassokuviota, mm. ’The Road is blocked by Snow’. Olin luvannut treenauspalkkioksi munkkia ja ”kusi”mehua, ja hetken treenauksen jälkeen Matti jo sanoi: No anna nyt sitä munkkia! Sitten nauhoitimme kamaa ja Matti piirsi kaupunkiini pari korttelia. Kuumah! Pyöräilin 50 minuutissa Vaaralaan, isä ja äiti olivat siellä saaneet Saabin moottorin takaisin kiinni. Uin Kemijoessa kahdesti. Kotona piirsin Rudolfia ja vaihdoin pyörään normaalin päällyskumin – nastarengas on kesällä raskas.


2.8.1991 perjantai
Aamulla jälleen Tomin tykö. Maalasimme tallin seinät. Päätimme nyt hakea soittimemme kotoa ja kokosimme ne takaterassille – ekat ulkoilmatreenit! Tomin Century-rummut, Akin Stratokopio, Wahwah + Peavey-combo, Jukan aito Strato + Roland-styrkkari, Matin Fender Jazz Bass, kaikupedaali + Peaveyn bassovahvistin ja mun Landola + Yamaha-vahvistin. Tomilla on isänsä perkussiomikki ja Matti toi isänsä mikkitelineen. Helteen takia soitimme ilman paitaa. Eka soitettu biisi oli hidas blues ’My Baby Wassa Bootleg”, toinen ’Maatalousnäyttelyyn’. Nauhoitimme myös. Illempana Tomi ja Matti heittelivät frisbeetä kun esittelin vielä yksin Katkeraton Huppusäälin Tourin biisejä: ’Liekehtivät oravat’, ’Please Send Me Your Papre Suitcases’ ja ’Eihän se tietenkään kannata’. Tomi nauroi niille. Kotona kuuntelin äänitystä: olin valinnut paskan kasetin joka wouasi. Heitin sen roskiin. Kääkät (isä & äiti) heti innoissaan keksivät meidän yhtyeelle nimen: TAJUtTOMAT (Tommi Aki Jukka Tomi Matti). EE!!


3.8.1991 lauantai
Kävin kirjastossa ja divarissa ja lopulta ehdin TOISIIN ulkoilmatreeneihin! Levitimme autotallin lattiaan ksyleenin ja sen kuivuttua maalasimme lattian pinnoitteella. Hullut myrkkyhöyryt!


4.8.1991 sunnuntai
Tulin Tomille klo 10, jolloin hän vielä nukkui. Eilen oli Tomin 15-vuotispäivä, jota tänään juhlimme terassilla. Tallissa haisi enää niin heikosti, että pääsimme lopulta kokoamaan soittimet sinne – emme ehkä tuuperru hajuun. Siistit treenit, jotka äänitin tällä kertaa hyvälle kasetille. Matin biisejä: ’Judgment’s Day’, ’Tulen Hulluksi’ [DIUC-400] ja ’Keuhkotautiset marsut’ [DIUC-400]. Keksin sarjisidean ”Kapteeni Varvas Utopiamaassa”. En saanut Mattia illalla uimaan, mutta opin laskeutumaan laudalla linkalta neljällä naarmulla.


5.8.1991 maanantai
Tomi kopioi mulle Beatlesin Help!-elokuvan. Palautin sen kirjastoon ja lainasin Juice Leskinen & Coitus Int. –levyn nuottivihkon.


6.8.1991 tiistai
Olemme tuoneet kotoa mattoja, tuoleja, 80-luvun julisteita. Toin talliin vihreän 25 W hehkulampun. Treenien jälkeen pyöräilin Jukan kanssa kaupungille. Hankin kierrätyskeskuksesta kirjavan krakan ja ruskean samettitakin. Lopuksi ostimme litran Aamun Raikasta ja menimme juomaan sen rautatieaseman penkille. Istuimme siinä tölkin kanssa ku juopot ja pilviä alkoi lykkiä taivaalle.


7.8.1991 keskiviikko
Jälleen treenit. Ohjelmistomme liiallinen maalaishenki alkaa risoa: ’Maatalousnäyttelyyn’ (vaikka siinä on Akin hieno huuliharppu) ja ’Maalaispoika Tikkanen’. Kotona kirjoitin biisin ’Mutta toivoa on’, että olisi jotain uuttakin soitettavaa.”

Liimis — 15.8.2011 16:24

”8.8.1991 torstai
Ehdotin ohjelmistoon Coitus Intin ’Nonamen laulua’, kun on kirjastosta lainattu nuotti. Kuuntelimme biisin Tomin isoveljen huoneessa monta kertaa ja menimme sitten talliin. Nauhoitimme lähes koko tähänastisen ohjelmistomme, myös ’Maatalousnäyttelyn’. Vanhukset tykkäsi ’Nonamen laulusta’ kun illalla soitin kasettia näytemielessä. Tomin isäpuolihan on tarjonnut jo meille keikkaa! Saisimme ainakin satasen mieheen.


9.8.1991 perjantai
Treeneihin tuli vain minä ja Tomi… Progeserkku saapui viikonlopuksi kylään.


10.8.1991 lauantai
Aamulla kaupungille. Yhteinen levytilaus postilaatikkoon. Serkku osti Värttinää ja Tolosta. Divari, Sokos, Säästötex, Citymarket, Musiikki-Kuha… Ehdin illalla käydä soittelemassakin. Rummut siirrettiin eri seinälle, ja meillä oli yleisöäkin: rippileiriltä päässyt ikioma roudarimme Aake. Hän istui nurkassa nauraen kun heitimme erään uuden biisini. Hän ei pitänyt laulustyrkkarin äänestä (liian tunkkainen). Eipä ihme sinänsä. ’Nonamen laulu’ meni täysin kaaokseksi: ”On hyvä niin kun pidät siinä miekkaa... ja perkele soita kunnolla… Voin olla hiljaa itkemättä… mutta itku aina tulee (aina tulee, aina tulee) myötä auringon… Mä lähteä en tahtois milloinkaan… mutta soita saatana paremmin…” Aki lähti ulos tuulettumaan kesken biisin, piteli korviaan. Ne olivat aivan punaiset. Minä ja Matti hymisimme, että olemme jo niin meluun tottuneita ja kuuroutuneita, ettei silmät enää räpsy rummun tahdissa. Aki vain nojaili ulkona peräkärryyn ja me muut jatkoimme: ’Please, Send Me Your Paper Suitcases’ jossa minä soitin Akin mikkivammaista kitaraa, Tomi lauloi, Matti myhäili ja hymisi ja Jukka veti uskollisesti tahdissa mars. Siihen päättyi se treeni. Tiiä mikä korvatulehdus Akilla?


11.8.1991 sunnuntai
TV:tä ei käyttää ilman antennia voi… Serkun kanssa kuunneltiin, puhuttiin, naurettiin, arvosteltiin, syötiin, istuttiin hiljaa. Tein siistin biisin ’Meren lapsi’ [’Valtameren lapsi’, myöh. ’Kuvitus kirjoittajan’ – 2011 huom]. Juoksutin nuotin sateessa (no, pyöräilin lujaa se kädessä) kitaristeillemme Akille ja Jukka-”Teemulle”. He näppäilivät lapun läpi ja kai tykkäsivät. Pyörästä hajosi taskarinpidin. Valvoin kolmeen asti kuunnellen Beatlesia, ja vakuutuin siitä että meidän pitää tehdä LEVY!!! Ja vellovaa äänimassaa biisien loppuun… ja väliin.


12.8.1991 maanantai
Soitettiin uutta biisiä ilman ”Teemua”, keksittiin kidutuskeinoja 2000-luvun rikollisille, Matti kävi.


13.8.1991 tiistai
Soitimme Matin kanssa alle 10 sekunnin mittaisia biisejä. Tiivistelin Nälänhätä Bandin Strip Tease -kassun ja AIV:n viimosen kasetin (A New Year’s Sound) yhdeksi paketiksi ja tein Huonoimmat-kokoelman. Valvoin – eh! – kahteen. Pietarsaareen keikalle?? Mahé idé!


14.8.1991 keskiviikko
The Last Daw… Summer’s Over… Menin Aaken naapurin rampille, missä opin hiukka tekniikkaa. Treeneissä soitimme PLANKTONMUSAA. Risteytin After Fireballs- ja Best of Fireballs –kassut, saunoin… Ja: rohkea posetiivari istuu takapihalla, nauttii lehtivihreää ja odottaa 120 minuuttia, kunnes kesä on ohi. Goodbye Kallijärvi-suunnitelmani…


15.8.1991 torstai
Reipas ysiluokkalainen laulaja ontuu kouluun kraka kaulassa… ja saa osakseen humööriä. Ilosia jäpiä on koulussa. Satoi hulluna, kuten ekana koulupäivänä aina. Soitimme kolmen hengen yleisölle, ilman Mattia – Matin isä on keikalla bassokamojen kanssa. Kävimme kasarmilla serkkua katsomassa ja löysin ”Keltainen Pörssi” –lehdestä mielenkiintoisia tarjouksia.”

Liimis — 24.8.2011 23:01

”16.8.1991 perjantai
Levypaketti tuli. Vitun vittu kun vituttaa, EI Lennonia! Purplea, Pressan eka ja paska Sex Pistols –haastattelulevy kylläkin. Serkku nouti omat tilauksensa: kasan Pink Floydia… ja näin. Emme soitelleet.


17.8.1991 lauantai
Tilasin Musiikki-Kuhalta Lennonin Sometime in New York Cityn, että sen joskus saisin. Kävin Musamestareilta ostamassa kitarahihnan, ukko suositteli styrkkareita… Kirjastoon. Rovala-opistossa olisi sarjakuvakurssi. Mummo lupasi ostaa mulle öljyvärit, saan ne maanantaina! Kävin Tomilla, Mattikin oli siellä. Illan värkkäsin kasetteja tiivistellen. Tein biisin ’Nuclear Kite Song’.


18.8.1991 sunnuntai
Myöhäiseen iltaan asti kuuntelin kassujamme, kunnes menin Tomille klo 20 soittamaan omalla skitalla. Akikin tuli ja keksimme monia siiduja. Huomenna taas…


19.8.1991 maanantai
1st Anniversary: Sgt Silence’s Marmalade Asses Club Band –kassu! Mutta eipä sillä väliä. Eipä soitettu, ähäs! En saanut öljyvärejä. Matti kävi. Nimiehdotukset yhtyeelle ovat kaikki tulleet häneltä: Keuhkotautiset Marsut ja VR (joka on lyhenne Valtion Rautateistä tai Vitun Raukoista).


20.8.1991 tiistai
Kuvisope-Ervast kopioitsi paskasti LEHTI-lehden kannen. Soitettiin jos soitettiin, mutta kirjastossa käytiin ja löysin USEITA siidubaaduja, mm. 2 videota.


21.8.1991 keskiviikko
Vuosi sitten tutustuin Mattiin. Kopioin parit vilmukat Sockbandgrabbin luona. Hannu kävi meillä liikuntatuntien jälkeen, suunnittelimme filmintekoa.


22.8.1991 torstai
On vuosi kulunut kun ARCTIC CIRCLE BLUES BAND perustettiinh! Sen kunniaksi vein 8 mk:n tyhjät pullot Vaaralammen kioskille ja ostin mäskiä. Lintu lensi ikkunaan ja hoivasin sen lentokuntoon. Soitimme ja nauhoitimme ilman Mattia: ’Valtameren lapsi’, ’Nuclear Kite Song’.


23.8.1991 perjantai
Hannun luona suunnittelimme filmejä. Olimme puoleenyöhön asti Kiveliöntiellä porkkana- ja marjavarkaissa. Kiipesin kurkistelemaan Kankaan ikkunoista: siellä perhe katseli TV:tä.


24.8.1991 lauantai
Ei treenattu. Tomi ja Jake kävi, mentiin filmausjengin kanssa kaupungille, mulla super-samettitakki päällä. Ostin divarista MacLeanin yhden kirjan. Ilta ja iltayö meni taas filmisuunnitteluissa ja varkauspuuhissa. Tein biisejä. Pietarsaaressa on Venetsialaiset.”

Liimis — 5.9.2011 16:00

”25.8.1991 sunnuntai
Soitteleen! Jukka hertsasi kun vittuilin sen soitosta koko ajan, ja että kutsun häntä ’Teemuksi’. Mutta minusta hän näyttää tyypiltä jonka nimen pitäisi olla Teemu… Aki heitti väliin että minulla pitäisi olla oma taustabändi, jota saisin mielivaltaisesti määräillä kuin Mark Knopfler. Matti ei ollut paikalla kun bassokamat on isänsä käytössä, mutta päätimme että yhtyeen nimi on Absoluuttinen Nollapiste. (Matti esitteli nimen yks päivä ruottinluokan edessä.) Tomilla on paskat Thaimaa-farkut! Tiistaina menemme kai kirpparille ostamaan paskoja kuvausvaatteita. Äiti ennusti neulan ja langan kanssa että saan pojan, pojan, tytön ja pojan. Sitten annan niille paskat nimet, että ne joutuu koulussa kärsimään!


26.8.1991 maanantai
Vuosi sitten Matti ja Ismo kävivät. Kirjoitin ’Lyhyt ilo’ –aineen. Kaadoin viilit matolle. Onko isä elossa?


27.8.1991 tiistai
Isä on elossa. Soitettiin, ei Mattia eikä Teemua näy enää treeneissä. Hain kierrätyskeskuksesta siistit levarifarkut. Kävin Tuomaksella ja sain lopultakin Doorsin Other Voicesin kopioitavaksi. Koulun vaalit!


28.8.1991 keskiviikko
Kraka koulussa. Suutuin äidille kun se ei lyhentänyt farkkuja. Vein Markku Kankaalle meidän musaa ja se rupeaa tilaamaan meidän Lehti-lehteä. Hannun polvi on paskana, ei ollut koulussa. Filmin kuvaukset kohta on! Koulusta annettiin luettavaksi Ykköstyttö. Matin kanssa on kriisejä: hän ei tykkää kun minä dominoin biisien teolla…


29.8.1991 torstai
Kylmä aamu ja puut keltaisia. Lyhyt päivä. Neuvonen lipsautti Kati K:n kuullen että meillä on bändi. Kati kääntyi minua kohti, katsoi äärimmäisen halveksivasti ja tuhahti: ”NUILLAKO muka joku pändi?” Tein läksyjä, leikin laskimella, kuuntelin Juicea, soitettiin Tomilla mustalaismusaa, katsottiin hänen julisteita, kokosin AIV:n Complete Works –kasettia. Soitin Hannulle filminteosta.


30.8.1991 perjantai
Kierrätyskeskuksessa vaatteita hakemassa. Kuvasimme! Emme ole soittaneet aikoihin, kun riidat ’Teemun’ kanssa ovat siinä määrin kärjistyneet. Juu, ja aineesta en saanut numeroa, oli muka saatana niin vaikeasti älyttävä. Isä tuli ja toi Lehti-lehden kopiot!


31.8.1991 lauantai
Menin Rovalaan sarjakuvakurssille ja oli siistiä. Möin M. Kankaalle Lehden ekan numeron ja kuvasimme Tomin ja Esken kanssa takaperin-filmejä ja videokamera oli meillä yön ajan, isä ja minä sillä värkättiin, että näin!


1.9.1991 sunnuntai
Siisti päivämäärä. Sarjiskurssilla tein käsiksen ja 4-sivuisen luonnoksen viidessä tunnissa. Kuvasimme metsässä taaperin-filmejä ja videon ’Pystyyn kuollut puu’. Palautin kameran. Kauhistuin ’Teemuilusta’ kun Tomi huomautti että Jukka on oikeasti loukkaantunut nimittelystäni.


2.9.1991 maanantai
Kuukausi kulunut yhtyeen synnystä. Hieroin sovintoa Jukka Leinosen kanssa.Pyöräiltiin Ounasvaaralle, etsin serkulle Pink Floyd –videota ja kävin parturissa. Illalla haettiin Eskelin isältä (61 v) videonauhuri lainaan (isi hertsas sen) ja viimeistelimme filmiämme ’’NH (Nodded In A Head Kashmir)’. Kirjoitin biisiä ’Struggling With The Waves’.


3.9.1991 tiistai
Soitimme ilman Mattia, mutta Aaken kanssa! Joka ei ole koskaan soittanut.


