Absoluuttinen Nollapiste -keskustelualue

  • Et ole kirjautunut käyttäjäksi.

#1 2.1.2009 22:12

Antti
keskustelija
Nimi: Antti Kokko

On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

Noniin, näin hieman vaivaa ja rekisteröidyin... mutta pakkohan se on noin mainiosta keikasta tulla kiittelemään!

Juu eipä käyny aika pitkäksi vaikka soitto kestikin mukavan kauan, settihän oli mukavan monipuolinen. Erityisesti Aaken soolobiisi oli herkkä ja hieno. Hyviä jamitteluja kans. Erityisesti Krutsin on kyllä varsin leppoisan oloinen showmies. Ja hiton svengaava rumpali. Itekki saatoin jonkinasteisena rumpalina vähän inspiroitua tuommoisesta soittomeiningistä. Eikä se heppu mikään pelkkä rumpujen soiton virkamies oo kun muutakin tekemistä näyttää löytyvän. Hyviä rumpaleita on muuten kahdenlaisia: toisten näkeminen alkaa kyrsiä kun ne on niin hyviä, toisten taitavaa soittoa seuraa ihan ilokseen. Krutsin on siis ehdottomasti jälkimmäistä.

Kaiken kaikkiaan aivan saakelin kova livebändi, en ollu ennen ehtinyt nähdäkään, vaikka lukioikäisenä tulikin kuunneltua ja myöhemmin uudestaan bändi löytynyt. Se lämppäri-runoilijahemmo oli musiikin viitteellisyydessään hulvaton, vaikka seuralaistani groteski huumori pöyristyttikin :) Ja mukavasti tuli vanhoja (-Olos) biisejä, ehdin etukäteen uumoilla että josko sieltä pari vanhaa tulis, vaikka hyviähän nuo uudetki on. Niihin perehtyminen on mulla tosin vielä vähän vaiheessa.

Tämmöistä. Mieluusti tulisi bändiä toistekin kattomaan, toivottavasti reissu paskanhajuiseen ja rakennus- ja tietyömaiden täyteiseen pääkaupunkiimme ei ollut kovin vastenmielinen :)

Kirjautunut ulos

 

#2 3.1.2009 11:25

Antti
keskustelija
Nimi: Antti Kokko

Re: On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

Menin sitte avautumaan kunnolla ja tietenki unohin sen varsinaisen pointin... eli: se tanssija oli aika yllättävä veto!

Kirjautunut ulos

 

#3 3.1.2009 12:55

J.A.
sivuston ylläpitäjä
Nimi: Juhani Anttila
Paikkakunta: Tampere

Re: On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

Antti Kokko kirjoitti:

se tanssija oli aika yllättävä veto!

Ai se paljettimekkoinen? Ei se ollut henkilökuntaa, jos sitä meinasit. Ihan yleisöä vaan...

P.S. Väitin jollekulle myyneeni viimeisen Suljettu-julisteen (se pienikokoisin julistemalli), mutta niitä olikin vielä paksu rullallinen - sori! Kuuden ja puolen viikon päästä sitten uudestaan. Ja saahan niitä netistäkin. (Kuten Nollapiste-kangaskassejakin. Täytyykin vähän päivittää tuota sivua.)

Kirjautunut ulos

 

#4 3.1.2009 16:33

jan_o
keskustelija
Nimi: Jan Olaussen
Paikkakunta: Joensuu

Re: On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

Täytyy minunkin kiittää kyseisestä keikasta. Hävisi se edellisenä päivänä hankittu väsymys erittäinkin tehokkaasti. Tie tomun suuntima oli pirteässä kunnossa ja Tungos on lavaste kävi kivasti ojan puolella skat-kitara -chaseseineen(!). Tommi kävi tällöin myös rummuissa.
Bändille tuotiin suklaata sekä olutta ja mieli oli korkea.

Oisin tullut moikkaamaan, mutta en tiennyt että se olit sinä, Juhani.

Kirjautunut ulos

 

#5 6.1.2009 0:01

Antti
keskustelija
Nimi: Antti Kokko

Re: On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

Juhani Anttila kirjoitti:

Ai se paljettimekkoinen? Ei se ollut henkilökuntaa, jos sitä meinasit. Ihan yleisöä vaan...

