Absoluuttinen Nollapiste -keskustelualue

Silminnäkijän raportti ko. keikasta luvassa.

Epävirallinen soittolista (mitä känniläinen muistaa):

1. Kotiinpaluu, jotenkin
2. Nielenkö todisteet?
3. ”Laser”     
4. ”Katiska”     
5. ”Kwan” (?)       
6. ”Rauma” 
7. Mustaa ei ole
8. Aurinko Kaikennäkö
9. Täytyy muistaa
10. Eräät tulevat juosten
11. Ruukunvalajat
- - -
12. Sunnuntai
13. Silti
- - -
14. Ja jos

Soundcheckissä soitettiin hetken aikaa Neljä ruukkua neliössä ja  Suojasivusta rallateltiin ”Olisi vain kiinnostanut tietää, oliko teltan vetoketju metsään päin…” Harmittavasti kumpaakaan kappaletta ei lopulta soitettu. Muistaakseni?

Ja josista kuultiin sama riemukas jumittava sovitus, joka esitettiin myös Klubin keikalla 9. 9. 2006. Silloin - kuten tälläkin kertaa - encoret pelastivat keikan (settilistakin on samankaltainen). Detalji: lyriikassa luonnehdittiin hulvattomasti progressiivisen rockin ja jälkeenjääneisyyden risteytymistä: ”Hän istuu luokan perällä ja kuuntelee Mahlanjuoksuttajaa.”

Uusista kappaleista Katiska miellytti eniten. Olen verkon silmässä kala, kuten Uuno Kailas aikoinaan kirjoitti ja Saarikoski lauloi. Kwan (?) oli… hätähuuto Seitsemänneltä sinetiltä.

Näissä viime aikojen keikoissa vaivaavat lähinnä biisivalinnat. Bändi soittaa useimmiten mainiosti, mutta kuitenkin ikään kuin liian ulkokohtaisesti; tuntumaa on vaikea kuvailla. Korjaan siis: ei kyse taida olla pelkästään biisivalinnoista. Enää ei kutitella emootioiden kellarikerroksia, mikä on harmi. Yhtye on aikaisemmin osoittanut siihen kykenevänsä.

Katalogista löytyisi suorastaan mammuttimaisia valintoja, Muovilta, Suljetulta, Nimi Muutetulta ja Mahlanjuoksuttajalta. Vaikka: Joen silmille, Uin ja näin, Liukuovet, Aution saaren irtain, Suojasivu, SYI I-V:stä (ja lopusta levystä) puhumattakaan.

Jotain selvästi puuttuu, mutta onko kyse sittenkin ainoastaan nostalgiasta ja likinäöstä? Toivottavasti ei.