4.9.1991 keskiviikko
Kuvasimme Tomin kanssa omia lyhytfilmejä, mm. piirrosfilmin. Illalla lopultakin sitä suurta filmiä alettiin tehdä.


5.9.1991 torstai
Liikuntapäivä. Pakkasta. Soitimme tallissa mä-Tomi-Matti lyhyitä punkbiisejä (’-273,15’, ’Loppuh’, Mitä Kuuluu’ ja ’No Eipä Paljon Mitään’), kunnes Emäksinen Sitruuna –kasetin A-puoli oli valmis. Hannu ei tuonutkaan kameraa musavideon kuvausta varten. Sarjiskurssilla tussasin Kapteeni Varvas Utopiamaassa –sarjaani. Kehitin Dirsmaajan Raamattua ja dirsmaususkonnon harjoittajien kieltä.”

Liimis — 14.9.2011 11:17

”6.9.1991 perjantai
Koulukuvaus. Söin mummon luona lättyjä ja sain 50 mk, jonka pistin öljyväritarvikkeisiin. Emme filmanneetkaan. Hannun vetämä kauhufilmihanke taitaa kuivua kokoon. Elokuva oli tarkoitus kuvata Hannun lähimetsässä ja Kiveliöntien taloilla ja Karinrakan vesitornilla (= avaruusalus). Leffaan hankitut kuvausvaatteet ovat hyvät. Harmi. Mutta pimeä alkaa tulla niin aikaisin ja avustajapenikat ovat niin vallattomia, että hanketta olisi vaikea pitää kurissa.


7.9.1991 lauantai
Sarjakuvakurssi Rovalassa jatkui, originaalin tussausta. Videokuvauksia sittenkin, jotain... Tein meillä Tomin kanssa nopeutettuja ’Magnus och Kenneth’ –kuunnelmia, vastauksena vuoden takaisille minun ja Matin ’Siiri ja Mari – nuorten tyttöjen kuunnelmia’ –touhuille.


8.9.1991 sunnuntai
Sarjiskurssi loppui. Ei kuvattu. Luin Philip Normanin Rollarikirjaa ja tein Tomin kanssa kuunnelmia. Jostain syystä Tomi ärsyyntyi minuun ja lähti nopeasti kämpille. Huomasin olevani YHDEN HUONEEN MIES: elämässäni ei ole muuta kuin arkistoimista, tiivistämistä, projektin loppuunsaattamista ja istumista. Saatan viettää 2/3 vuorokaudesta omassa huoneessani. SIKSIKÖ olen niin merkillinen, haukun muita, ääntelen ja dirsmaan?? No vittu sama se!!!!!


9.9.1991 maanantai
Kumi puhki pyörästä, kouluun kävelin, 10 minuuttia myöhästyin. Musiikki-Kuhalla ei saatana ole Lennonin Sometime in NYC:iä vieläkään. Ostin Rabatista halvan ACME-kassun ja mäskiä. Kävin myös Osto- ja Myyntiliikkeessä. Loppuillan tiivistin ENSIAVUN parhaita äänityksiä yhdeksi kokoelmaksi (ACME C90): Latvialaiset Kumisaappaat – A Collection of Great Dance Songs.


10.9.1991 tiistai
Linkkarilla kouluun. Kävellen pois. Hannen kirje. Vastaus postiin. Maalasin öljyväritaulua ’Albanialainen naispappi’.


11.9.1991 keskiviikko
Yleisurheilua kentällä. Korkeushypyssä ylitin metrin, juoksin 100 metriä 15,9, hyppäsin 3,7 metriä. ATK-tunnilla tein Abso-keikkamainosta. Lewnobra. Katsoin Tomilla Compleat Beatles –dokumentin.


12.9.1991 torstai
Saimme tietoa TET-jaksosta. Viimeinen koulupäivä kahteen viikkoon, kun huomenna on taxwärgi. Soitin yksin ja tein kaksi laulua: ’And I Am’ ja (valmiiksi) ’Struggling With Thy Waves’. Kävin Tomilla ja opetin sitä soittaan skidua. Aake kertoi, että joku vitun lukiorumpali oli pyöräillyt soittotallin ohi ja analysoinut kuulemaansa: ”ihan hyvää soittoa, mutta kuka helevetti siellä laulaa? Kuulostaa ihan venäjältä!”


13.9.1991 perjantai
Taksvärkkipäivä, eli nukuin kymmeneen. Siivosin kirjoituspöydän kaapin, imuroin asunnon, keitin kahvia. Matti, Tomi ja Aki kävivät pitään mua pilkkanaan pimpottelemalla ovikelloa vuorotellen ja kysymällä toisiaan. Matti toi mulle vitun Musubi-lehden ja viipyi meillä minuutin… Soitimme kämpässä putkeen kaksi tuntia, uusia biisejä… Akilla on se uusi Dire Straits –levy On Every Street, muttei ole vittuillessaan sitä vielä yhtään kuunnellut. Soitin Jeppikseen Vesa O:lle. Niiden luokalla (eli mun vanhalla) on uus jäpä, mustalais-Tenho! Kiistelimme puoli tuntia bändiemme paremmuudesta. Serkku kävi, nauroimme omppukais- ja markkinapöllintäjutuille. Huomenna menen Leinosten taloraksalle tienaamaan neliraiturirahoja.


14.9.1991 lauantai
Aamusta neljään Marraskoskella raksalla. Raahasimme puita, raivasimme tonttia. Sain huntin. Paluumatkalla raotin autonikkunaa ja huljutin seteliä välistä, mutta eipä lentänyt. Kävin toki Tomilla. Viimeistelin taulua.”

Liimis — 27.9.2011 13:58

”15.9.1991 sunnuntai
Isä ostaa ehkä huomenna 399 markan stereot. Ne ovat varmasti paskat, mutta sitten kotona olisi jotain uuttakin paskaa, ei pelkkää vanhaa paskaa!


16.9.1991 maanantai
Tänään astuin TET-elämän kierteisiin Lapin Kansan repropuolella. Esimies Matti Mäkinen on sympaattinen hahmo. Joudun syömään Rovakadun yläasteella, joka on kyllä yks räkälä. Illalla treenasimme ’uusia’ biisejäni ja noin. Aki toi Tomille Dire Straits –älpyn nauhoitettavaksi – sillä ei kai kotona ole vehkeitä siihen.


17.9.1991 tiistai
Olin pyytänyt päästä käymään Lapin Kansan painotalolla ja tänään se järjestyi. Sain sieltä muistoksi yhden sivun peltisen painolevyn ja tasokkaan katkoteräveitsen. Asemointipuolella on töissä mies, joka vain lukee Playboyta. Se on hänellä laatikossa. Eske osti minulta Rumpu Soi –rummut. Heidän kellarissa Eske heitti tikan vahingossa lämpöpatteriin, johon tulleesta reiästä alkoi suihkuta vettä. Saimme reiän tukituksi. Rikoimme minun rullalautaa ja erästä aitaa. Meidän talossa on nyt jätteittenlajittelupaska. Kävin Tomin kanssa Jukalla, lainasin siltä MADeja.


19.9.1991 torstai
Soitimme. Kaikki jopa olivat paikalla. Mutta Tomi lähti korispeliin niin aikaisin, että kaikki meni fidux.


20.9.1991 perjantai
Nauhoitimme Aaken (!) ja muitten kaa.


21.9.1991 lauantai
Arkistoin, niputin, järjestin, kirjoitin runoja, piirsin 3 sivua Rudolfia (Susirajan Valtakunta) ja soitimme myöskin. Tein laulun ’Funeral Children of Pain’.


22.9.1991 sunnuntai
Soitimme! Nauhoitimme! Koko bändi koossa! Piirsin Rudolfia. Rullalaudan trukki halkesi. Kuuntelin meidän musaa. Henttusen bändi on… no… niin! On se (ovikello soi): Jukka tuli näyttämään uuden biisinsä nyt.


23.9.1991 maanantai
TET-iltavuoro klo 14-20. Pyysin ja pääsin tähän päivälehden asemoinnin kannalta vilkkaampaan vuoroon. Eikä tarvi aamulla nousta. Olin saanut opolta ruokalappuja, koska en tietenkään ehdi kouluruokailuun. Niinpä söin tänään Torikeitaalla kebabin. Ylellisyyttä. Emme soittaneet – tai he kyllä, mutta ilman minua, ja siitäkös Aake oli vihainen!


24.9.1991 tiistai
Torikeitaan kebabit taas kehissä. Vein sarjakuviani töihin, haluan että päätoimittaja näkee ne. Olisi mahtavaa saada oma sarjakuva Lapin Kansaan. Viime yönä en saanut unta, ja päässä alkoi soida biisi! Ponkaisin ylös sängystä ja kirjoitin nopeasti kappaleen ’Vain vapaapäivinä ihmisillä on oikeus valvoa pitkään’.


25.9.1991 keskiviikko
Sarjishahmoni Immanuel Itiöpesäkkeen 1-vuotissyndäri. Kääpä: hukkasin ruokalippuvihkon! Siihen loppui kebabinsyönti! Jouduin syömään aikaisin murheellisella Rovakadun yläasteella. Treeneissä nauhoitimme uuden, siistin biisini ’Vain vapaapäivinä ihmisillä on oikeus valvoa pitkään’ ja Matin ’Keltarintalinnun’ ja uusia versioita joistain muista vanhoista. Aake ei enää kritisoi musaamme siinä määrin kuin ennen.


26.9.1991 torstai
TETissä kehitimme valokuvia labrassa. Satuin vain nojaamaan pimiön valonappiin – miksi pimiössä edes on sellainen – ja filmi valottui pilalle. Krissen piti lähteä takaisin keskustaan tekemään uudet gallup-kysymykset ja ottamaan uudet kuvat... Vein pukumies-päätoimittajalle sarjikset, huomenna saan ne takaisin ja kuulla miten käy. Progeserkku kävi illalla ennen kuin lähti Ivaloon. Lämmin, pimeä syksyntuoksuinen ilta.


27.9.1991 perjantai
Viimeinen TET-päivä. Ei saatu todistusta. Päätoimittaja Tuomi-Nikula olikin kiva tyyppi. Ei hyväksynyt sarjakuviani lehteen, mutta antoi hyvää kritiikkiä. Jos nimeni jäi hänelle mieleen, saattaa pilapiirtäjäsuhde Lapin Kansaan syntyäkin. Ruoaksi ostin suklaata, josta osan annoin Jonnalle Kuhan edessä. Ostin uuden Pahkasian, jota luin loppuillan.”

Liimis — 10.10.2011 16:52

”28.9.1991 lauantai
Kummitädin perhe Arpelasta tuli yökylään. Kävin Tommin ja Teemun kanssa uimahallissa ja sukelsin Teemun uimalasit syvästä päästä. Pelasimme autokorteilla, Anti-Monopoli II:sta ja laivanupotusta, niin että Teemu vielä unissaankin lausui ’G1’.


29.9.1991 sunnuntai
Löysin kukkakioskin takaa 30 käyttämätöntä kortsua. Kuvani oli Lapin Kansassa – Krissen TET:issä tekemä gallup siitä onko lama vaikuttanut kulutustottumuksiin. Kuuntelin Tommi Liimatta Organisationin äänityksiä. Aake vieraili.


30.9.1991 maanantai
Tomi ja Matti tulivat Helsingistä jonne lähtivät perjantaina. Eivät löytäneet minulle Lennonia. No, Yoko Ono onkin vielä parempi! Tein koulussa KUNNON aineen TET:istä, kirjoitin Recording Sessions part 5:n ja vein Tomille kopioitavaksi dirsmauslehden.


1.10.1991 tiistai
Tomi ei ole kopioinut lehteä. Arkistoin kamaa (selvennys: tarinoitani, historioitani). Killi väittää että olen ITSE luonut itselleni tähtimyytin.


2.10.1991 keskiviikko
Yhtyeemme synnystä kaksi kuukautta kulunut! Liikuntatunnilla JP-punttisalille. Killi kävi ja osti Lehti-lehden. Kirjoitin omaelämäkertaa ’Kahdeksankymmentälukuni’ ja kävin Tomilla, kuten aina. Ärsyttääköhän häntä käyntini? Sain isältä postissa kierrekansivihon. Aloitan siihen uuden sarjakuva-albumin.


3.10.1991 torstai
Let’s Pilkko Thy Pants! Soitimme ja Killi katsoi soittoamme (soitimme paskasti – siksikö?)… ja tein elämäkertaa. Esitelmä marraskuussa.


4.10.1991 perjantai
Uneton viikko on ohi. Tein piirtokolmiosta jojon vastineen. Sain Tuomakselta Biitlesin ’White Albumin’ lopulta hyvälaatuisena, kun olin ostanut hyvän TDK AR 90 –kassun jolle se sen äänitti. Suunnittelin electrony-operettia ’Shine Your Shoes’. Well I Am an Arkistoija! Matti ja Tomi menivät kattoon Terminator II:sen. Kallis filimi! Ja 30 mk pääsylippukin! Tuli uusi Meidän Talo –lehti. Saimme kasetin Emäksinen Sitruuna valmiiksi… joojoonononooh…


5.10.1991 lauantai
Äänitin mankka mankkaa vasten –moniraitatekniikalla ’Leverlåda Hymnin’. Kiinnostavaa, että KOHINA alkoi kerros kerrokselta lisääntyessään lopulta KIERTÄÄ! Soitimme. Arkistoin. Kirjoitin. Illalla JOPA kävin Matilla, ne rupes tekeen skeidifilmiä ja Tomi jäi Matille yöx.


6.10.1991 sunnuntai
Arkistoin. Piirsin Rudolfia ja yksisivuisen ’Mies joka keksi laman’. Soittelehdimme ja äänitimme jamin ’Pillinpolttajaiset’.


7.10.1991 maanantai
Luin ruottinkokeisiin ja suunnittelin KEIKKAA.


8.10.1991 tiistai
Kuvixessa talopienoismallien värgäys. Uusi Pahkasika koulussa mukana. Treenikämpässä vaihdoimme rummut iso-ovi-seinustalle, imuroimme ja puunasimme. Saimme luokkakuvat. Kirjoitin 25 laulua puhtaaksi nuottivihkoon.


9.10.1991 keskiviikko
Ai! Sormenpäät kirjoituskoneen hakkauksesta kipeinä. Yhtyeen jätkien kanssa tuli konflikteja. Valitin niille, ja Aki matki ääntäni kitaralla wahwahin läpi... Tomi täten kieltäytyi siitä että teemme konsertin! Hän ei halua tehdä sitä vain sen takia, että pääsen lesona soittamaan keikan nauhoitusta syyslomalla Pietarsaaren jätkille. Onko mut potkittu bändistä?


10.10.1991 torstai
No broplems – soitimme taas! Thiipu Thaapu, arvakkaa onko rumat luokkakuvat? Luin satasen sivua Hercule Poirotia.”

Liimis — 20.10.2011 11:58

”11.10.1991 perjantai
Musiikintunnilla soitin Landolalla omia biisejä, ’Ankkurinappia’ ja lie mitä D-Em-G-A7. Ruottinkokeesta 8+! Luin Poirotia, kuuntelin Lennonia, Onoa ja Leskistä. ’ENENERNA’ valmistui. Soitimme. Illalla pyöräilimme kovina Rinteen kentällä.


12.10.1991 lauantai
Kaupungilla. Ostin Philips-kasetteja ja teippiä. Isä osti mulle Murha maaseudulla –novellikokoelman ja tuli kattoon soittoamme talliin. Soitimmekin sitten neljä ja puoli tuntia, johon kylläkin sisältyi rumpujen virittelyä ja ’My Baby Was A Bootlegin’ uuden version nauhoitus, with and without Aki ja totally without MATTI. Kaikki innostuivat ’Enenerna’-biisistä. Pyöräilimme ja hiippailimme taas illan tullen. Kirjoitin uusien biisiemme nuotteja puhtaaksi.


13.10.1991 sunnuntai
Hourimme soittelun jälkeen kaksi tuntia pimeässä tallissa, sain kuhmun päähän ja seinäkellon rikki. Isä lähti sillä välin Jeppikseen. Illalla Tomin kanssa kirosimme Aaken: hän ei ollut nauhoittanut sekoiluamme MIKKIASENNOLLA, vaan DUBBINGILLA! Juuri mitään pimeässäolosta ei tallentunut, vain keikan kenraaliharjoitus.