Juu.. vitsivitsi :)

Kirjautunut ulos

 

#6 24.1.2009 11:32

TomiPalsa
keskustelija
Nimi: Tomi Palsa

Re: On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

Uusimmassa Soundissa oli arvostelu Absojen On The Rocksin keikasta. Aika pahoja virheitä sisälsi tuo arvio. Kai sen voisi naputtaa tähän pikaisesti:
---
Absoluuttinen Nollapiste
1.1. On The Rocks, Helsinki

Uusi vuosi, uudet kujeet. Absoluuttinen Nollapiste ei ole viime aikoina paljon keikkaillut, eikä siltä ole uutta levyä näköpiirissä, järkälemäinen dvd kylläkin. Siitä huolimatta setissä oli monta uutta biisiä, joten ei bändi ole laakereillaan levännyt.

Jos Absot ovat jonkun mielestä muuttuneet välillä liiankin lähelle poppia, huoli on turha, sillä uusissa kappaleissa oli "progemaisuutta" yllin kyllin. Ei kuitenkaan haudanvakavuuteen asti, mukana oli yhä aimo annos huumoria ja laulaja Tommi Liimatan ja rumpali Tomi Krutsinin välinen sanailu oli entisestään vahvistunut. Liimatta kertoi myös Turussa loukatusta jalastaan. Kaikki sanailu tapahtui täysin Buster Keaton -pokalla, mikä oli melkoinen vastapaino väliin yleväksi yltyneelle musiikille.

Viimeksi joukkoon liittyneen ja hyvin siihen hitsautuneen kosketinsoittaja Janne Hastin soittimet ovat olleet jo pitkään tärkeä osa yhtyeen yhteissoundia ja ne olivat sitä yhä. Hast hoiti hienosti myös lyömäsoittimet kappaleessa Kotiinpaluu, jotenkin ja tarttui trumpettiin yhä vaikuttavan kuuloisessa laulussa Ruukunvalajat. Aake Otsala käytti bassoaan melkeinpä soolosoittimena, välillä kirjaimellisestikin, sillä mies hoiti yksin bassoineen numeronsa Portaat muun yhtyeen häipyessä lavalta. Liimatta käväisi rumpupallilla yhdessä uudessa kappaleessa Krutsinin lyödessä käsirumpua ja hoiti homman välttävästi - vertailukohta tosin oli paha, sillä Kumu-setin takana istuva Krutsin on rumpali värikkäimmästä päästä. Myös kitaristi Aki Lääkkölä hoiti hommansa mallikkaasti, vaikka hänen osuudessaan ei juuri mikään ollut muuttunut. Funkahtava soitto kävi myös yhtyeeltä sujuvasti, mutta turha tätä joukkoa on edelleenkään karsinoida minkään yhden tyylilajin edustajaksi.

Uudet ja levyttämättömät kappaleet hallitsivat settiä. Uudeksi on laskettava myös Popeda-cover Palle And The Boys, joka istuu myös Absojen esitettäväksi ja laajentaa yhtyeen liikkumatilaa entisestään. Vanhoja aikoja muisteltiin myös tovi, mutta ei alati uudistuvan yhtyeen tarvitse liikaa silmään tikkuja tökkiä. Vuosi 2009 alkoi lupaavissa merkeissä Absoluuttiselle Nollapisteelle.

Antti Marttinen
(Soundi 1/2009)
------

Eli on tainnut Soundi-herralta jäädä levy jos toinenkin kuulematta. Olisi kenties silti kannattanut tehdä edes vähän jotakin pientä taustatutkimusta, ennen kuin kirjoittaa lehteen tuollaisia lauseita kuten "Uudet ja levyttämättömät kappaleet hallitsivat settiä." Tai no, itsehän en ollut tuolla keikalla, mutta veikkaisin, että jos keikalla olisi tosiaan jotakin uutta matskua soitettu, olisi jengi siitä tohkeissaan täällä jo intoillut...

Kirjautunut ulos

 

#7 25.1.2009 19:23

Eske
keskustelija
Nimi: Teemu Eskelinen
Paikkakunta: Hyvinkää
Kotisivu

Re: On the Rocks, Helsinki 1.1.2009

No eipä tainnut keikalla levyttämättömiä piisejä kuulua, jos settilistaan on luottamista:

http://absoluuttinennollapiste.fi/keika … _2009.html

Kirjautunut ulos

 

Keskustelualueen ns. alatunniste (footer)

Softana PunBB 1.2.19