Aika tyypillinen kiertueen avajaiskeikka. Väkeä mukavasti, soitto alkoi jo 22.45 ja iloa piisasi puolitoista tuntia.
Uudelta levyltä kuultiin valtaosa kappaleista, osa (Lumous, Pidän maastanne, Iiris) Erkki Seppäsen kera. Luulenpa että kun joulukuussa taas Helsingissä bändin näen on uudet biisit jo ajettu paremmin sisään. Ei sillä että valittamista nytkään oli. Levyllä hieman vaisuksi jäävä Puhelin mutta ei luontoa upposi rumpukonetaustoineen kuin häkä.
Ekstrapisteitä harvemmin kuulluista vanhoista biiseistä: nyt soitettiin Tungos on lavaste, Tyynyn kääntöpuoli sekä Olen pahoillani. Mahlanjuoksuttajalta taisi tulla yksi tai kaksi biisiä, tuoreelta EP:ltä kaksi. Sitten vielä Kotiinpaluu, jotenkin sekä encoren encorena Savu meihin.
Kirjautunut ulos
Mikko Pyykkö kirjoitti:
Mahlanjuoksuttajalta taisi tulla yksi tai kaksi biisiä, tuoreelta EP:ltä kaksi. Sitten vielä Kotiinpaluu, jotenkin sekä encoren encorena Savu meihin.
Mahlanjuoksuttajalta tuli Nielenkö todisteet? ja Missä on kaikki mitä rakastan?. EP:ltä soitettiin muistaakseni Rakasteluplaneetta Erotica, Ei puhettakaan ja toisena encoren encorena Piste ihmisessä.
Kirjautunut ulos
Ensimmäinen savuton keikka Tavalla ikinä (tarkoittaa kauan). Bruuverista puolen jälkeen snaga vielä savuten, ovelle kuuluu jos sanoo että tekee, varmaan ensimmäinen biisi. Tosi individualistien kuuluu tänä vuonna lukea japania, mitähän ensi vuonna. Mustaa päällä, Tommin fleda kas-vaa. Soittomokia yllättävän paljon, Aaken mikki mykkänä, Tommin skeba epävireessä. Ei haittaa. Te olette lavaste intensiivisempi kuin koskaan. Akilta pitää useamminkin sammuttaa valot. Sanon Akia leikisti proffaksi. Yleisössä haisee sprägäri ja valkosipuli. Ekillä on jumalan lahja. Pidän maastanne. Enää ei haittaa sekään ettei tule ruukunvalajia.
Levyn sulut aukesivat. Keikasta on tullut muiltakin vain kehuja. Kiitos. Toivottavasti takahuoneessa sai blaadaa.
Kirjautunut ulos