14.10.1991 maanantai
Koulussa maantietoa, jouduin siis sen kirjan kotoa noutamaan. Soitimme?? Absolutely, mutta jätkät suuttuivat mun pillin mukaan tanssimiseen… OKEI!! Keikkaa ei kai sitten tehdä. Matti kävi meillä ja piirsimme irstaan PELLEN ODOTUS –kuvan. On vuosi kulunut ’Siiri ja Mari – nuorten tyttöjen kuunnelmia’ –debyyttisessiosta. Saimme Matin kanssa idiksen tehdä SIISTIEN SANOJEN SANAKIRJAN. Täytyy alkaa koota siihen sanoja.


15.10.1991 tiistai
Kuviksessa ärsyttävää talonvärkkäystä, en tykkää. Soitimme Tomin kanssa kahdestaan, ei hyvä idis. Löysin Rabatin läheltä HENGENVAARA-kyltin ja ostin 7 mk:lla mäskiä, ounou! Aake tuli vapaaehtoisesti.


16.10.1991 keskiviikko
Viimeinen päivä ennen syyslomaa… huomenna lähden PIETARSAAREEN. Heräsin 07:50, joten en ehtinyt syödä MIHKÄTÄÄN. Arkistoin sessiopäivämääriä. Tomi kävi meillä kuten eilenkin. Thippu Thappu on mielisanontani. Kävin Rovalasta noutamassa lopultakin sarjakuvakurssijulkaisut (Ultima Thule). Ehe ehe: sain omat kappaleeni ilmatteex, kun autoin paikan päällä lehtien nidonnassa sitä toista kurssijäpää. Muutoin oisin joutunu maksaan 15 mk/kpl!!! Vaan saisinpa jostain itselleni sellaisen pitkän nitojan.


17.10.1991 torstai
Tänä aamuna klo 07 lähti juna Roista Pietarsaareen. Matkalla luin MacLeanin Kaappaus San Franciscossa, jonka löysin äidin kirjahyllystä. Perillä 12:14, isä oli vastassa. Vaihdoin oitis sammarit ja duunarit kehiin ja pyöräilin Kråkholmaan. Ari, Kives, Jasu, Pudel. Vesa ei tykännyt musastamme. Niiden yhtye on hajonnut. Jasu ei kehdannut lähteä kaupungille mun kutjujen kanssa: samettitakki, ylileveät ja ylikireät farkut, kermanvärinen paita ja leveä solmio. Mikäs niissä häirää? Nukuin isällä.


18.10.1991 perjantai
Nälkäpäivä. Ostin Tiimarista uudet dirsmarit (löyhäakseliset lasten askartelusakset) vajaalla seitsemällä markalla. Niillä kelpaa tärisyttää ja suunnitella tulevaisuutta. Kävin Jannulla ja hilluin Tupakkamakasiinilla, siellä on tänään HC Andersenin konsertti. Timon takia EN sinne mene. Uiskentelin Tennan ojassakin, mutta kenkä löytyi. Sain Timolta kuivat kengät ja sukat. Timon vanha basso on kaatiksella, en voi sitä siis häneltä ostaa! Jasulla yötä. Huomenna on aikomus elofilmata! Puol 3 nugu.


19.10.1991 lauantai
Isän kanssa Kokkolassa: Back Door Mewsecissä, uudistetussa (snipherfly!!) Anttilassa, Musa-Fazerilla ja divari Agathassa. Ostin 70-luvun Leskistä ja Lennonia (Menlove Ave –kasetti) sekä pari epäilyttävää EP:tä (Lapsilta Kielletty: Pidän Kissoista). Palasimme, sateli. Painuin Kråkholmaan. Jasulla ei ole kamerakasetteja joten ei tullut elokuvanteosta mitään. Se ei näyttänyt Jasua suuresti harmittavan! Hiltskaa näin.


20.10.1991 sunnuntai
On satanut ohuesti lunta. Tein entisellä takapihallani Arin kanssa sippalabyja. Kiipesin kerrostalomme katolle ottamaan siitä kuvaa [julkaistu ’Miten tässä vielä käy?’ -singlen sisäkannessa. – 2011 huom]. Käynti Jasulla, Terviksellä ja Jan van Garvalla. Olin Samu Lyhdyn luona iltakuudelta ja vasta 20:30 isän luona syömässä. Isä toottakai hermoili puolestani. Mulla tosi paha yskä/nuha/nenä sen ojassaplumailun takia. Isä valmisti valkosipulijuoman.”

Liimis — 1.11.2011 10:13

”21.10.1991 maanantai
Kävin aamulla Ristikarin ala-asteella, näin välitunnilla Suunsoittaja K:ta ja olin sitten Pursisalmella 4 tuntia, joista 3 kuviksessa: meidän likat, Karsikko, Mikko, Jannu. Jouduin kuulemaan runsaasti lappalais- ja porovitsejä. Yhden tunnin vietin puutöissä. Välitunnit ovat täällä mieletön-pitkiä. Vesa O on TETissä. Söin puuroa ja välipalankin Purkkarilla. Ja sitten: juna oli Pännäisissä 25 min. myöhässä. En ostanut paikkalippua ja turhaa se olisi ollutkin: vain kerran vaihdoin paikkaa. Vaelsin huviksi junan läpi. 20:05 oli juna Roissa, äiti vastassa. Lunta on rivosti. Soitin Virukselle, joka tulee 16.11. meille! Tomi on ostanut Kuopion Records Landista mulle Lennonin Walls and Bridgesin! Sitä en ole ennen kuullutkaan, lukenut siitä kyllä (May Pang: Rakas John).


22.10.1991 tiistai
Kouluun taas… Ei ole niinkään nuha, mutta NENÄNI on kuin ISÄNMAA… Mattia ja Aakea se heikottaa. Bussilla kouluun ja pois, kotona ARKISTOIN: tallessani on 544 piirtämääni sarjakuvasivua. Kuuntelin uusia levyhankintoja: huonoja HC-EP:itä, Leskistä, Nilssonia (Pussy Cats)… Äidille piti Hillapolun postiin kiikuttaa mania. Illalla yritin lukea Kultaraha-kirjaa (huomenna kuulustelu) ja peseydyin ensi kertaa kuuteen päivään. Nauhoitimme meillä: minä, Masa, Aake ja Tomi!


23.10.1991 keskiviikko
Kirjan juoniesittely – ilman että Hannu tai minä oltais luettu koko kirjaa. Arkistoin vanhoja Koululaisia. Lunta on jo helmikuun oloisesti. Aki kävi.


24.10.1991 torstai
Juoni-esittely meni toki vidux. Kotona tein biisejä, Matti ja kumppanit ilman Akia kävivät meillä.


25.10.1991 perjantai
Aamulla siistin maantiedonkirjaa enkä syönyt. Musassa soitettiin syntikkaa. Tungin sekaan omia biisejä. Eero, Jussi & The Boys soitti koululla. Sain heidän nimmarit… Eerohan lauloi Pressassa, siistiäh!! Tosin kun kysyin lavan reunaan nojaten ’kauanko sinä soitit Pressassa’, Eero korjasi ’LAULOIN’ (vaikka soittihan se tamburiinia, ja pitkissä jameissa ei laulanut!) ja murahti sitten ’Kaks ja puol vuotta’. Me soitimme tänään KOKO BÄNDIN VOIMIN, mm. ’I Saw Premature Baby’s Bones Floating (Root Climber Version)’ ja ’Esko veti ison Geen’ –tyyppistä ’kuka teki mitä ei tehnyt’ –holosopnoa. Illalla arkistoin. TV:n Nyhjää tyhjästä – UPEA SHOW!


26.10.1991 lauantai
Äiti osti mulle uuden sänkyn (tahallinen kirjoitusvirhe). Arkistoin rauhassa, kunnes Aake nouti minut laulamaan omat lauluosuuteni, jätkillä nimittäin on koulusta lainassa NELIRAITANAUHURI! Mutta Absonolixen jätkät (lähinnä Tomi) mua ärsytti, kun toppatakin taskuunikin liiskaantui mandariini. Niuhotus nauhoitusten suhteen otti päähän myös: kun kerrankin on moniraituri käytössä, miksi IHMEESSÄ äänittäisimme Policen ’Roxannen’, kun meillä on omia mahtavia biisejä! Sitten Tomi RUTTASI komppilappuni, ja häivyin kämpästä ovet paukkuen… Puolen tunnin päästä ovikello soi. Siellä ei ketään, mutta ovensuuhun oli jätetty kämpälle tuomani seinäkello täynnä lunta ja mandariininkuoria… ARVATKAAS KETÄ JOSSAIN MÄÄRIN VITUTTI SILLOIN! Loppuillan arkistoin Koululaisia (eli leikkasin ärsyttäviä kuvia + tekstipätkiä ja liimailin niitä kalenterin sivuille). Lumet sulamaan päin ovat, viikonpa pysyivät!


27.10.1991 sunnuntai
Podin, arkistoin (piirsin, kirjoitin, selasin, niputin) peräti 12 tuntia. Aloitin biisin ’See U Later, Calculator’. Muuta en sitten tehnytkään.


29.10.1991 tiistai
Arkistoida vaiko eikö? No kyllä vaan. Kuviksessa Pressaa kuunneltiin. Killi lainasi Wigwamin Castle-tuplan.


30.10.1991 keskiviikko
Killi palautti Wigwamin jo tänään. Tomin kanssa yhä riidat, hiljaiset siis. Tompunen ja Tikkari Vöy-viinereitä ahmii. Arkisting, playing... without the band.


31.10.1991 torstai
Koulusta tultua nukuin kolme tuntia. Kääpä sinänsä, enhän ole montakaan kertaa nukkunut päiväunia: kahdesti tänä vuonna, kerran vuonna 1986! Ja sitä ennen, ellei sairastumisia lasketa, vuonna 1981! Killi kävi ja unohti reppunsa meille. Vasara, pipo ja ruskomureena!


1.11.1991 perjantai
Eilen saapunut isä haki mut tänään koulusta. Seppälästä housut 50:-, kaksi paitaa yht. 100:-, kahdet sukat, kaksi viineriä. Divarista Tuulen viemää, punainen kirjoitusalusta, kaksi muovista (niin-ikään punaista) projektilootaa, teippiä, AATK 140. Äiti on ostanut muhkeita tyynyjä. Piirsin yli sivun verran Rudolfia ja katsoin Nyhjää tyhjästä.”

Liimis — 15.11.2011 11:47

”2.11.1991 lauantai
Rauhalliset seitsemän tunnin omaelämäkertakirjoitukset.


3.11.1991 sunnuntai
2 years ago oli AIV:n BÄK TY TOILET –kasetin teko! Kävimme Hirhvaala ja suunnittelin biisejä.


4.11.1991 maanantai
Koulussa uudet tamineet… Jää rikkoutui mun ja Tomin väliltä: SOITIMME TAAS!!! Jätkät kuulivat ekaa kertaa ’ILD COW THIE BELLSIN’. Bassokamat ovat Kettusen tykönä taas, voih.


5.11.1991 tiistai
Arkistointipuuhia: lehtikotelot kondikseen ja Hyvien Sanojen Sanakirjan kirjoittamista.


6.11.1991 keskiviikko
Tein elämäkertaani.


7.11.1991 torstai
Elämäkerta valmis.


8.11.1991 perjantai
Soitimme uutta biisiäni ’SEE YOU LATER, CALCULATOR’. Dallas loppui.


9.11.1991 lauantai
Serkku tuli! Kävimme kaupungilla suorittamassa moninaisia ostoksia. Pressaa ja Ruuskaa ja näyttävän Dalí-kirjan hän osti. Minä ostin Chuck Berryn kokoelmakasetin (20 mk) ja illalla viihdyimme vallan! Piirsin yöllä sarjakuvaa ’Secret Life’, jossa tapan serkkuni haarukalla ja teen hänestä sitten elokuvan.


10.11.1991 sunnuntai
Ajelimme autolla Oikaraisissa. Serkku piti sarjakuvasta. Tutkin Dalía.


11.11.1991 maanantai
Maalasin taulua.


12.11.1991 tiistai
Maalasin. Aloitin Tomin kanssa Legokaupungin rakentamisen. Lumisotaa jäpien kanssa.


13.11.1991 keskiviikko
Legot kehissä. Kuuntelin samalla MTV Doors Weekend –kasettia, Pressaa, Berryä, Fleetwood Macia ja Thin Lizzyä.


14.11.1991 torstai
Sormulan ylipitkän galaksiesitelmän takia en ehtinyt kaupungille. Kehittelin kahta laulua, joita legoillessa olin alkanut hyräillä: ’LAVETRA OPOSSUMS’ ja ’DE FLESTA GÅNGER GÅR JAG ENSAM UT’. Hamstrasin postista ’Olemme muuttaneet’ –kortteja, joilla voin viestitellä ilmaiseksi.


15.11.1991 perjantai
Kaupungilla vaivaisen 40 markan turvin. Pensseleitä ja divarista Sarjainfo. Illalla menin yllättäen Hannulle filmaamaan paskoja ROGVIDEOITA.”

Liimis — 7.12.2011 20:14

”16.11.1991 lauantai
Vietin koko päivän FILMAAMASSA elokuvia Hannunperällä (Kiveliöntiellä). Tuloksena ’Samu Panteroisen salattu lapsuus’, ’Namukymppi’ (tosi raadollinen) ja vielä nimetön sisällissotafilimi, jossa juoksimme pimpottelemassa eri ihmisten ovilla. Sarajärven isä avasi oven, ja ärtyi kunnolla kun huohotin:
- Kapinalliset on mun perässä! Mitä mä teen?
- Tee mitä teet, mutta tänne et tuu koiraa haukuttammaan!


17.11.1991 sunnuntai
Ei kuvauksia. Rakensin Legoilla ja maalasin taulun ’Inspired by Little Words’.


18.11.1991 maanantai
Äikän kokeesta 8 puoli – huolimattomuusvirheitä. Poliisi piti laillisuuskasvatusta. Minäkö pervo? Jussi H kävi ja lainasi Deep Purplea. Krisse sai silmälasit, kävi meillä ja menin niille lainaamaan lukemista. Kiertelin Länsikangasta Aaken ja Nega-Jukan kanssa – ja ostin snif karamelleja.


19.11.1991 tiistai
Poliisi ’kasvatti’ meitä kuvistunnilla. Raivasin Legot pois, jos KILLI tulee. Ei tullut. Tomi on kylmäkiskoinen mua kohtaan. Aake saa ehkä BASSON tänään (syntymispäivä). Ostin Pekantorilta Lassen oppivuodet ja vein Neuvoselle Suosikin 5/87. Vaskipää ei suorittanut Lehti-lehden 5 mk:n laskua. Vitsi, pistäiskö Vaskipään oikeuteen, kun se käyttää mua flipperikuulana? Saatan saada Hannun enolta lainaan ANDALUSIALAISEN KOIRAN! Luin Pöystiä ja kirjoitin kässäriä uuteen SURNAIVISTISEEN filmiini.


20.11.1991 keskiviikko
Ei vielä esitelmää. Uintia liikunnassa heti aamulla. Kivasti varpaan nahat hulmusi takana uidessani. HANU ja KRISE tembuili. Luin, ja kaikkea. Krisse ja Killi kävi. Piirsin Rudolfia. Jukan uusi nimi on Audiosadistinegajukkajukkaleinos.


21.11.1991 torstai
Siivosin kaappejani ja luin vastahakoisesti uskonnonkokeeseen. HUOMENNA FILMATAAN! Maalasin ja luin Andy Warholin Popismia.


22.11.1991 perjantai
Eilen päätin, että LOPETAN sarjakuvien piirtämisen ja omistan seuraavat kuukaudet maalaamiselle ja elokuvien teolle. Tein scriptiä filmiini. Illalla kuvasimme neljä tuntia vastasataneessa lumessa. Sormeni turposivat.


23.11.1991 lauantai
Kuvauksia koko päivän. Kolme lyhytfilmiä: ’Toivo’, ’Pako’, ’Masturbaatio’. 40 minuuttia takaperinfilmejä kasassa. Hannun käsikirjoituksia ei saatu kuvattua. Maukka, Jyrki & co viskoi Hannun knallia ja kameralaukkua ja Hannu kuumeni. Pekka sai syyttömänä selkään. Jyrkkä lemppas mut hankeen, polvi ja pää jäähän kolahti. TULEVA KOSTO: Maukan mopon tankkiin sokeria. Illalla tein sarjakuvaesitelmäni valmiiksi.


24.11.1991 sunnuntai
Kouluaatto, eli huomenna kouluun. Filming?? No vitut!! Hannu nimittäin soitti ja käski tulla. Lähdin tarpomaan auraamattomassa maastossa polkupyörän ja vaatesäkin kanssa. Ja nää jätkät pelasi roolipelejä ja toivotti mut helvettiin siitä! Uiuiui kääpä! Laahauduin Aakelle murtuna miesnä. Aake sai perjantaina bassonsa styken. Absoluuttinen Nollapiste soitti with me. Illalla Hannu soitti ja ’sopi’ välit. Kiersin Korkalovaaran äärirajoja Tomin kaa kävellen ja suunnittelimme vilmiä ’Waa’. Luin Onnenpäivät-kirjaa puoli kahteen.


25.11.1991 maanantai
Kana sairas, ei esitelmää. Kotona luin ja lorvastin. Ei ole Hannukaan editointiaikaa sopinut. MS:kö tushini pölli? Ei sentään. Se löytyi!


26.11.1991 tiistai
Parturiin ja Aulikki Nukalan videoteosnäyttelyyn ja soittamaan. Otin valokuvia, ennen ja jälkeen sen, kun Akin kitaran viritysnupu katkes vittu jäätiellä – Aki jäähdytteli pihalla T-paitasillaan ja liukastui, kitara kaulassa. Kehittelin ’Tuntematon sotilas’ –biisiä [’Beltrose’]. Oi, myöhään valvoin.


27.11.1991 keskiviikko
Sählyä. Englannin sanakoe. Ei esitelmää. Kotona soitin Hietaselle ja varasin editointiajan maanantaiksi. Tomi kävi. On kulunut vuosi Arctic Circle Blues Bandin kuolemasta ja kolme vuotta ensimmäisen kunnon biisini ’Sadepäivän’ kirjoittamisesta / äänittämisestä. Nukuin tunnin, kunnes Killi tuli. Puhuimme kimppalevytilauksen tekemisestä ja elokuvien teosta. Piirsin serkkupojalle 7-vuotiskortin, hän täyttää 20.


28.11.1991 torstai
Teimme Tomin ja Esken kanssa filmiä ’D’ Tomin serkun kameralla. Menin Killille. Tilasin levyn Two Virgins! Saatavana lo – pul – ta – kin!!!


29.11.1991 perjantai
’D’ kuvattiin loppuun. Elokuvassa dirsmaussakset vainoavat ilmestymällä poisheiton jälkeen aina uudelleen. Möimme tuloksetta joulukalentereita. Kirjoitin ’”,’:n [Beltrose] valmiiksi.


30.11.1991 lauantai
Soitimme uusia biisejäni. Aake ei vielä treeneissä mukana. Maalasin neljä tuntia. Kurjaa: pyörän vaihteet, jarrut ja penkki jäässä…


1.12.1991 sunnuntai
Kesäkuu alkaa. Juhannus on tänään. Soitimme useamman tunnin, kun Aakekin toi kiiltävän Sidekick-Bassman-CREAM-stykensä… Tomi innostui PRESSASTA.


2.12.1991 maanantai
Koulun jälkeen kuudeksi tunniksi EDITOIMAAN VIDEOFILMEJÄMME. Tomin kanssa opettelin ilta-9:ään asti filminleikkauksen hienouksia. Illalla hätäisesti luin ruottinkokeisiin. Sain Two Virgins –CD:n hakukuitin. Perjantaina Hannu sanoi vakavana, että Jussi H:lla on HIV+ eli muutaman vuoden päästä AIDS ja kuolee. Älä anna sen olla totta! En ole kertonut tästä Tomille, jotta hänen Jussin-kohtelunsa ei muuttuisi yököttäväksi mielistelyksi.


3.12.1991 tiistai
Jätin logokilpailun ehdotukseni. En voita, mutta en menetä mitään. Eilen Absonolis täytti 4 kuukautta! Tjaa… ja MATTI on taas alkanut oleen treeneissä HET’ kun Aake sai basson… kumma juippi! Eilen pidin (eilen eilen) sarjakuvaesitelmäni. Greit. Soitimme. Soitimme.  Soitin me.  Sain John & Yoko – Two Virgins –CD:n. Vein sen Tomille nauhoitettavaksi. Tomi suostui, sillä ehdolla etten nosta voluumia ollenkaan – hän inhoaa Yoko Onoa. Kiersin pyörylää salaa nollasta ehkä ykköselle, mutta Tomi kuuli sen vessaan ja heitti minut rivakasti ulos… Kävin hakemassa kassun parinkymmenen minuutin päästä (olin lukenut että levy kestää alle 30 minuuttia) ja kuuntelin kotona kahdesti läpi.


4.12.1991 keskiviikko
Liikunnassa luistelua. Koulun jälkeen kuvasimme filmin ’Pako 2’. Hannu valehteli: ei Jussilla olekaan HIVtä! Luin Tuulen viemää yhteen saakka. Klo 24 voitelin viisi hapankorppua.


5.12.1991 torstai
Kuuntelin Tomin kanssa Eija-Sinikkaa ja Katri Helenaa. Sitten kuvasimme rankasti alivaloisen elokuvan ’Mandama’, tarinan mandariinin ja satsuman risteytyksestä, joka on kyllästynyt tapahtumattomaan elämäänsä sohvapöydän hedelmäkulhossa. Mandama hyppää kulhosta lattialle ja ryömii kohti eteistä: ’maailma on niin suurikin!’ Mandama pääsee ulos, lumeen, mistä poika sen löytää (’Eee! Vähän komia mandariini!’) ja viskaa jäiseen tiiliseinään. Mandama nyyhkyttää rusentuneena lumessa. Loppu.


6.12.1991 perjantai
Koulusta vapaata/-na, itsenäinen Suomi 74 vuotta. Soittelimme, koko bändi koossa: Aake, Tomi, mie, Jukka – ja Aki, jolla oli kitarassaan nyt uusi viritysnuppi. Muita isompi, siksi vinoon ruuvattu. Jee Jee tässä me tulemme! Kävin Tuomaksella. Isä tuli ja toi VIDEOLAITTEET! Ilta meni niiden toljottelussa. Halutti heti nauhoittaa TV:stä jotakin, mitä tahansa…


7.12.1991 lauantai
Nauhoitin TV:stä Maija Poppasen. Piirsin vatta kuralla Rudolf-albumin loppusivuja ja luin vanhoja Uhkia Pietarsaaressa. Eske meni eilen sinne Lappia-talon itsenäisyysjuhlaan, jonka nuorisolautakunta järjesti ’kaikille 1976 syntyneille rovaniemeläisille’. Siellä esiintyi joku Esken mukaan Mikko Perkoilaa muistuttava kitaristilaulaja Jari Pulsa.”

Liimis — 22.12.2011 14:33

”8.12.1991 sunnuntai
John Lennon shot dead yksitoista vuotta sitten. Soitimme. Matti veti pikku PULTIT valokuvaus-touhotteluistani. En olisi saanut kuvata, tai en ainakaan ohjailla kuvattavia. Minä ja Tomi luistelimme Nirpan kentällä. Kolmos-TV ei näkynyt aluksi.


9.12.1991 maanantai
Koulun jälkeen katsoin Kaasua, komisario Palmun ja Lennon-spesiaalia. Soitin kahdestaan Tomin kanssa. Kirjoitin laulu/soittonuottejamme uusiksi.


10.12.1991 tiistai
Tein kuviksessa piirroksen ’I’ll do anything to soothe my hot pussy’, jonka Ervast kyllä suostui kopioimaan, mutta lätkäisi tekstin päälle SENSUROITU-lapun. Kirjoitin biisiä ’De flesta gånger’ ja valmiiksi ’See you later, calculatorin’.  Kannoin videolaitteen Tomille kopiointia varten. MUTTA! ’D’ ja ’PAKO II’ värisivät ruudussamme! Vielä illalla Tomi kävi lukemassa Rudolfia.


11.12.1991 keskiviikko
Luistelua. ATK-koe meni poshkelleen. Editoimaan! Kaikki sain nyt Tomin kanssa leikattua. Lopulta opimme videoeditoinnin salat. 13 tunnin työpäivä.


12.12.1991 torstai
Tiivistelin omia kasettinauhoituksia koko päivän. Katsoin Tähdet kertovat, komisario Palmu.


13.12.1991 perjantai
E pitää tänään bileet. Lähtis häirään juhlien kulkua? Lainasin Hannulle filmikasettimme. Piti siitä, sanoi hän, kun soitin 15:30. Kuuntelin / miksailin neljä tuntia Tommi Liimatta Organisationin musiikkia. Soitin TLO:n rumpalille eli serkku-Jussille, on sen syntymäpäivä – JA SE MYY RUMPUNSA POIS 500 mk:lla! TLO:n kuolema on silloin väistämätön. Tomin kanssa värkkäsimme niillä ja ulkona yhteen asti. Aiomme tehdä huumefilmin.


14.12.1991 lauantai
Istuin päivän kasettikoteloiden peittämällä sängyllä lukien Tuulen Viemää kasettien tiivistelyltä ehtiessäni. Aki kävi. Tomilla on vitun bailut ja mentiin Hannulle, missä Akikin näki kohutun ’Kuumat Hoitsut’ –filmimme.


17.12.1991 tiistai
Teimme kuvistunnilla filmit ’Tommi Liimatta’, ’Shaman’ ja ’Natsit’. Lainasin kuvisryhmämme VHS:n, jossa on mm. vuoden vanha ’Käsi’ ja ’M’Faa’!


18.12.1991 keskiviikko
ATK-kokeesta 5+. Kuvasin Tomin kanssa Lego-animaation. Kirjoitin ’De flesta gånger går jag ensam ut’ –biisin valmiiksi.


19.12.1991 torstai
Linkkuliput loppu. Harjoittelimme joulujuhlabiisejä koulun näyttämöllä ja lukiolaiset innostuivat ’Vain vapaapäivästä’ – joku tyttö siis tuli ihmettelemään, onko se tosiaan meidän oma biisi. Koko päivä salissa. Ostin kirjakaupasta Andy Warhol -kirjan (39 mk). Editoimaan klo 15, mukana Hannu ja Eschke ja turhaan tiellä pyörimässä Sockbandgrabb ja Storhammar. Saimme leikatuksi filmit ’Käsi’, ’Shaman’ ja ’Hannufilmi’. Juoksin Lappiatalolta 25 min:ssa kotiin kattoon väri-Palmua. Valvoin yli kolmeen värkkäillen saksien, väärinpäisten kasettinauhanpätkien ja liimatuubin parissa.


20.12.1991 perjantai
Voi sääli, ettei ees väsytä. Kuuden tunnin salitreenit. Kotiin nukkumaan puoleksitoista tunniksi. Joulujuhla… JA MÖIN MUSIIKKINI SUOSIOLLE! Musaryhmäyhtyeemme Ärsyke niitti suosiota. Ja hyvin laulut menivätten: ’Aki-Keke-intro’, ’I Still Haven’t Found What I’m Looking For’, ’Rough Boy’ ja ’Vain vapaapäivinä ihmisillä on oikeus valvoa pitkään’ (jonka esittelyn jälkeen pimeästä salista kuului Tuomon huuto ’Hyvä!’). Kokoonpanossa mie, Lääkkölä, Leinonen, Talvensaari, Lammassaari, Storhammar, Kouri. Tomi juonsi puku päällä. Illalla Tomi, Jukka ja Aake kävivät. Ensiksi mainittu tosin harmistui animaatiokuvakulmia koskeviin kommentteihini. Mielestäni hahmon liikkeen edistyminen häiriintyy, jos huomio kiinnittyy uuteen kamerapaikkaan.


21.12.1991 lauantai
Öhöm! Nouin toikkarin (vittu, 7,9, musiikki laski ysiin, vaikka opettaja oli luvannut kympin kaikille jotka esiintyvät joulujuhlassa!). Kuvasimme elokuvat ’Tilpehööri II’ ja ’Liekit’. Matti kehui hulluna filmejämme. Tomi lähtee huomenna Kuopioon. Kuuntelin seitsemän LP-levyä.


22.12.1991 sunnuntai
Piirsin Uhka Pietarsaaressa 10:ä.”

Liimis — 1.1.2012 12:59

”23.12.1991 maanantai
Huomenna jouluaatto, mua se peloittaa. Ostin isälle vuoden 1945 Pikkujättiläisen. Sen kuvitusta lienee käytetty Pahkasian jutuissa. Kirjoitin biisin ’Botnia Beat’. Piirsin Uhka 10:ä ja Secret Life of Tommi Liimattaa. Pitäis nääkin ehtiä kopsata ja lähettää Kemin sarjiskilpailuun 31.12. mennessä!


24.12.1991 tiistai
Juhannus. Nukuin puoli kahteentoista. Kuuntelin siistissä huoneessa Biitlestä, saunoin, Ivalossa -31°c, luin Tuulen viemän loppuun. Isä tuli kahdeksan jälkeen. Sain Fantasia-videon, Walt Disneyn elämäkerran, mälliä, kuusi sukkaparia ymsymsyms. Valvoin puoli neljään.


25.12.1991 keskiviikko
Nukuin puoli kolmeen. Noudin Sockbandgrabbilta Tuulen viemää –vilmin, jonka hän FilmNetiltä meille nauhoitti. Mutta katsoin myös Fantasiaa, piirsin Allu & Jania ja seurustelin Aaken ja Jukan kanza. Valvoin neljään.


26.12.1991 torstai
Heräsin klo 14. Äiti oli aamulla katsonut Tuulen viemän. Piirsin Uhkaa ym. koko päivän. Luin Walt Disney –elämäkertaa. Piirsin myös muutaman sekunnin animaation. Nukkumaan viideltä.


27.12.1991 perjantai
Nukuin puoli neljään. Piirsin. En käynyt ulkona. Luin Walttia.


28.12.1991 lauantai
Heräsin jo 09. Piirsin Uhkaa. Katsoin Fantasian ja nauhoitin Dumbon. Luin Disneytä ja viimeistelin oikein- ja väärinpäisistä nauhapätkistä pikaliimaamani elokuvamusiikin ’See Inlay Card for Details’. Pyörii kankeasti nauhurissa, uhkaa stopata. Aake ja Matti kävi. Englanninlaku lopussa. Miks’ toissayönä niitä ahmin?


29.12.1991 sunnuntai
Nukuin myöhään ja piirtelin Uhkaa. Illalla Tomi tuli, ei ollut löytänyt Kuopijosta Lennonia. Kävin ulkona ensi kertaa neljään päivään. Tiivistelin jälleen nauhoituksiani.


30.12.1991 maanantai
Valvoin unta saamatta neljään, heräsin 08:30. Jatkoin tiivistelyä. Absoluuttinen Nollapiste soitti ensi kertaa sitten 8.12. Aki ja ne on muuttaneet, asuvat nyt lähinaapurissa, Nirpan kentän laidalla. Emme nauhoittaneet treeneissä, vaikka meinattiin. ’Botnia Beat’ sai kämpällä kohtuullisen vastaanoton. Tomi kai luuli että suutuin sille, vaikken. Se menee huomenna Pyhälle. Walt Disney loppuun.


31.12.1991 tiistai
Nii-in, en voi vähätellä sitä että minulle niin taiteellisesti rikas vuosi 1991 on päättymässä. Mutta odotan että vuosi 1992 (tuntuu omituiselta kirjoittaa tuo luku) on vieläkin rikkaampi. Isä soitti ja lupas viiä mut ensi weekendinä laskettelemaan. Tomi on Pyhätunturilla, Tuomas on jossakin. Jätin siis Rollarikasetit Leinoselle. Jukan ja Aaken kaa olin muutenkin koko illan, potkureilla lumisotaa, ilotulitekarkelointia ympäri Länsikankaan ymsyms… potkukelkka on ykkösvälineeni nykyisin. Söin melkein Verraton-rasian, join muutaman lasin Pirkkasiideriä ja luin puolet kirjasta Nancy (ekan kerran toukokuussa ’88). KUN VUOSI LOPULTA VAIHTUI, värkkäykselleni luonteenomaisesti istuin jalat kattoa kohti kylmän saunan lauteilla, soittaen omia biisejäni mustalla kitaralla. Vittu, eilen katkes sähkiksen kieli. Olen tätänykyä vieläkin onnellisempi. Tomi sanoi tässä kerran, että ”vaikkei muuta meillä olisikaan, niin onhan meillä oma yhtyeemme”. ENSI VUODELTA TOIVON NÄITÄ ASIOITA: 1) Saisin asua vastedeskin Rovaniemellä enkä esim. Torniossa. 2) Pääsisin Rantsun lukion kuvataideluokalle. 3) Saisin mainetta taiteilijana ja bändimme pysyisi koossa.


1.1.1992 keskiviikko
Arkistoin / piirsin. ABSO soitti ja nauhoitti. Yöllä klo 03 tein biisin ’Transchreggei’.”

Liimis — 10.1.2012 18:51

"2.1.1992 torstai
Koulussa väsytti kolmen tunnin yöunen johdosta. Kuuntelin eilisiä äänityksiämme.


3.1.1992 perjantai
Musiikinopettaja yritti saada mua laulamaan Policen ’Roxannea’ lukiolaisten bändin kanssa. Ahaa, olen nyt kysytty laulusolisti? En suostunut sitovasti. Nauhoitin Tomin Juice & Mikon ja Aaken isän Herra Mirandosin ja Simon & Garfunkel –levyn. Serkku tuli, ja ilta menikin iloisissa meiningeissä.


4.1.1992 lauantai
Kaupungille. Serkku osti varkut ja flanelli-teryleenijakun. Se lähti Kemijärvelle pizzan meillä syötyänsä. Luin divarista ostamani Meidän Talo –lehden Asuntomessut 1990 –erikoisnumeron parissa tunnissa. Ostin myös 10 pientä niggerinpoikaa. Ilta meni arkistoinnissa kasettieni.


5.1.1992 sunnuntai
Tässäpähän vittu värkkäsin, luinpahan, kuuntelinpahan musaa. Kävin varoittamatta Akilla mutta niillä oli vieraita. Siispä menin Tuomakselle, jolta lainasin Beatleksen Revolverin ja 67-70-levyn, mutta nauhoitus epäonnistui, kun stereoni on niinsanotut / ns / noinsiis persuksesta. Serkku tuli taas. Valvoimme Chelsea Hotel -ajatusten ja sanainkääntelyn parissa.


6.1.1992 maanantai
Serkku lähti tänään ja kehui ’Lavetra Opossumin’ taivaisiin. Arkistoin, siis tiivistin kassujani. Ostin Vaaranl… siis Suentien kiskalta kaksi rasvatonta maitoa, kun rasvallista ei ollut.


7.1.1992 tiistai
Ja loppiaisen jälkeen kouluun. Äiti piti suursiivouksen (kuusi vittuun) ja nukuin illalla ABSO-SOITTELUN (’De flesta gånger’ & ’Lavetra Opossums’ & ’See u later, calculator’) jälkeen, mutta vaikken juonut illalla teetä, väsyin yhteen asti (valvoin). The Väsy Day.


8.1.1992 keskiviikko
Turhaan otin luistimet kouluun. Äh. Lainasin Jukka Kourilta joulujuhlaäänitteemme – vitunmoista laahausta soitto! Olin koulussa ilman rannekelloa, se oli suorastaan turvatonta. ATK:ssa ohjelmointia ymsym. Kävellen kotiin, kuten aina, kun ei ole / en kehtaa tuhlata bussilippua. Matti ja Aake tulivat. Nauroimme itsemme AIKAMME TAIKURIT- ja RENKI-jutuilla kibbutsiin. Teinkin renkitaidetta laajoin mitoin!


9.1.1992 torstai
Ja koulussa LISÄÄ RENKEJÄ PIIRSIN!!! Vakuutuin siitä että lukio anastaa taiteelliset voimavarani. Kotona maalasin renkejä ja Aake + Matti tulivat taas. Nauhoitin puolitoista tuntia niiden puhetta. Aion tehdä puheista kirjan. Yksitoista sivua (eli 20 minuuttia) on jo käsin kirjoitettua tekstiä.


10.1.1992 perjantai
Musantunnilla kansanlauluja… Mattia innostaa yhä KIMMO ja RENGIT. Kävelin taas kotiin, mutta yksin. Tomi toi videokasetin, jolle nauhoitin Eilisen Pop 3/3. Siinä oli pelottavia artisteja: Those Lovely Hulahands… Tein laulun ’Black Sunday’, johon sain aiheen Walt Disney -elämäkerrasta.”

Liimis — 19.1.2012 14:19

"11.1.1992 lauantai
Piirsin Uhka Pietarsaaressa osa 10:n VALMIIKSI. Valjastin lehtikoteloiden selkämykset uudesti. Maalasin taulun "Likainen käsi" . Taidepuuhan puolesta riittävän rikas päivä.


12.1.1992 sunnuntai
Ounasvaaralle laskettelemaan. Vitunminen tuulimyrsky Tottorakalla. Kotona sulin. Illalla soitimme. Uuden ’Black Sunday’ -biisin jätkät näkivät, muttei soitettu sitä.


13.1.1992 maanantai
Pelasin Boulder Dash Construction Kittiä. Nauhoitin Saarenkylän serkkujen jokellusta puolitoista tuntia. Lisää kamaa "KIRJAAN" ikävä kyllä (entisissäkin on translitteroimista). Varasin filmienleikkausajan.


14.1.1992 tiistai
Olen 16. Valmistin kuviksessa paljon töitä, kuten "W=P" . Jukka suuttui, kun sanoin että U2 matkii Doorsia. Ressi juttu, Juuakim sentään. Illalla tuli bändiläiset täytekakulle paitsi Aki. Matti kipeytti vattansa limukasta.


15.1.1992 keskiviikko
Editoimaan filmejä. Matti tuli pajalle myös. Teksturi ja efektit eivät toimineet. Söin liikennevaloissa 12 markan hampurilaisen. Illalla ei tullut linkkaria, kävelin ja olin kotona kymmeneltä. Söin köyhiä ritareita. En tehnyt läksyjä.


16.1.1992 torstai
Nukuin yhteentoista, en mennyt kouluun. Katsoin vilmejämme. Haaveilin teehetkessä Tomin luona Interrailista. Keskellä treenejä maha tuli kipeäksi. Oksennus oli vähällä. Kahden tunnin helvetti. Jumala rankaisi minua kun lintsasin koulusta. Kirjoitin biisin ’Kuuntele’.


17.1.1992 perjantai
Matilla ei vieläkään ole uskonnonkirjaa. Pyöräilin kaupungille. Ostin Suomalaisesta 27,50 mk:n ylihintaan vesivärit ja pahvipohjia. Soitimme. Katsoin Hynttyyt yhteen & Nyhjää tyhjästä ja maalasin aquarelleja. Suoritin myös kirjaprojektin kakkosvaihetta (= nauhaltakirjoittamista).


18.1.1992 lauantai
Lainasin kirjastosta Focusin Moving Wavesin, Butterfield Blues Bandin East-Westin ja videonteko-opasvideon. Menin Akille ja taas tunsin oloni sairaaksi. Meillä oli kuusi jäpää yhtä aikaa: Talvensaaret, Tuomo, Aake, Jukka, Aki. Nauhoitin kirjastolevyt. Jätkien puhetta EN nauhoittanut, koska kirjaprojektissa on jo nytkin työmaata kyllin.


19.1.1992 sunnuntai
Suoritin 01:30 asti kirjantekoa.

Liimis — 30.1.2012 13:54

”20.1.1992 maanantai
Kuviksessa pointilismi. Tein biisin ’Horny Sug(er i Magen)’. Soitimme kuudella jäpällä: KAKSI BASISTIA (Aake ja Matti). Toimisikohan se? KIRJA VALMISTUU. Myöhään meni.


21.1.1992 tiistai
Teimme tuplakuviksessa filimin. Kuvasimme ruokalassa. Ervast teki mulle RENKIKOPIOITA. Aion tehdä 2700 Renkiä tänä vuonna… eli lumilautaa EI kannate ostaa. Tomi kävi teehetkellä ennen kirjastoon menoa. Kirjastossa ilmoittauduimme Lainan päivän (7.2.) YÖJUHLAAN SOITTAMAAN. Kirjoitin paperiin: Absoluuttinen Nollapiste, 5 jätkää… Harjoittelimme Yöjuhlaa varten.


22.1.1992 keskiviikko
En lainannut Tomille videoita, suuttui. En siis sanut kirjaston Doors-vilimiä nauhotettua… ja ruokalassa kuulin, ETTEI NE AIO SOITTAA SIELLÄ! Vitun teennäiset muluset! Vittu ko ei voi sanoa suoraan mikä pännii! Vitun Police-ryhtikitaristi Jukkakin! Ne ei siis aio tehdä sitä Kirjaston yöjuhlakeikkaa. Ärsyttää tommonen – oho, ovikello soi – Killi toi Woodstock-levyn ja Tuomaskin kävi. Illalla tuli SERKKU ja hän innostui RENGISTÄ.


23.1.1992 torstai
Ihime: NYT jätkät (Aki ja Tomi) vuorostaan on VALMIITA soittaan! Olen kai basisti keikalla. Koulussa kävimme AMIKSESSA, musta tuleekin RAKENNUSMIES. Koulusta menin kaupungille. Serkku odotti minua Rinteen kahvilassa Magritte-kirjan kuvia tutkien. Hän oli ostanut väriruiskun + muuta SOPHNOA. Hän sai tietää dirsmausharrasteestani. Ilta meni riuskalla saunomisella ja sille nauramisella, että luokan eräs tyttö näyttää ihan CANDY DARLINGILTA.


24.1. 1992 perjantai
Sain Musa-Masalta lainaksi joulujuhlasta kuvatun videon. Se mun täytyy editoida omaan talteen ensi viikolla. Serkku lähti ennen kuin ehdin kotiin. Menin Tomille niputtamaan ja nitomaan 2500 kirjekuorta. Illalla otin aikoja Arctic Circle Blues Bandin ja Tommi Liimatta Organisationin biiseistä. Maalasin uutta upeaa Renkitaulua.


25.1.1992 lauantai
Arkistoin treenipäivämääriä. Kirjoitin kirjaa. Suoritin toimintoja. Soitin.


26.1.1992 sunnuntai
Nauhoitin TV:stä Redi Stedi Goun. Otin aikoja Siiri & Mari –kuunnelmista. Duunasin biisejä – kolme kappaletta! Mm. ’Laala’. Tein vesiväritöitä. Luin 10 pientä nigger’poikaa.


27.1.1992 maanantai
Pointilistista työtä maalasin koulussa. Matti tuli illalla. Teimme kaksikymmentä Renkimaalausta ja RENKI-yhtyeelle lauluja. Matti näki joulujuhla-waidioun.


28.1.1992 tiistai
Matti taas tuli. ABS soitti. Aaken basso on pipi. ABS soittaa myös Valoa Yössä –tapahtumassa ens’ viikon perjantaina! (Siis Yöjuhlassa.) Nukuin tunnin, kunnes jätkien kaa lähin laskemaan persemäkeä ja hurjasteleen potkurilla hietikolla. Ylihuomenna PÄIVÄNAVAUS? Varasin siksi päiväksi EDITOINNIN. Kuviksessa iso Renki-teos ja linotöitä.


29.1.1992 keskiviikko
Lenttistä liikunnaza. Pirkkotäti kertoi, että editointiaikani siirtyi ensi viikkoon. Äänitin VITUN TEENNÄISEN päivänavauksen. Loppufeidin Pressan ’Last Quartersiin’ suoritin Aaken stereoilla. Loppufeidi oli tärkeä, koska jokainen päivänavausta pitävä opettaja a) tuhisee mikkiin ja b) napsauttaa vitun rumasti sen mikin offille, ja toivottamansa  ”Hyvä päivänjatko” ei toteudu, ainoastaan vituttaa, ainakin lähimmät minuutit. Toimetonta olla ilman PROJECTEJA… enää 3-4 tuntia kirjoittamista, niin kirja ’MUUSA’ on VALMIS! Kirjaani on vaikuttanut Andy Warholin romaani a – vaikken olekaan sitä lukenut. Vittsi, muuttaisko tuohon Ketunpolulle, ko on halapa 4 h + k -asunto? Huomenna on se jo ennalta hävettävä päivänavaus. Ja YHTEISVALINTAMESSUT.


30.1.1992 torstai
No niin. Pidin sitten sen saamarin päivänavauksen… Vittu, en aio enää KOSKAAN tehä semmosta RASKAA! Yleisration FILIMIRYHMÄ tuli koululle. Ottivat haastateltavaksi minutkin. Kerroin toimittajalle vitsin ”ÄLÄ OLE RÖYHKEÄ SINUT EILEN”. Saa nähdä meneekö televisioon. Kävimme yhteisvalintamessuilla, ja kävin sen jälkeen Mr. Sockbandgrabbin kanssa Juhan Konehallissa. Ei näkynyt SEKUNTAATTOREITA… Kotona maalasin, ellen kirjoittanut. Äiti menee huomenna Ivaloon, eli olen viikonlopun yksin.”

Liimis — 9.2.2012 14:29

”31.1.1992 perjantai
Tuomas on hyvä U2-laulaja! Vakuutuin! Ussan tunnilla oli hoono rootsi –mormoneja USAsta. Kaupungille. Ostin 2 penslaa, 40 mk:n öljyvärit, kaksi maalauspohjaa, hajutonta tärpyä ja kirjat Sieppari ruispellossa ja Pelko on aseeni. Illalla maalasin RENKEJÄ ja Aake + Jukka kävivät katsomassa FIRST LIVE –joulujuhlavideon. Nyhjää tyhjästä LOPPUI.


1.2.1992 lauantai
Tomi tuli ja näki ”Oy:n Perustajan” eli Kalervo Palsa-dokumentin… Maalasin öljyväreillä. Ah! Hyvä päivä. Sain VIHDOINKIN kirjaprojektini valmiiksi!


2.2.1992 sunnuntai
Abso soitti kolme tuntia. ’Horny Sugar’ on Abson mielestä HYVÄ biisi. Maha kuraantui, kun Tomi iski ilmat pihalle. Äiti tuli kotiin. Maalasin ’Odotusta’.


3.2.1992 maanantai
Joo kiva, Aakella on ont i halsen ja Tomi on vuoteenomana! Ei siis soitettu. Luin ”Siepparia” ja ”rentouduin” omien ”musiikkikasettieni” parissa.


4.2.1992 tiistai
Kuviksessa tein NELISENKYMMENTÄ RENKIÄ. Kuljetin linot plus isot Rengit kotiin. Jukka lainas Axis: Bold as Love –vinyylini. Menin Matille hakemaan bassoa. Jäin hetkeksi Matille, ja tein hänen huoneessaan nopeasti pikku nipun ”lastenlauluja”: ’Lasse taittoi niskansa’, ’Luistelemassa’, ’Joni palaa karrelle’... Hukkasin kotimatkalla basson suojana olleen villasukan.


5.2.1992 keskiviikko
Pärjäsin lentopallossa. Enkun sanakoe, mutta olin lukenut VÄÄRIÄ sanoja. Tomilla ei enää kuumetta, thank God! Ehdin jo rukoilla Matin kanssa jätkien paranemisen puolesta. Aki on yhä kuumeessa, eikä pessimisti Aake ole varma pääseekö ylihuomenna soittaan… Jumalauta, onpa epidemia! 8 tyyppiä luokaltamme eilenkin pois. Luin Pelko on aseenin loppuun.


6.2.1992 torstai
Ouvitsi, ounou! Ruottin koe. Ja huomenna on vielä SUUREMPI ouvitsi ounou kun on tuo ”VALOA YÖZÄ”! Tämän kirjoitin TÄNÄ AAMUNA. Leikkasin joulujuhlavideota editointipajalla. Ostin huippukallista liimaa + korjauslakkaa: yhteensä 29 mk!!! Ostin SEKUNTAATTORINKINTIN. Rahat ei näinollen riittäny hambikseen. Kotona jo ennen viittä. Aake on TERHAKKA, soitimme ekaa kertaa biisiä ’Joni palaa karrelle’, joka myös soitetaan huomenna juhlassa! Aki yhä piiphi…


7.2.1992 perjantai
Koulusta kotiin. Tomin luona hermoilua ja vapinaa ja harjottelua. Aki tuli lopulta kämpälle… Pukeuvuin samettitakkiin, Woodrock-paitaan ja 70-luvun solmioon ja kävelimme puoli yhdeksän LINKKARIIN! Ja neljä tuntia kirjaston oluesta niljakkailla laattioilla venausta, ja silti vire meni paskax! Mutta klo 01:n aikaan soitettuamme menekki oli taattu! ”Lisää…” Okei. Loput voitte lukea ABS. NOLLAPISTEEN HISTORIASTA… Isä tuli illalla, kääkät näkivät spontaanin performanssimme!


8.2.1992 lauantai
Matti toi eilisen keikan VHS:n. Matti on... ...kuvaaja. Osoitti hyllyyn tai lattiaan, kun ei kehdannut kuvata kohti. Kuulin Tomin luona tuoreen ROVANIEMI ROKKAA –kokoelmakasetin. Teennäis-paskaa. Kyllä meidän olisi pitänyt päästä kassulle mukaan. Olisipa paras biisimme ’Horny Sugar’ vain ehtinyt valmiiksi – ja olisimmepa tienneet, että moista kasettia ollaan julkaisemassa. Eilisestä riitti puhumista. Me olemme NYT VASTA yhtye, kun olemme tehneet keikan. Illan kuuntelin meiän ym… rentouduin. Ja ulos! Myös!


9.2.1992 sunnuntai
Bändijäpät kävi. Lainasin Tuomakselta Juhla-nauhoitteen (hän oli toka rivissä istuen äänittänyt keikan Lapin Radion haastattelumankalla). Tomi analysoi minua ja tuli tulokseen: ”vitun puoliteennäinen.” Illalla telmimme hangilla ja keinuhypimme.
Aamupäivällä kirjoitin Nollapiste-historiaan reilun liuskan verran uutta:

”Tammikuun puolessavälissä näimme kirjaston seinässä mainoksen tulevista yöjuhlista kirjastotalolla eli ”VALOA YÖSSÄ 7.2.92 KLO 18-02”. Yöjamit. Juu. Päätin että Nollapiste lähtee sinne. Mä ilmotin listaan ”Yhteyshenkilö Tommi Liimatta / Absoluuttinen Nollapiste – 5 jätkää”. No sitten Aki ja nää rupes, ettei vittu me sinne lähetä, ei ehitä harjotella. Jumala minut hyljätköön…
Lopulta sain niille uskoteltua, ettei se oo niin vakavaa. Ei oo väliä miten soitetaan. No, minä mielistelin niitä koko lopunajan ennen esiintymistä, ja me soiteltiin ja treenattiin, ennen kuin NE JUUTTAAT SAIRASTUI juuri sen viikon alussa kun oli Valoa Yössä. Kolme viidestä eli 60 prosenttia joutui A-viruksen kouriin. Ensin Tomi, sitten Aake ja Aki. Sillä viikolla ei paljon soitettu. Meni maanantai. Tiistai. Keskiviikkona Tomi oli jo terveempi. Torstaina Aake toi basson kämpälle. Ja vasta perjantaina – esiintymispäivänä – Aki oli jotenkin terve. Vaikka olis se tullu sinne soittaan vaikka pää vadilla.
Puoli yheksältä kaupunkiin menevään linkkariin. Kitaralaukut ja lehmänkello mukana. Minulla päällä pitkä Pietarsaaren Woodrock 1991 -teepaita ja kraka ja sammaritakki.
Kirjastossa The Vävyt alotti juuri settiään, kun me tultiin sisään. Yheksältä jengiä oli jo jonku verran. Eskelisen pentu ja Hannu Stark oli ollu siellä jo puoli kaheksasta. Ulkona myytiin makkaraa. Aulassa oli tauluja. Tytöt tupakoi vessassa. Yläkerran lainausosastolla aikuiset tarkkailivat jotain aikuista.
Meidän piti jullata lavan verhojen takana oluesta tahmeilla lattioilla neljä tuntia. Yleisössä oli tyyppejä, jotka oli tullu vain meitä kattoon. Yhen maissa yöllä, eli päivän jo vaihduttua kahdeksanneksi, kömmimme kuin unessa lavalle, joka oli sitä samaa lattiaa kuin yleisön alla.
Alussa meni vittu varmaan kymmenen minuuttia virittelyyn, eikä äänensärkijä toiminu, ja mikin johto oli melkeen poikki.
Sitten Tomi iski tahdin ’Lavetra Opossumiin’ (Aake halus alottaa nopealla rymistyksellä, koska meidän vuoro tuli death metal –yhtyeen jälkeen). Kirjasto täyttyi vain sillä: nopealla, hermostuneella laululla ja liian hiljasilla kitaroilla. Tomin rumpukeppi katkesi.
’Opossumin’ jälkeen heitimme ’Beltrosen’. Yleisö osoitti suosiotaan. ’Struggling With The Waves’. Akin soolon kohdalla heittäydyin kilpikonna-asentoon. Valokuvia. Hymyä. Matti kuvasi nurkassa videolle käsi täristen. ’Strugglingin’ jälkeen yleisö oli yhtä massaa. Vaikea sanoa, mitä he miettivät siihenastisista biiseistä.
Pientä sähläystä ennen uutta piisiä ’Horny Sugar’. Tomi soitti hinttikomppia. Okei. Se loppui. Mä muistin siis sanat. Tunnelma vapautui. Millään ei ollu väliä. Spiikkasin NÄSTA LÅT ÄR EN SVENSK VISA, DE FLESTA GÅNGER GÅR JAG ENSAM UT! ’Flesta Gånger’ alkoi hämäännyttävällä Bon Jovi –hevillä. Sitten alkoi laulu. ”Mitä, laulaako tuo ruottiks?” Kertosäe oli ruottalaista humppaiskelmää.
Taputukset yltyivät. Ja viimeinen numero oli uudenuusi lastenlaulu ’Joni palaa karrelle’. Se räjäytti pankin. Aki esitteli minut ’Jonin’ jälkeen. ”Hän on Tommi Liimatta, sanoittaja… mikä sä olit… säveltäjä. Yhdeksän aa luokalta, Korkalovaaran yläaste.” Noudin akustisen Renkikitarani verhon takaa, Aki esitteli Rengin. Hyväntahtoista naurua.
Jari Pulsa nouti mikin akustiselle. Se kiersi aluksi. Soitin medleynä pätkän ’Vapaapäivää’, lastenlaulujani ja ’Please, Send Me Your Paper Suitcases’. Okei. En jaksa enää. Yleisö taputti tahtia ja Tuomas nauhoitti kaiken. En jaksa. Uskokaa jo.
Lavan takana kaikki olivat yhtä mieltä. Me varastimme shown. Matti sanoi: ”Vittu että jätkistä tykättiin!” Kävelin kitaran kanssa ulos talosta. Yleisön poikki luoviessani kuulin lukiolaistytön nyrpeän kommentin: ”Olisit soittanu kunnolla sen Vapaapäivän.” Hän oli tykännyt siitä joulujuhlassa.
Seuraavana päivänä olimme yhtye. Olimme tehneet ensimmäisen keikan. Joulujuhlaa ei lasketa. Näimme eiliset tapahtumat Matin kuvaamana. Joo. Kyllähän sen Matin tietää.
Absoluuttinen Nollapiste tekee keväällä demon. Toukokuussa Ysien juhlassa pidämme pitkän jäähyväiskonsertin peruskoululle.
Päätin ennen keikkaa, että eroan yhtyeestä heti maanantaina ja sanon haistakaa vittu koko saatanan nollapiste. Tomi vittu närkästyttää ja nöyryyttää. Vaan ehken eroakaan.””

Liimis — 22.2.2012 14:23

”10.2.1992 maanantai
Yllättävän harva kommentoi concerttia. Tytöt eivät juuri lainkaan! Bilsassa pelattiin seksipeliä. Osoitin tietoni. Piirsin kaupunkia. Jätkiä kävi. Luennassa Christien Tuijottava katse.


11.2.1992 tiistai
Pyörä LEVA’S ja menin potkukelkalla kouluun. Kuviksessa kuvasimme ruokalassa anti-upsidedown-musiikkivideon ’Please, send me your Paper Suitcases’ jossa Renkikin esiintyi. Fyssassa katsottiin tylsää jäkistä. Evergreenin levytilaus postiin. Ulkona potkurointia ja Tomin luona videointia.


12.2.1992 keskiviikko
Bussilla kouluun. Katsoin Disneyn fantasiaa. Soitimme kauan ’Foxy Ladya’ ja telmimme pimeässä ja Nirpan luistinjäällä potkureilla.


13.2.1992 torstai
Penkkaripäivä. Kaikki abien julisteet EIVÄTKÄÄN esittäneet minua – ei yks’kään. Koulusta tultua nauhoitin eli äänitin biisejä Sävelkansio-soolokasetille. Kirjoitin biisin ’Lote’.


14.2.1992 perjantai
Musiikintunnilla ei ollut Akia. Musa-Masa liimasi kenkäni. Ehdimme hiukka soittaa salissa… Vanhojen Tanssit. Snobbailin uskontotunnilla tiedoillani. Matti on ”raadollinen”. Potkukelkkailin Jaken kanssa jäällä.


15.2.1992 lauantai
Kaupungille ostamaan kenkiä. Ostin kiiltävät, teräväkärkiset ”raadot”. Luin Wilbur Smithin Kivihaukkaa ja näin. Kirjoitin kirjaa TALO NIMELTÄ VASKOOLI.


16.2.1992 sunnuntai
Kuuntelin radiosta Onnenpäivän. Kirjoitin biisit ’Viisas lintu (haukka)’ ja ’Dirsmuutio’. Potkukelkkailin Jaken, Esken ja Hillapolun postilaatikon kautta Hannulle, jolta hain lopultakin filmausvaatekassini. ”Raadot” l. ”ruhot” hiersi rakot kantoihin. Ajoin Jaken mopolla Nirpan jäällä.


17.2.1992 maanantai
Nukuin lähes 10 tuntia. ”Ruhot” tuottaa tuskaa. Mattia kenkäni toki ärsyttää. Päivän sananlasku: MATIN PAIDAN JA KENKIEN SISÄLLÄ ON SÄKKI. Kuviksessa piirsin puuväreillä lentäviä muovipusseja. En mennyt Tomille soittamaan vaan pelasin tiettiksellä ja luin lukemistani ja kuuntelin Radiomafiaa. Vieläkään ei Evergreenin pakettia.


18.2.1992 tiistai
Evergreenin paketti tuli: Yoko Onon It’s Alright –LP ja Lennon-Onon Then and Now –video. Illalla kävivät Tomi & Tomi & Tomi ym.


19.2.1992 keskiviikko
Liikunnassa sain yksitoista leukaa. Rentouvvuin. Sain pelätä herätyskellon ääntä.


20.2.1992 torstai
Soitimme. Ja eräs Sini Ruokanenkin soitti: keikkatarjous toukokuun alkuun Keskustan koululle! Katsoin Papillonia.


21.2.1992 perjantai
ABSO on puolet vastaan ja puolet keikan puolesta! Tomi kasteli mut perinpohjin ja suutuin. Tein biisin ’Torin laita’.


22.2.1992 lauantai
Luin MacLeanin Navaronen tykkiä, kuuntelin KISSin kaksi levyä ja Suosikkejakin luin. Potkukelkkailimme kaksi tuntia. Vein 10mpin eestä pulloja kioskiin, joka ei meinannut vastaanottaa niitä. Nauhoitimme biisejä Tuomaksen nauhurilla. Sovin Tomin kanssa. Kirjoitin ’Yesterday’-käännöksen ’Miksihän’.”

Liimis — 7.3.2012 10:22

”23.2.1992 sunnuntai
Kuuntelin radiosta Onnenpäivän ja luin ahkerasti. Ilta meni samanlaisessa lorsoilussa.


24.2.1992 maanantai
Hannu kävi yllättäen, ja sai minut taas innostumaan UHKA PIETARSAARESSAN maailmasta. Piirsinkin oitis uusia sarjakuvasivuja.


25.-27.1992 tiistai – torstai
Serkkupoika tuli Ivalosta yökylään parturini jälkeen. Emme ostaneet Cittarista Boris Gardinerin ”Everything to You” –levyä (1,95 mk, hyllyssä satamäärin). Ostin Hendrix-kasetin ja Jääasema Zebra –kirjan. Torstaina kävimme suurennuttamassa parit keikkakuvat ilmaiskupongilla Ounasfotossa. Samana iltana kävi Hannu ja suunnittelimme seuraavaksi päiväksi FILMINTEKOA.


28.2.1992 perjantai
Kalevalanjuhlassa esiinnyin ’Seven Brothers’ Power’ –biisissä ja koko neljä tuntia (9ksi kouluun) olin salissa. Backstage Partyssa söin Matin tekemiä leivonnaisia. Olimme suihkutiloissa ja lavan eessä veivaamassa omia biisejä… mutta Musa-Masa oli ärsy: ei antanut Tomin soittaa rumpuja. Matti kyytsäs mut meille koulusta, olin tarakalla silmät kii koko matkan Rabatista kotiin. Nauhotimme biisin ’Hämis Rock’ ja Matti säikäytti polveni ja hieroi oksennuksenhajuista geeliä leikattuun kuontalooni. – Kello neljältä aion mennä Hannulle kuvaamaan. Kenties saamme jotain aikaan… en tiedä. – Ja saimme! ’Etsivä Alanko: kuka murhasi Jaakko-sedän?’ –vilmiä tuli yli 5 minuuttia kasaan (vau). Otin kameran yöksi kotiin ja kuvasin vilmin ’Candy’.


29.2.1992 lauantai
Karkauspvä. Isä tuli. Kuvasin ’Candyn’ loppuun. Isä on ostanut ’Suomi sodassa’ –videoita. Potkuroin Hannulle viemään videokameraa. Akut lopuillaan.


1.3.1992 sunnuntai
Kuvasimme ’Etsivä Alankoa’ taas. Esitin rietasta nahkapojua. Olin Oukulla kaksi tuntia laskemassa. Isä lähti. Äiti teki laskiaispullia. Filmauksen päätyttyä loioin ja piirsin UHKIA.


2.3.1992 maanantai
Laiskuutta. Kuuntelin mewseä ja nauhoitin. Jefferson Airplane on melko hyvä. En lähteny potkutteleen. Tomi on yhä Hesassa.


3.3.1992 tiistai
Vitsi, nuha. Enkunkoe. Kuviksessa huono fiilinki. Toin 29 Renkiä kotiin. Kirjoitin ’Sam Borgin’. Potkukelkkaileen. Meillä oli meiän vilmejä kattoon 6 jäppistä.


4.3.1992 keskiviikko
Yöllä herätessä mulla oli neljä pystysuoraa vatsaa. Liikunnassa hiihtoa, oltiin Hannun kaa ylivoimasesti viimesiä. Vointi väheni. Illalla kävivät Killi & Eske ja nenästä vuoti veri 4 tuntia.


5.3.1992 torstai
En ollut koulussa. Menin serkun 6-vuotissynttäreille (se oxensi vittu 2 kertaa). Turtles-kakku. ”Minkä väristä limsaa sie otat?” Lösöilin ja kuuntelin Juice Slamin Tauko III:n neljä kertaa läpitte (eilen 2 ja puoli kertaa). Aloitin sen neitsytkuuntelun vasiten B-puolelta, enkä osaa vieläkään suhtautua, ettei A olekaan B.


6.3.1992 perjantai
Musassa harjoiteltiin minun ehdotusta: Beatlesin ’I’ve Just Seen a Face’. Hiihtoloma alkoi. Kuvasimme Kiveliöntien mäessä ’Etsivä Alangon’ loppukuvat: ankaran potkuritakaa-ajon vääjäämättömän lopputuloksen ja väärän epäillyn sittemmät vaiheet.


7.3.1992 lauantai
Löysin rantein. Pakkasin laukkua. Kuuntelin. Lueskelin. Nukuin. Pureskelin.”

Liimis — 21.3.2012 14:19

”8.3.1992 sunnuntai
Aamulla linkkari lähti minut muassaan Ivaloon. Perillä joskus ennen kolmea. Nauhoittelin serkun levyhyllystä musiikkia. Soitin sen paskalla skitalla. Pohdimme yleviä ajatelmia. Ostin Pahkasian 1/92.


9.3.1992 maanantai
Liikkeellä Ivalon keskustassa. Ostin capon. Saariselälle lasketteleen. Mutta: omalla rahalla kun maksoin, perkele tietyst’ iltapäivälippu makhsssho 100 vitun markkaa!!!!! Me joudutaan maksamaan sillä rahalla Saariselän kelohotelleja… Olen lasketellut elämässäni kaksitoista kertaa. Opetin serkkupojan soittamaan Onni Gideon- eli Tiikerihai-kliseen.


10.3.1992 tiistai
Tänään tai huomenna on kulunut NEL-NEL-NELJÄ VUOTTA Firedalsin eikun Fairboolssin synnystä. Tein yhtä siistiä laulua: ’Kääntyy päät, kun poika sukset lemppaa, äkillisesti’. Ja tein kasapäin RUNOJA, joita serkku analysoi. Ostin häneltä kasettitelineen.


11.3.1992 keskiviikko
Ivalon kirjastoon! Luin kirjat ’Tuuliajolla’ (Juntunen) ja ’Kuka murhasi R&R-tähden’ (Leskinen). Suoritin viimeisiä levyjenkopiointeja.


12.3.1992 torstai
Katsoimme aamulla ’Arvottomat’. Serkun äiti soitti 13:40: alakakaahan painua pysäkille, bussi lähtee 14:30. Tuli kiire! Sodankylän pysäyksellä ostin kioskista Aku Ankan taskarin 144. Rovaniemellä 19:30. Phuh. Järjestelin kamojani.


13.3.1992 perjantai
Aake nouti RHCP:n ekan levyn, jonka serkku hälle möi, ja kauhistui Paternosteria, jonka serkulta kopsasin. Soitimme. Sävelsin 03:30 asti ’Candy Darlingia’. Hyvä tuli. Sen alku on Lennonin ’Nobody Loves You When You’re Down And Outista’ ja väliosa Hectorilta (”Kuka valon taittoi”) mutta kertsi ei keltään: ”Hän tamppaa rinteen / Hän väsyy muotoon / Hän sulaa sumuun / ruskettuu valoon / kohottautuu.”


14.3.1992 lauantai.
Ostin Musamestareilta Chicken Shaken ja mikille tuulihatun. Soitimme. ’Gonorrea’ ja ’Kriminal Pursuit’ uusina biiseinä kehissä. Illalla potkuroimaan. Tomi oli meillä puoli yhteen.


15.3.1992 sunnuntai
Matti tuli uudet levari-housut ja Prodigyn levyt kehissä meille: oli ollut hiihtoloman Stockholmissa. Soitimme / nauhoitimme mm. ’Horny Sugar’, ’Kirjami’, ’Candy Darling’. Piirsin kaupunkipiirrosta (pian ready) ja harjoitimme POTKURIPIILOSTA. Eivät löytäneet minua eräästä ovisyvennyksestä.


16.3.1992 maanantai
Kouluun. Soitimme. Illalla taas piilosta. Olin liiankin hyvä piiloutuja: vitsin hypotermia iski ko makasin hangesa, ja kuulin ihan läheltä ettijä-Akin räkimisen. Ne turhautu ja lähti kotio. Nousin piilosta ja menin lukemaan Wilbur Smithiä.


17.3.1992 tiistai
Kuunnellutin kuvistunneilla Paternosteria. Täällä on markkinat. En aio mennä. Hannu kävi.


18.3.1992 keskiviikko
Hiihtoa. Kastuin läpi-itse. On saatanan märkää ja liukasta. Hannu ja Mr. Vasten (Arska) kävivät, ja Killi. He seurasivat kun soitimme. Hane tykkäsi ’Kriminal Pursuitista’. Eilenhän tein biisin Hannun projektille – he hyväksyivät sen. Ehkä vähän hiomista.


19.3.1992 torstai
Opossa kirjoitin mainoksiin liittyvän äärivitullisen aineen. Soitimme ilman Akia. Kuuntelin Juicea.


20.3.1992 perjantai
Lainasin koululta neliraiturin. Koko iltapuoli meni nauhoitteluissa. Mattikin kävi. Illalla potkuroimme ja lumisodimme. Pitkä juttelu ulkona Tomin kanssa.


21.3.1992 lauantai
Jatkoin neliraitanauhoituksiani. Matti tuli taas, oli ostanut 25 markan technolevyn. Neljän maissa vein raiturin Akille. Soitimme. Illalla liikuimme potkureilla (harrastimme ”turvavyötestejä”) ja ostin kympillä makeisia.”

Liimis — 2.4.2012 12:52

”22.3.1992 sunnuntai
Huono päivä, 22. maaliskuuta vuonna (karkaus-) 1992. Päätin nimittäin suorittaa huonekalujen siirron. Siirsin kasetit korjaamiini hyllyköihin. Ja kun kaluni ja kamani olivat totaalisen sekaisin, en tiennyt kuinka ne sijoitan! Voivuin tunnin verran pöydän takana, ruuvailin pöytälevyjä irti ja kaadoin tyhjän kirjahyllynkin, ja mietin että saatana ko siistiä. Tuomas kävi hakemassa lainaan Juicen Tauko I:n. Nukuin 9 ja puoli tuntia sekasortoisessa huoneessa.


23.3.1992 maanantai
Aamulla siirtelin huonekaluja parempaan suuntaan. Koulusta tultua suoritin homman loppuun, ja huoneeni oli taas seesteinen. Kuviksessa popismi. Illalla nauhoitimme siistejä versioita (’Valtameren lapsi’ ja hittibiisimme). Kopioin kirjaston levyjä: Velvet Undergroundin VU, Moody Blues, McGuinness Flint.


24.3.1992 tiistai
Kuviksessa valmistin suuren pervorengin. Luokanvalvoja-Hiltunen laulatti mulla Vaskipään 17-vuotisonnittelun. Ja seisottikin. Liput kinttaalla (vähissä), kävelin kotiin. Kuuntelin Klamydian EP:itä. Menin Tomin kanssa kaupungille. Ostin umpimähkään 25 mk:lla Steve Cropperin soololevyn – Musiikki-Kuhalla ei yksinkertaisesti ollut mitään muuta ostamisen arvoista! Onneksi levy oli HYVÄ. Illalla päätimme osallistua KALAJOEN BÄNDIKISOIHIN.


25.3.1992 keskiviikko
Aamulla uintia. Enää yksi linkkarilippu. Illalla soitimme. Nauhoitin King Crimsonia. Jukka ja Tuomas kävi, jälkimmäinen palautti lainalevyt. Lähden kesällä Akin kanssa polkupyörillä Kittilään, kitarat selässä. Tienaamme siellä katusoittajina (vai onko Kittilässä pelkkiä teitä).


26.3.1992 torstai
Keksin 40-sanaisen biisinnimen. Soitimme ilman Akia kuten eilenkin. Olimme Nirpan kentällä jalitsua. Nauhoitin Sepi Kumpulaisen LP:n ja Tuomas nauhoitti mulle Sid Singsin.


27.3.1992 perjantai
Bilsankoe. Laulukoe (jossa lauloin ’Dirsmuution’ ja Jussi lauloi ’Horny Sugarin’ ja mie & Aki säestimme monia muita). Hannu lauloi siististi ’Bohemian Rhapsodyn’. Vasta nyt kuuntelin sen sanoja. Menin Matin kanssa lopon tykö ja täytimme Rantavitikan kuvataidepainotteisen lukion hakukortit. Paniikki on nyt poissa! Matin ja mun on vain kirittävä keskiarvoa. Eilen rupesi ärsy opettaja valittaan, kun Hannu oli maanantaina repinyt pandan kuvan jostain ryhmätyöstä irti (koska PANDALLA OLI VAIN KOLME JALKAA) ja joutunut teippaamaan pandan takaisin. Eilen Matti sitten repi sen uudestaan irti. Tällä hetkellä TUO KOHUTTU KOLMEJALKAINEN PANDA on kotonani lasikehyksissä! Matilta putosi eilen kasettikotelo rikki koulun käytävälle, siivooja kuuli räsäyksen ja luuli että me rikoimme lampun ja KIVAT JÄTKÄT rupesi JULLAAMAAN. Eilinen oli vastusten päivä. – Tänään Neuvonen täytti 16. Ihimeen kiltti se olikin koko päivän. Ilta meni Hannullapäin AMERIKKALAISEN JALKAPALLON KIVULIAISSA MERKEISSÄ. Neljänä päivänä olen syönyt makeisia. Riittää nytten.


28.3.1992 lauantai
Tänään en syönyt karkkia, niinpä äiti osti 25 markan videokasetin. Oikeasti näillä asioilla ei ole yhteyttä. Olin koko päivän Kiveliöntien kentällä pelaamassa amer. jalkapalloa.


29.3.1992 sunnuntai
Matti tuli ja skräzäsimme nauhalle. Sitten se meni lumilautaileen. Redi Stedi Gou loppui. Mulla ei ole enää tyhjiä kasetteja! Aake rikkoi lumikukkulalla käsivarteni hetkeksi.


30.3.1992 maanantai
DEMO TEHDÄÄN!! Se on päätetty. Ostin Postin Äänikirjeen ja tein kansiehdotuksen. Jos demo on tosiaan äänikirje, ei siihen 20 minuuttiin monta biisiä mahdu, mutta se on ainoa halpa alle 60-minuuttinen kasetti. Ja kuplamuovikuori tulee samalla. Soitimme. Tuomas on Ylläksellä, emme siis nauhoittaneet (Lapin Radion korvalappunauhuri, jolla demo tehdään, on Tuomaksen takana). Löysin maasta Kasinoarvan. Siinä oli 20 markan voitto!


31.3.1992 tiistai
Kopioin demokansia. Mutta Tomi tahtoo Jukan ’Drivin’ Testin’ mukaan. Puhelimessa pitkä hiljaisuus. Soitimme. Matti kävi skrätsäämässä / Juicea imitoimassa.


1.4.1992 keskiviikko
Hiihtoa. Varasin editointiajan. Studioala Ky:ssä vastaa vain puhelinvastaaja… En jättänyt viestiä, en pysty puhumaan vastaajaan. Asiani olisi tilata sitä kautta tyhjiä lyhyitä kasetteja. Nauhoitimme treeneissä ’Horny Sugarin’ ja ’Lavetra Opossumin’.


2.4.1992 torstai
Koulun liikuntapäivä: Oukulle laskettelemaan. Treeneissä nauhoitimme ’Gonorrean’. Menin Sockbandgrabbille kopioimaan videot Jimi Plays Monterey ja Yellow Submarine.”

Liimis — 12.4.2012 12:55

”3.4.1992 perjantai
Pelasin Kiveliöntien lumikentällä Hannun ym. kanssa amerikkalaista jalkapalloa (snowballia). Tulos: Sockbandgrabb puraisi Kangasta otsalihakseen, myös Sockbandgrabb vuoti verta. Kaila täräytti päänsä. Rossin huuli turbos. Minä huusin ’KÄÄPIÖ’ ja heitin Visuria pallolla päähän. – Yhtyeellä on kriisejä: TEEMMEKÖ DEMON, VAI? Onneksi saamme 12-raitamikserin lainaksi. (Näytti välillä siltä, että Aki & Tomi rupee soittaan keskenään Steve Vai –tyyppistä musaa.) Voi olla, ettemme hajoakaan.


4.4.1992 lauantai
Isä peruutti auton jonkun keulaan. Toppahousuilla on eri liikkeissä jopa 500 markan hintaeroja. En saanut toppahousuja. Soitimme tallissa, Akin sukulaisia yleisönä. Olemme ainakin vielä koossa. Laskimme pihalla mäkeä ja Aake lemppas Tomin kohden päätäni. Nauhoittelin Queenia ja kuuntelin Lennonia. Isä lainasi kirjastosta KULTAKANTISIA OPERETTILEVYJÄ. On sekin! Porukat menivät Ounasvaaran talvikisoihin.


5.4.1992 sunnuntai
Näin unta ’elämää suuremmista elokuvista: kaksi’ mutten muista niistä paljoakaan. Soitimme. Tein mäenlaskuvälineen vanhasta Beetlestäni (pikkulapsen potkuauto). Ilta meni Linjoilla pulkkaillessa. Tulos: Tomin haalari repesi, leukani vuoti verta, Mikolta meni ilmat pihalle, Aaken sääri kapsahti kantoon. Studioala Ky:n mies Pauli Ruuskanen soitti ja kertoi demon, kasettien ym. hintatietoutta. Tulee eteen laatikollisen, eli 100:n tyhjän C-30-kasetin tilaus (á 9:- = 900:-)!


6.4.1992 maanantai
Ja taas mäenlaskua. Kasvot jäätyy liukurilla. (Jos ostan 450 mk:lla 50 kasettia á 9:- ja myyn 25 mk:lla, täytyy minun myydä 18 kasettia päästäkseni omilleni. Saan noin tonnin voittoa.) Kävin Matin kanssa Rantsun lukion näyttelyssä ja ostin 10CC-kokoelmakassun ja The Wall in Berlin –vinyylin yht. 50 mk. Soitimme. Kirjoitin pitkälle paperirullalle ’Who’s Who in QWRH’ –listaa minuun vaikuttaneista ja kaseteilla kanssani esiintyneistä henkilöistä ja yhtyeistä. Esimerkiksi: ”Raine lausui AIV:n In Autumn –kasetilla (1989) ’Perseenreikä’” & ”Parhaimmillaan Matin vaikutus teki Ensiavusta melkein mielenkiintoisen yhtyeen” & ”Eskelinen, Teemu: Osti Rainen rummut Tommilta, jonka seurauksena liittyi alkuvuodesta 1992 Arskan bändiin. Vilahti myös viiden minuutin Roikeikka-projektilla, josta tehty äänite on onneksi tuhoutunut. Raadollinen poju”.


7.4.1992 tiistai
Kuviksessa paska viilinki. Laskin yksin linjoilla. Arkistoin kasetteja. Pyörä on taas kunnossa ja potkurikelien loputtua taas ykkösliikkumaväline myöskin Pariisissa.


8.4.1992 keskiviikko
Hammaslääkäriin Keskustan lågstadiumille. Tulos: 2 ientulehusta joille ei tehty mitään. Rei’istä ei puhuttu. En enää mennyt liikuntatunnille, olin 08:30-09:45 mummon luona. Noudin sieltä Two Virgins –CD:n, jonka täti oli hukannut ja tilannut minulle uuden. Soitimme. Tiivistin Biitlestä. Ensimmäinen kevätpäivä.


9.4.1992 torstai
Koulussa Tomi ja Aki slightly löivät & kurittivat minua… mutta suotta. Tomia vitutti Valoa Yössä – vielä se puhuttaa! – ja Akin ranteeseen EI sovi koskea. Soitimme ihimekamaa. Tuomas ei ole vieläkään äänittänyt Abbey Road / Pepperiä TDK AR90:selleni. Soitin Jeppikseen Virukselle. Näen hänet lauantaina Kemissä – hän tulee pingiskilpailuun. Matti on JALO kuunnellessaan technoa! Pelasin C64:llä ja luin Simon Frithin rocksosiologista teosta. Illalla pidimme läheisen puiston liukumäkikatoksessa varttitunnin konsertin, jonka 10-minuuttisen ’Kuulin teddykarhun kirkaisevan’ –biisin Aki vaati saada tuhota ja meni Tuomaksen kotiin äänittämään tyhjää päälle. Kerrankin en mahtanut mitään sille mitä äänitykselle tapahtuu. Jäin seisomaan tielle.


10.4.1992 perjantai
Musatunnilla harjoittelimme kamaa kehitysvammaisten keikkaa varten. Koulun jälkeen lainasin Tuomakselta nauhurin & sävelsin / nauhoitin seitsemän biisiä (mm. ’Ratherby Somrar’ ja ’Carry your pregnant mum to upstairs, hurry’) kasetille DISKOKUNINKAAN PYTHAGORIA 1. Illalla lähettiin - Aki Aake mie Tuomas Hentry - yksille likoille. Tullessani kotiin äiti raivosi, koska huomenna on aikainen nousu...


11.4.1992 lauantai
Äidin kanssa Kemissä. Virus ei tullutkaan junalla. Kävin häntä pingisturnauspaikalla etsimässä – ei näkynyt, sen sijaan ruotsinkielinen valmentaja huomasi minut ja tiukkasi ’Är du Petri?’ tai ’Är du bättre?’ tai kumpaakin, ja pakenin. Ostin divarista lukemista ja Ringo Starrin Goodnight Viennan (40:-, nimibiisi on Lennonin). Söimme vietnamilaisessa ravintolassa. Junalla Rovaniemelle ja assalta taksilla. (Joka 15:s sekunti kallistui markalla. Lähtöhinta 19 mk, loppusumma 33 mk.) Kuuntelin kotona Goodnight Viennan paristi ja menin Tuomakselle, missä katsoimme Lapinlahden Lintujen ohojelmaa. Muistelimme ulkona aikoja.

12.4.1992 sunnuntai
Sävelsin ’Kaleidoscope Abortin’ kolmen viikon rugnoista ja ’Have a Pleasant Journeyn’ muuten vaan, nopiaan eilisistä Kemi-kokemuksista.”

Liimis — 24.4.2012 11:44

”13.4.1992 maanantai
Soitimme ’Pleasant Journeyta’ – vittu, sen mä tein PUOLESA TUNNISA, ja ’Abortti’ ei kelvannu, vaikka SITÄ oli hiottu! – Ah, virhe, näin käy kun rästipäiviä myöhemmin kirjoittaa: TÄNÄÄNHÄN vasta pidimme leikkipuistossa sen henkeäsalpaavan ”Point in the Park” –keikan, jonka Tomás nauhoitti, ja josta Aki sensuroitsi upean ’Teddykarhun’ (ehdin ottaa ajan, että tiedän menetyksen koon, mikä tärkeintä: 9:51).


14.4.1992 tiistai
Kuviksessa kuuntelimme Velvet Undergroundia – Matin TECHNO ei mua lannista! Killi osti 28 mk:lla 350 makeista (Tarttis Oy)! Lainasin taas Tuomaksen nauhurin, ja suoritin ESKELLE Vuohirakkautta Bandin nimissä FROM ESKELISEN KAVERI FAN LP –kasetinpuoliskoisen (nimi pöllitty Elvisin kokoelmasta From LP Fans Only). Eske antoi 8 mk:n velankin anteeksi… Illalla kolmen tunnin Biitles-kuuntelun + Wilbur Smith –tailun jälkeen ulos. VITTSI, TRULLIT JO LIIKKUU! Eikö NEKÄÄN tiiä, ettei pääsiäisen tarkoitus ole käyttää R-kioskin tarjouksia hyväkseen, vaan palvoa DIRSMAUSSAKSIA, JOTKA UHRAUTUIVAT PUOLESTAMME! Suljin Tuomaksen keräyspaperilootaan ja hypin kolmesta metristä lumihankeen. Mietin Tomin kanssa jos tekis parit FILIMIT huomenna. Luin Smithin Armottomat loppuun. Jännä.


15.4.1992 keskiviikko
Sählyä. Soitin juhlasalin pianolla ’Enenernaa’ ja Aki soitti ’Valtameren lasta’ ja minä olin pianoon nojaileva kapakkalaulajatar. Demonteko viivästyy vielä: emme saakaan huomenna MIXERIÄ lainaan! Matti tuli käymään, äänitin sen puhetta tunnin verran. Se oli ostanut taas uuden techno-levyn… Piirsin 4 ruutua sarjakuvaa, luin AA:n taskukirjan 36, kävin Tomilla, Killi kävi meillä. Killillä oli biisi, elikkä D–Em–G–A. Emme filmanneet. Vitun tylsä pääsiäinen edessä…


16.4.1992 torstai
3 tuntia koulua – ja kappelille J-palvelukseen! Ja uuteen divariin, josta ostin Kinks-kasetin (mukana Lola) ja parit MacLeanit ja menin pajalle editoimaan VALOA YÖSSÄ –keikkaa sekä omia suupailuja. Olin yömyöhään T:saarilla. TV:stä tuli unkarilainen filmi. Olemmeko me ”Valtion Virallinen Yhtye”?


17.4.1992 pitkäperjantai, tylsä kuin perkele
Jullasin Tuomaksella (se nauhotti mulle Rubber Soulin paremmalle kasetille) ja kiersimme ulkona, mm. Jukalla ja Sudentien kerrostalon rakennustyömaalla. Katsoimme meillä VALOA YÖSSÄN editoidun version ja koko loppuillan TIIVISTELIN edelleen Beatles-nauhoitteita. (Taukoja biisien välistä pois, niin kasettipuolelle saattaa mahtua vielä yksi lyhyt biisi.)


18.4.1992 lauantai
Viritin sterkat ja nauhoitin DISKOKUNINKAAN PYTHAGORIA 1:lle uudestaan erinäisiä raitoja. Harjoittelin matikan valtakunnallisiin. Elopainoni on VIISIKYMMENTÄ KILOGRAMMAA. Kirjoitin tätä päiväkirjaa. Siivosin kevyesti. Eilen & tänään tein biisiä ’Eyeland’. Se on ihan kiva biisi. Menin Tuomaksella – missä loppuilta meni kaitafilmikameran tutkimisessa – ja se toimii! Lainasin heidän isän hyllystä E. Paasilinnan Timo K. Mukka –henkilökuvauksennnNAH. Äiti nukkui kun palasin.


19.4.1992 sunnuntai
Bacon & Eggs. Luin muutaman tunnin Mukkakirjaa ja kuuntelin Kinksiä. Kuudelta taas Tuomaalle. Hän maksoi 10 mk grafiikoistani – loput tulee myöhemmin. Katsoimme heidän kaitafilmejä ja puolentuhatta diakuvaa. Ostin 6 mk:lla mäskiä. Jukka & Aake lautailivat meän pihalla. He tykkäsivät ’Eyelandista’!


20.4.1992 maanantai
Vapaapäivä. Harjoittelin puoli kuuteen asti matikkaa. Tuskin selviän kokeesta. Aake kävi. Soitimme. Piirsin sarjakuvaa.


21.4.1992 tiistai
Kouluun. Matikankoe (huh, EI vaipan alaa eikä piitä). Koulun jälkeen yritin nukkua, mutta Killi saapui. Suoritin biisiä ’Nuku pois’. Pelasimme C64:llä Leaderboard Golfia.


22.4.1992 keskiviikko
Koulussa kävi gospeljätkä. Liikunnassa EI tanssia. Lainasin kirjastosta Mukan Tabun, Normanin Shoutin (taasko) ja Will Eisnerin sarjakuvia. Yritin jälleen nukkua päivällä, mutta Tuomas, Mikko ja Killi tunkeutuivat lukemaan 80-luvun Suosikkeja. Nauhoitin heidän puheita.


23.4.1992 torstai
Reiteillä on liukasta. Soitimme, niin koulussa KUNI Tomin tallissa. ’Nuku pois’ sai hyvän vastaanoton. Nauhoitin MusaMasalta lainaamani mono-Helpin. Luin Timo K. Mukkaa. Sini Ruokanen soitti ja tarjosi meille keikkaa: Keskustan koululla 4. toukokuuta klo 14!


24.4.1992 perjantai
Konsertti vammaisille meni jokseenkin kasi miinus. Matikankoe 6 ja puoli, ruotti 8 ja puoli. Kaajuin pyörällä kahesti, levypussi sarvessa… Soitimme koko bändin voimin (Akilla ei tennistuntia). Ostin mäskiä ja kerroin 80-luvun pervoiluvuosistani. Kävin saunassa ja tulin Tomille teelle. Hän tuli sitten meille ja haukkui demonkanteni. Luin Mukan Maa on syntinen laulu:a.”

Liimis — 4.5.2012 14:27

”25.4.1992 lauantai
Tomi kävi, ja yllättäen pyörtyi. Tein biisin ’Gloomyth’. Siinähän on sitä ajankulua.


27.4.1992 maanantai
MS oli tavannut Tikkurilan pingisskaboissa Viruksen. Terveiset… Ei nähty Kemissä, mutta sain biisin (’Have a Pleasant Journey’). Parempi näin. Maalasin ’Have a Pleasant Journey’ –nimisen teoksen. Luin Shoutin loppuun, kuuntelin Beatles For Salen. Soitimme. Nyt ’Nuku pois’ menee jo hyvin.


28.4.1992 tiistai
Järkytys ruokajonossa: Musamasa tuli sanomaan, että Helppi on RIKKI! Saatans, olinpa pyörtyä! Monen sadan tikki! Siinä se jäykkä 60-luvun vinyyli halkesi, kun liukastuin pyörällä levypussi sarvessa. Soitin kotona progeserkulle, jolla on Record Price Guide. Sen mukaan ”original mono” on alle 200 markan arvoinen. Mutta vitunmoinen harmi. Sain tosin Musamasalta sen keskiöstä haljenneen Helpin itselleni, vain 2 viimeistä biisiä per puoli on kuuntelukelvottomia. Omistan noin 90 vinyyliä. – Kuvis-Ervast otti muutamia minun ja Matin töitä näytteille. Kävin Tuomaalla nauhoittamassa Hectoria ja MC5:ttä. Lainasin heidän isänsä hyllystä kaksi Mukkaa, joista luin jo heti Kyyhkyn ja unikon. Aake tuli sanoon, ettei ens viikonloppuna nauhoitetakaan… Kuuntelin Nypyköitä ja Wigwamia ja luin vuoden 1991 Aku Ankkoja. Suunnittelin yhtä uutta biisiä.


29.4.1992 keskiviikko
Tanssia liikunnassa. Kutsuimme mm. Satun ja Jonnan yleisöksi huomiseen autotallikonserttiimme. Taidanpa tilata Musamasalle uuden Helpin Tex Mex Recordsilta, jos stereo-LP kelpaa (70 mk). Soitimme. Matti on Helsingissä. Ehkäpä keskustan keikkaa ei ole!


30.4.1992 torstai
Vapunaatto. Koistinen piti saatanallisen vappujuhlan – pelleksi pukeutuneena, oli joku vitun tanskalainen. Arvosana 6-. Illalla pidimme tallissa sen keikan, ’Valtameren lapsi’ ja ’Joni palaa karrelle’ ainakin iskeytyivät tyttöihin. Sähkölinjoilla Tomilta Nirpan kentälle (parikymmentä metriä) on kuusikymmentä koiranpaskaa. Olin Tuomaksen ja Mikon luona puoli kolmeen.


1.5.1992 perjantai
Aurinkoinen aamu. Menin jossain vaiheessa takaisin Tuomaalle, kävin jossain vaiheessa kotona – ja olin Tuomaalla yötä (heidän kääkät Ylläksellä). Kuuntelimme Per Vers, runoilijaa ja etenkin ’Panomiestä’ lähes tauotta, Jimin Pariisin keikkaa… ja teimme viideltä aamulla ’I Need a Man to Love (Let the Sam Sam In)’ ja muita biisejä uuden SOLISTIYHTYE SAM SAMIN kanssa (T:saaret, mie, Tomi, Jukka). Sam Sam oli illan nimi. Joimme teetä ja luin Rosa Liksomia ja katsoimme Beatles-HELP-elokuvan. Muut nukahti jo puoli kuudelta, minä nauhoitin heidän unista hengitystä kuudelta ja nukahdin puoli 8:lta.


2.5.1992 lauantai
Uni jäi vähälle. Kävin Aakella jätkien kaa. Soitimme (Tuomas rytmikitarassa, minä nokkahuilussa, joka on uusin instrumenttimme). Kotona nauhoitin Tuomaksen mankalla Tomin kuorsausta, kun hän nukahti kesken Electric Ladylandin kuuntelun, ja onnistuin erinomaisesti. Mutta kun illalla tein samalla nauhurilla yhden puolituntisen biisin, se ei tallentunut! Kylläpä minua närkästytti. Niinpä menin nukkumaan.


3.5.1992 sunnuntai
Heräsin 11 ja puolen tunnin unen päästä, kun Matti tuli uusine (Helsingin) levyineen. Soitimme ja rakensimme legoilla kuunnellen Kissin Love Gunia ja R&R Overia. Huomenna ei ole keikkaa. Saatanat. Uuno armeijan leivissä: saatanallista musiikkia!


4.5.1992 maanantai
Aamupäivä meni muuten mukavasti siihen asti kun Matti hutaisi linssini irti. Lähdinkin oitis kotia. Serkulta tuli postissa kasetti täynnä progea (mm. Kingston Wall), sekä kopio Record Price Guiden sivusta, jossa todiste: mono-Helpin nykyarvo on 20 puntaa. Tuomo kävi lainaamassa kaikki Juicen Tauot. Illan SUUBASIN (tiivistin kassuja, y’know).”

Liimis — 16.5.2012 10:30

”5.5.1992 tiistai
GOT TOAST IN MI POKIT! Kaupungille; nostin pankista rahamäärät ja ostin MacLeanin Miljonäärien laivan. Illalla soitimme ja pohdimme pitäisikö Tuomas liittää yhtyeen jäseneksi. K lupasi hankkia meille marihuanaa (100 mk/g).


6.5.1992 keskiviikko
Liikunnassa kuntosalille. Summer City, paitsi että sataa. Tuomaan kanssa kirjastoon, Citymarkettiin, divariin. Simo Salminen oli Tehdas-Asussa, ei menty. Ostin viimeinkin paperia. Ja 46-minuuttisen kassun, jolle Tuomas lupasi äänittää Doorsin ekan. Tuomas ja Mikko tulivat rakentamaan legoilla ja Matti kävi skräzäämässä.


7.5.1992 torstai
Nukuin illalla 2 tuntia. Kirjoitin puhtaaksi meidän Länsikairan Porno –lehteemme tulevan Tomi Krutsin –haastattelun ’Kuinka tutustuin Jukka Leinoseen’.


8.5.1992 perjantai
Muistaakseni satoi saatanasti. Iltayöllä olimme Tomin pimeässä autotallissa ja pohdimme Sam Samia.


9.5.1992 lauantai
Tuota niin… TV:stä tuli Uuno Epsanjassa. Nauhoitin Hendrixin Stagesia ja luin.


10.5.1992 sunnuntai
Soitin Studioala Ky:lle (kassut on jipii tullu) ja Aake tuli kertoon että MIXERI ON NYT KÄYTÖSSÄMME! Matti kävi skräzäämässä, sen laudan trukki katkesi, aurinko paistoi ja illan värkkäsimme tallissa äänitysvehkeitten kans ja teimme koeäänitteen ’Have a Pleasant Journeysta’.


11.5.1992 maanantai
Hain Musiikki-Mestareilta Tuomaan kanssa tyhjät C30-kasetit (900 mk / 100 kpl) ja PYÖRÄNI JUMALAUTA VARASTETTIIN kierrätyskeskuksen pihalta. Olin pannut sen vain valelukkoon, kun avain on kankea, ja olimme sisällä vain sen hetken että nappasin pari lehtikoteloa. Illalla nauhoitimme välttävät versiot ’Vapaapäivästä’, ’Pleasant Journeysta’ ja ’Enenernasta’.


12.5.1992 tiistai
4 biisiä erinomaisesti valmiina. Terho Keskitapio soitti. Keskustan koulun keikka on keskiviikkona 20.5. klo 14:00. Toivottavasti demomme valmistuu siihen mennessä… Illan väsäsin OMAA demoani Complete Works of Tommi Liimatta – kaikkea muuta kuin complete, tosin. Ja taas meni myöhäseen.


13.5.1992 keskiviikko
Cooperin testissä juoksin 2250 metriä. Kävin mummon luona suihkussa ja linssi irtosi. Kinusin mummolta 30 markkaa, vaikkei linssin kiinnitys mitään maksa, ja kävin Instrussa nappaamassa sen kiinni. Ja luokan kanssa peruskoulunpäättymis-pizzalle Ukkoherraan. Vittsi, 42 mk tuhlaantui sipuli-valkosipuli-kultakala(katkarapunilviäinen)-pizzaan. En tiennyt että koulu olisi sen jälkeen jatkunut, joten lintsasin ATK-tunnit. Nauhoitimme ilman Akia ’Nuku Pois’.


14.–15.1992 torstai – perjantai
Näinä kahtena päivänä äänitimme paljon versioita biiseistä – monet neljään kertaan. Kaikki menee mikserin kautta livenä kasetille. Lähes valmis master. Tuomas on Tammbereella luokkaretkellä. Kevät melko pitkällä, uskonnonkokeesta 7+. Suunnittelimme Ysien juhlaa. Torstaina tuli Tex Mexin levypaketti, jossa Barclay James Harvestin Once Again ja Musa-Masalle Help!.


16.5.1992 lauantai
DEMO ON VALMIS! Valmistimme raakanauhan ja siitä muutaman kopion. Sen kunniaksi menimme Pekantorille ostamaan siideriä, mutta jätkät ostivatkin jäätelöä, ja minä ostin hehkulampun, kuusikymmentä W. – Tuomas is back, oli ostanut Tampereelta A Hard Day’s Night –CD:n. Isä saapui ja toi uuden pyörän: moni(vi)vaihteinen Hero.”